keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kotivesille

Yksi nautinnollisimpia purjehduselämyksiä on purjehtia tiukalla luovikulmalla navakassa tuulessa mutta pienessä aallokossa. Saaristomerellä sellaiset olosuhteet vallitsevat aika usein, kun aallokko kasvaa harvoin kovin suureksi. Tänään ei ollut navakka tuuli mutta luovikulmalla tultiin.

Heinäkuussa satamat, varsinkin suositut, täyttyvät varhain iltapäivällä. Kekseliäät ja rohkeat löytävät paikkoja myöhemminkin, ja rohkeimmat myöhäänkin illalla, kun kiinnittyvät ns. toiseen riviin ja hyppivät rantaan toisten veneiden kannen kautta. Tungos ja paikattajäämisen pelko ajaa monet veneilijät siihen, että kellot pannaan herättämään jo ennen kuutta, että ehditään edetä riittävästi ja kuitenkin mahdutaan seuraavaan satamaan. Koska iltaakin on mukava istuskella, yöunet jäävät vähiin ja homma alkaa pidemmän päälle tuntua raskaalta.

Jos on valmis jäämään ankkuriin, ei ongelmaa juurikaan ole, koska soveliaita ankkuripaikkoja löytyy. Monesti palvelusatamien tuntumaankin voi jäädä ankkuriin: säästää laiturimaksun mutta osa sataman palveluista on silti ulottuvilla.

Erityisesti tämän kesän mutta myös aiempien kesien purjehduksilla on tullut nähtyä, että kesäkuu on usein yllättävän hiljainen monissa suosituissakin satamissa. Heinäkuu on suosituin lomakuukausi niin Suomessa kuin Ruotsissakin, ja se näkyy vesillä. Mikä myös näkyy vesillä niin se, että ihmiset käyvät lämmöllä. Jos heinäkuussa ylin lämpötila olisi 15, kaikkiin satamiin saisi veneen mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja aina kylkikiinnitykseen.

Retken viimeiset päivät käsillä. Pähkinäisten laiturissa nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti