sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Horisontti näkyy

Ensimmäinen näky kansiluukun ikkunasta: naapuriveneen mies 20 metrin korkeudessa kiinnittämässä tuulimittarin anturia. Toinen näky: ei sumua!

Sivutuulilähtö pohditutti hetken mutta hyvin suunniteltiin ja melkein meni kuten aiottiin. Melkein siksi, että tuulen puolelle kieltokyltin vastaisesti ankkurin varaan kiinnittynyt vene ei ollutkaan ankkurin varassa vaan nojautui meidän veneeseemme ja painui lähdettyämme meidän toisella puolella olleen veneen kylkeen.

Sää oli mitä mainioin. Purjehdimme myötäisissä tuulissa välillä niukkaa, välillä vähän parempaa vauhtia. Muuten painelimme miten tuntui parhaalta mutta Sottungan kohdalla oli pakko palata ruotuun ja väylän oikeaan laitaan, kun kaikki Ruotsin-laivat ja pari kolme muutakin isompaa alusta tuli vastaan.

Rantauduimme Degerbyn Lotsudden-nimiseen satamaan, jossa oli useita saksalaisia ja ruotsalaisia veneitä (ja yksi, jonka lippua emme tunnistaneet). Satamamaksu maksettiin satamavahdille, joka piti konttoriaan omassa veneessään. Satamamaksu (25€) on hieman korkea, mutta toisaalta sillä pääsee saunaan ja saa sähköäkin.

Iltasella Anu ja Linnea kävivät puolen tunnin lenkillä, jonka päätteeksi sauna ja rantaravintolassa iltapala.

Kihdin etelälaidalla alkoi tuntua kesäiseltä.
Viking Grace oli vastaantulleista laivoista suurin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti