lauantai 30. heinäkuuta 2016

Muutamia maileja ja hellettä

Retkeilyä lähivesillä, tällä kertaa Kustavin suunnalla, mm. Lootholmassa. Palatessa purjehdimme Airistolla luovivien Swanien keskeltä. Aikamoinen liuta joutsenia oli liikenteessä.

Suteen polveutuva villakoirayksilö maistelee mansikkaa. 
Naminami sai viereensä todellisen perinnepurren.

Ströömissä oli ruuhkaa. Tutkakuva tallennettu hieman valokuvan jälkeen.
Laskeva aurinko maalasi Lootholman kalliot.

Oras Swan 50th Anniversary Regatta

Oras Swan 50th Anniversary Regatta

Oras Swan 50th Anniversary Regatta

Oras Swan 50th Anniversary Regatta

torstai 21. heinäkuuta 2016

Viimeiset mailit

Aurinko valaisi tienoon täydellä terällään. Missään ei pilviä, vain lupaus helteisestä säästä.

Köydet irrotettiin rantamännyistä ja savinen ankkuri nostettiin roikkumaan vedenrajaan puhdistusta varten. Aika paljon on hommaa, jos viettää yön ankkurissa, olipa keula rannassa tai ei. Ankkuriketjun mukana tulee melkein aina vesikasveja, kalan kutua, liejua, savea tai jotain muuta puhdistusta vaativaa. Jos laiskottaa ja antaa matskun mennä ketjuboksiin, siivoaminen vain siirtyy tuonnemmaksi.

Purjeet nostettiin lahden ulkopuolella ja lähdettiin pohjoistuulen siivittämänä ylittämään Kihtiä. Liikennettä oli kohtuullisesti, sekä huviveneitä että Ruotsin-laivoja. Tuuli oli tasaista ja ennustettavaa: kallistuskulma pysyi melko tarkasti 10 asteessa ja vauhtia oli kuutisen solmua. Eteneminen oli niin tasaista, että autopilotti huolehti pitkän aikaa ohjaamisesta.






Lähempänä Korppoota tuuli alkoi oikkuilla. Se saattoi kääntyä hetkessä 50 astetta nokan puolelle ja hiljentyä samalla seitsemästä kolmeen metriin sekunnissa. Tuli yllättäviä muutoksia siihen asti tasaiseen menoon. Autopilottia ei voinut kuvitellakaan käyttävänsä. Saarien kärkien kohdalla tuli voimakkaita puuskia ja shiftejä; kallistuskulma lisääntyi yhtäkkiä leppoisasta 15 asteesta 40:een.

Sinnikkäästi kuitenkin purjehdittiin, vauhtia kun oli kuitenkin vähintään sen, mitä moottorilla olisimme ajaneet.

Pari mailia ennen Pähkinäisten saarta laskimme purjeet ja ajoimme sataman ohi Varsalahteen ankkuriin. Olimme edenneet melkein 50 mailia päivän aikana vain aamupalan ja yhden leivän voimin, joten alkoi olla nälkä.

Vielä ennen syömistä varasimme Pähkinäisten saunan yömyöhälle ja kävimme sen maksamassa, ja samalla saimme melkein tunnin kävelylenkin ja vähän kumivenesoutelua myös. Kävelyn sivutarkoitus oli nähdä Pähkinäisten lammaslauma mutta sen sijaan näimmekin ketunpoikasen, joka kuvitteli olevansa heinikon seassa näkymättömissä.

Pimeitä öitä: syksy lähestyy

Täysikuu lyhdyn lisäksi valaisemassa sitloodaa.

Tarkoitus ei ole ollut viime päivinä edetä vauhdikkaasti mutta kun tuuli on ollut suotuisa, ei ole viitsitty hyvää vauhtia katkaistakaan. Tänään olisi hyvin voitu purjehtia kotisatamaankin asti mutta oli mukava jäädä vielä yöksi lähinurkille. Tällaisilla päivämatkoilla voi siis hyvin purjehtia kahden päivän aikana Ruotsin puolelle, eikä siltikään tarvitse purjehtia öisin eikä edes mahdottoman pitkiä päiviä. Se toki edellyttää hyvää tuulta.

Aamulla nostettiin ankkuri ja purjeet ja edettiin kohti kotisatamaa ensin hyvissä tuulissa, sitten vaihtelevissa ja lopulta koneella. Oma kolo löytyi laiturista.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Täysikuu

(Klikkaa alinta kuvaa nähdäksesi sen kokonaan.)



Suomea kohden

Kello soitti seitsemältä mutta silmä aukesi kuudelta. Sitä ei voi ymmärtää.

Vaikka lahti oli suojainen, ankkuri ketjuineen huippupitävä, ketjua riittävästi ulkona ynnä muuta, tietynlaiset äänet vain kiinnittävät huomion. Joskus kynnys ylittyy, ja on mentävä katsomaan, mistä äänet tulevat.

Jos herää aamuhämärissä ja alkaa miettiä, missä ja miten vene kelluu, ajatusta ei saa katoamaan, ellei asiaa selvitä. Punkasta ei välttämättä tarvitse nousta selvittääkseen asiaa, sillä kännykän GPS ja kartta kertovat sijainnin ja kompassi veneen asennon ja sitä kautta tuulensuunnan. Tosin vasta ulos kurkistaminen ja tuttujen luotojen, metsänreunojen ja rantamuotojen näkeminen tuo lopullisen mielenrauhan.

Omituisinta on, että täysin tyynessäkin asia voi alkaa mietityttää.

Lådnafladenin yksi poukama

Mukava lounainen tuuli kuljetti meidät ulos Lådnafladenilta, Finnhamnin läpi kohti koillista. Paikoin oli varsin reipas tuuli, tosin Blidön ja Yxlanin välissä tuuli kanavoitui myötäiseksi ja eteneminen oli sitä myöden aika laiskaa.

Myötätuuleen

Kaarrettiin Kapellskärin kohdalta pohjoiseen ja edelleen länteen, tuttuun Gräddön satamaan. Konttorin puoleinen laituri oli suhteellisen täynnä eikä huvittanut ängetä, joten jäätiin suosista toiseen laituriin. Ei saatu siksi sähköä eikä vettä, mutta maksukin oli pienempi. Uudet paneelit ovat sen verran tehokkaat, että ulkopuolista sähköä ei välttämättä tarvita ollenkaan. Rannassa on kuitenkin vessa, eikä kävelymatka suihkuun kestä viittä minuuttia kauemmin.

Langettiin kauppareissulla roskaruokaan, eli vedettiin kaupan viereisessä kuppilassa pitsat naamaan.

Yksi suomalainen vene taisi satamassa olla meidän lisäksemme. Ja yksi hollantilainen. Muut ruotsalaisia. Aamulla suomalaisten veneiden määrä kasvoi yhdellä, paitsi että me lähdimme samaan aikaan pois, juostuamme aamulenkin läheisillä poluilla.

Gräddön sataman vetonaula: kertaalleen uponnut läpiruostunut laiva

Satamanäkymä omalta kannelta

Gräddön erikoisuus: vuokrattava kelluva sauna

Siirtymämme oli vajaa kymmenen mailia: purjehdittiin jo tuttuun Villösanin lahteen, jossa oli vilskettä, eli jopa kolme venettä ennen meitä. Tosin heti peräämme tuli neljä venettä, jotka jostain vain kaivoivat paikan itselleen. Yksi jäi kylläkin suosista ankkuriin, kuten mekin, muut tunkivat vieri viereen keula kallioon.
Villösan

Näkymä saaren toiselta puolen kohti Suomea

Eppu viihtyi metsässä: söi mustikoita!

Kesäkeittiö sitloodassa: lehtipihvit paistuvat

Iltakävelyn jälkeen vetäydyimme ajoissa yöpuulle, koska oli tarkoitus herätä vähän tavallista aikaisemmin. Nyt ei ollut lisäksi mitään mahdollisuutta nähdä viimekesäiseen tapaan hirviä polskimassa rantavedessä auringon laskiessa, sen verran paljon oli ihmishyörinää siellä täällä. Lähes täysi kuu kuitenkin helli esteetikon silmää ennen sen sulkeutumista.

Kello piipitti neljältä, ja varttia vaille viisi ankkuri irtosi tällä erää viimeistä kertaa Ruotsin maaperästä. Nostettiin heti lahdesta ulos ajettuamme purjeet ylös ja suuntasimme nokan melko lailla länteen.

Aamuaurinko ja aamukasteinen kansi

Rahtilaivoja löytyi taas AIS-palvelusta aika monta. Muut painelivat riittävän kaukaa mutta suomalainen Baltica jumiutui niin tukevasti samalle keulakulmalle, että meidän oli pakko tehdä asialle jotain. Tutka oli korvaamaton apu. Vaikka laiva oli kymmenen mailin päässä, törmäyskurssi oli helppo havaita; paljain silmin ei olisi ollut mitään mahdollisuutta. Hidastimme vauhtiamme ottamalla keulapurjeen pois noin kolme mailia ennen kohtaamista. Suunnan muuttaminenkin olisi voinut olla hyvä ratkaisu, mutta niin tai näin, rahtilaivan ARPA-tutka paljasti keinomme komentosillalla samantein.

Ruotsalainen trimaraani seurasi meitä.

Baltica (Suomi)

Tornedalen (Iso-Britannia)

Muzaffer Ana (Turkki)

Ylitettyämme laivojen käyttämän väylän käänsimme suoraan etelään. Aaltojen lisäksi venettä keikuttivat pitkät mainingit samalla, kun tuuli  hiljeni. Purjeet paukkuivat laiskasti ja vauhti putosi alle kolme solmun. Alkoi melkein ärsyttää, mutta onneksi vain melkein.

Cinderellalla alkaa koneremontti lähestyä.

Kävimme kääntymässä Lågskärin edustalla, sen verran paljon on siitä saaresta kuullut juttuja. Harmi kun ei voinut rantautua, niin hienolta saari vaikutti. Juha Laaksosen kirja Kevät lintusaarella (2004) kertoo juuri tästä saaresta. Anu on sitä suositellut, mutta nyt viimeistään.

Lågskärin majakka

Lågskärilta jatkettiin suotuisaan sivutuuleen. Vauhtia olikin taas jo yli kuusi solmua. Vähän Ruotsin-laivojen väistelyä ja loppu koneella, kun tuuli kääntyi vastaiseksi Föglön läpäisevässä kapeassa suntissa, jossa on vettäkin lähinnä vain nimeksi.

s/y Jonie, ensimmäinen koskaan valmistunut Jonmeri 33, oikeammin JON331, nykyään partiolippukunta Navigatoresin vene

Yritettiin löytää sopivaa ankkuripaikkaa Bänö Önin lahdelta, mutta ei oikein löytynyt. Tilaa siis kyllä oli mutta ei hyvää suojaista paikkaa. Sen sijaan löydettiin suorastaan loistava kallioranta, ja niinpä kiinnityttiin ensimmäistä kertaa tänä kesänä luonnonrantaan niin, että keula on rannassa. Rantautumiskohdalla on kaiken lisäksi juuri keulan korkuinen laakea kallio, jolle voi vain astua keulasta.

Loppuilta meni uiden, syöden ja laiskotellen.

Mastoja siellä, mastoja täällä...

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Ankkurilahtia

Nynäshamnissa herättiin oikein herätyskellon avustamana. Aurinko paistoi matalalta ja satamassa oli hiljaista. Vain kaksi aamuvirkkuvenekuntaa oli liikkeellä.

Viimeinen vilkaisu Nynäshamniin

Tankkaus- ja septintyhjennyslaiturin kautta sataman ulkopuolelle ja genua ulos.  Jouduttiin tulemaan platlenssiin eli täysmyötäiseen, mikä ei ole vauhdin eikä purjehtimisen kannalta kovin hyvä suunta, mutta spinnuakaan ei jaksettu kaivaa esille. Hetken kokeiltiin virittää spiirapuomi tukemaan genuaa ja kasvattamaan pinta-alaa mutta eipä siitä ainakaan sillä tuulella hyötyä ollut. Päästiin kuitenkin tulemaan rennosti ja tuulikin hiljakseen kasvatti vauhtiaan.

Vähitellen alkoi veneitäkin olla niin paljon ympärillä, että piti välillä ihan miettiä, mitä kautta mikäkin menee. Dalarön eteläpuolella vastaan tuli kaksi purjevenettä luovien. Toinen paineli jo meistä katsottuna oikealle eikä ollut enää törmäyskurssilla mutta toinen oli vielä vasemmalla, tulossa kohti.

Eteneminen näytti kuitenkin vähintäänkin oudolta. Se oli kallistuneena tuulen mukaisesti, purjeet asiallisesti vedossa mutta liikkuminen vaikutti jotenkin tahmealta. Totuus paljastui sitten tutkan ruudulta: veneen heijaste tuli ruutuun suoraan karin kohdalta. Vene oli luoviessaan mennyt punaisen lateraalimerkin väärältä puolelta ja makasi kölillään karin päällä. Tuuli täytti edelleen purjeet.

Pohdimme ajamista koneella veneen vierelle auttamaan, mutta hetken kuluttua näkyi, että pieni tuulilasivene oli jo paikalla. Olikohan kyseessä ”liian tutut” vedet vai vain tarkkaavaisuuden herpaantuminen? Joka tapauksessa harmillinen tapaus, tosin ainakaan henkilövahinkoja tuskin oli tullut, sen verran rauhallisin askelin miehet tallustelivat kannella.

Köpelösti oli käynyt, tosin vene ei kuitenkaan uponnut.

Iltapäivää kohden tuuli yltyi, joten vauhdissa ei ollut valittamista. Isopurjetta ei silti nostettu koko päivänä, sillä genua veti hienosti myötäisissä tuulissa.

Ajateltiin mennä Melskärin lahdelle, pieneen luonnonrantaan, joka olisi yöllä kääntyvälle tuulelle oikein sopiva, mutta paikalla oli jo liuta ruotsalaisia. Olisi kyllä mahduttu rantautumaan mutta ei vain huvittanut. Jatkettiin matkaa ja käytiin katsomassa Nämdön pohjoispuolella oleva lahti. Se olisi muuten ollut sopiva, mutta tuleville tuulille ei paras mahdollinen.

Perinteistä...

...ja modernimpaa.

Nämdön, pienen kylän kirkko kurkistaa puskan takaa.

Vasta noin 50 mailin purjehtimisen jälkeen löydettiin sopiva paikka. Se on Möjan eteläpuolella, väylän puolella mutta aika kaukana siitä sijaitseva Dyvikenin lahti. Se on täysin avoin lounaisille tuulille mutta se ei haitannut, koska illan kaakkoistuuli oli kääntymässä yöllä pohjoiseksi.

Lahdella oli ennestään kaksi ruotsalaista venettä ankkurissa. Tuulen alle jäävän veneen kippari katseli luonnollisesti huolella ankkuroitumistamme. Paikka oli tarkoitukseemme lähes täydellinen. Vieressä oli Storön luonnonsuojelualue ja toinenkin ranta oli rakentamaton.

Kukin omassa rauhassaan...

Mäntyvoittoista rantamaisemaa

Aamu oli maaginen. Oli täydellisen hiljaista. Keulaluukun läpi näkee mastoon: viirit roikkuivat elottomina. Vene oli kuin muurattu kiinni veteen. Lahden vesi oli kuin virheetön peili. Jääkaapin kompressorikin tajusi pitää päänsä kiinni.

Eppu vahti aamulenkilläkin, ettei vene vain karkaa.

Eppua ei tarvitse lenkiltä palatessa houkutella kumiveneeseen.

Nostaessamme ankkuria aavistuksenomainen tuulenvire rikkoi vedenpinnan.

Ohi ajaessamme käytiin vilkaisemassa Lammholmenin luonnonrantaa, vaikka ei ollut tarkoituskaan jäädä siihen. Säckin lahdelle piti myös mennä kurkistamaan, mutta jo toisesta paikasta nähtiin, että siellä oli paljon veneitä. Niinpä purjeet ylös ja pohjoista kohti.

Seuraava paikka oli Lådnafladen. Isohko suojainen flada, jossa on useita suojaisia lahtia. Ajoimme sisään kapeasta karikkoisesta salmesta fladan kaakkoiskulmalla. Keskimmäisessä läntisen puolen lahdista oli useita veneitä mutta me jäimme eteläisimmän lahden keskelle ankkuriin.

Koko päivänä ei nähty ensimmäistäkään suomalaisvenettä, ja aiempinakaan päivinä ei montaa. Ylivoimainen valtaosa on tietenkin ruotsalaisia, sitten on saksalaisia ja jokunen brittivene. Myös venäläisiä, sveitsiläisiä ja hollantilaisia on näkynyt. Palvelusatamissa on ollut toki suomalaisiakin mutta luonnonsatamissa ei.

Suosituin lahti iltapäivällä; illalla veneitä oli tuplasti enemmän.

Iltapäivällä käytiin kiertämässä saarta jokunen kilometri. Polkuja risteilee mutta osa niistä on nautojen ja ehkä muidenkin eläimien tekemiä, eli eivät johda mihinkään. Rannat ovat suureksi osaksi jyrkkiä ja kallioisia. Kiinnittyminen onnistuisi purjeveneelläkin lukemattomiin eri paikkoihin. Siellä täällä olikin veneitä mutta selkeästi suosituin oli lännen puolen lahdista keskimmäinen. Syynä tietysti myös se, että samassa yhteydessä on juomavesikaivo, roskapiste ja puusee. Puuseessä on kaksi osastoa, joissa kummassakin kaksi reikää: voi käydä kimppatyhjennyksellä.

Polulla nähtiin suomalaisittain (ja ruotsalaisittain) harvinainen lisko: vaskitsa.

Lahden vesi oli yli 21-asteista, joten piti illalla käydä pulahtamassa. Vesi on kirkasta ja puhtaan oloista. Ankkuria laskiessa näki lähes pohjaan eli 5 metriin asti.

Illalla pilvipeite repesi ja ilta-auringon puna värjäsi maisemaa. Kuu oli kasvanut jo lähelle täyttä. Hämärä laskeutui ja pian tienoota valaisivat vain ankkurivalot.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Pois humusta

Ei mikään lämmin tiistaiaamu Tukholmassa. Vesitankki täyteen ja köydet irti. Keulapurje heti vetoon ja perä kohti keskustaa. Kolmen mailin matkalla vastaan tuli ainakin neljä isoa matkustajalaivaa, vesibusseja liuta ja huviveneitäkin useita.

Tyhjä paikka jäi Navisin satamaan.

Vesisuihku käynnistyi juuri, kun kamera oli hollilla!

Käännyimme Nackan jälkeen kohti etelää, Saltsjöbadenia.  Väylä on ajoittain kapea ja ajoittain leveä, jolloin rannoilla on paikallisten kotisatamia, telakoita ja jokin avolouhoskin pisti silmään. Tukholman köyhin väki ei taida asua salmen varrella.

Se kellä rahaa on, sen vene aallot välttäköön.

Alituskorkeus on 32 metriä mutta silti tuntui, että antennit raapivat yläpalkkia.

Melkein kapeimmassa suntissa - tietenkin - tuli vastaan suomalainen meripelastuksen Jenny Wihuri, 23-metrinen ja 6 metriä leveä alus. Näimme sen etukäteen AISista mutta päivitysväli on sen verran verkkainen, että tarkkaa kohtaa ei voinut tietää. Kohdatessamme päällikkö kuulutti kaiuttimesta: "Jännä paikka!" Ja mikä ettei. Kovin paljon ei syvintä kohtaa rajaaviin reimareihin jäänyt väliä.


Suntin jälkeen nostimme taas purjeet. Päästiin yllättäen aika mukavasti, vaikka vallitseva tuuli oli aikalailla vastainen. Saltsjöbadenin satama tuli nähtyä kauempaa mutta ei pysähdytty.

Tuuli oli kuitenkin oikukas: korkeilla rannoilla ja sadekuuropilvillä oli oma vaikutuksensa asiaan. Suunta vaihteli 25 astetta puolelta toiselle ja puuskat olivat paikoin kolminkertaisia vallitsevaan tuuleen verrattuna. Oli vaikeaa saada purjeita sopivaan asentoon sopivankokoisina.

Härsön kohdalla meidät saavutti suomalainen s/y Solsidan. Pysyttiin purjeilla tovin matkaa vierellä, mutta lounaasta etelän puolelle kääntynyt tuuli pakotti tekemään vendan keskemmälle väylää: Solsidan jatkoi matkaa, me jäimme tsemppaamaan paikallisen puuskan kanssa.

Leppoisa laitavastainen neljän metrin tuulessa muuttui hetkessä tiukaksi luoviksi, kun vierestä kulkenut ukkospilvi käänsi tuulen keulan puolelle ja nosti puuskat 12:een metriin sekunnissa. Vaahtopäät valloittivat samantien aallonharjat ja sade piiskasi merta ja veneen kantta raivoisasti.

Matkaa kohteeseen oli enää mailin verran, joten otettiin rätit pois ja ajettiin moottoriavusteisesti Erikstorpsvikeniin, jossa ei yllättäen ollut ketään. Laskettiin ankkuri ihan lahden pohjukkaan, jossa olosuhteet olivat täydellisen vastakkaiset kuin hetkeä aiemmin ulompana. Sadekin taukosi. Kauris etsiskeli syötävää kallioiselta rannalta ja haikarapari lenteli lahden yllä. Olimme tulleet oikeaan paikkaan.

Pian pihvit paistuivat grillissä ja uudet perunat kypsyivät kattilassa.

Iltakävely länsirannalle oli iltakävely suoraan lehmien ja hevosten aitaukseen. Lampaat sentään olivat suljetussa aitauksessa. Onneksi sen enempää lehmät kuin hevosetkaan eivät olleet uteliaita, vaikka kävelimme aivan niiden vierestä. Siirryimme siis itärannalle, jossa oli korkeita kallioita. Viereinen syvä lahti oli kesämökitetty, joten palasimme ”kotikonnuille” tuliaisinamme muutamia punkkeja, jotka tosin vasta etsiskelivät iholta paikkaa, johon pureutua.

Pistettiin kamera kiipeämään.

Viereinen kallio oli tosiaankin aika korkea.

Saimme olla lahdella koko yön ainoana veneenä. Silmä aukesi jostain syystä jo ennen kuutta mutta ankkuri nostettiin vasta puoli yhdeksältä. Tuuli tiedettiin vastaiseksi. Dalaröhön asti ajettiin koneella mutta sitten alkoi luoviminen.

Dalarössä oleva linna tai vastaava

Merimetsoparvi

Veneitä alkoi olla Mysingenillä aika paljon. Puolet tuli keulapurjeella vastaan ja puolet matkasi meidän tapaan etelään, ja aika moni luovien. Koska tilaa oli, vendoja tehtiin harvoin.

Matkaa Nynäshamniin oli vielä kuutisen mailia, kun keulapurjeen takaliesmasta petti taas ompeleet, nyt tosin vain noin 40 sentin matkalta. Luovimisen riemu oli jätettävä. Tuli iltapuhdetta.

Nynäshamnissa oli tilaa vaikka muille jakaa, ja muita satamaan tulikin kanssamme. Voitiin valita paikka kaikessa rauhassa, ja tapamme mukaan kiinnityttiin vähän sivummalle. Vieressä oli Espoosta s/y Justiina3, jonka kippari kävi auttamassa kiinnittymisessä, minkä jälkeen he irrottivat omat köytensä ja lähtivät kotia kohden.

Rannassa oli kojua toisen perään: vaatteita, leipomotuotteita, grillejä, ravintoloita ja tietysti satamakonttori. Kiusallisen hyviä tuoksuja... Kiusallisen siksi, että meillä oli ruokaa jääkaappi pullollaan.

Satamakonttorin takana oli Watskin myymälä, josta Tuomas kävi kyselemässä Gotlannin merikorttia (sjökort 731). Myyjäpoika tarjoili Båtsportkorteja, joista missään ei kuitenkaan ole Gotlantia. Näppäili konettaan ja joutui toteamaan, ettei löydy. Luulimme, että Nynäshamn on se paikka, josta useimmin lähdetään Gotlantiin. Olisi myös luullut, että paikallinen venekaupan myyjä tietäisi alueensa kartoista jotain.

Satamakonttoristakin löytyi karttoja, mutta ei 731:tä. Yleiskarttamme kattoi kyllä Gotlannin pohjoispään mutta tarkempaa karttaa ei ollut. Ehkäpä sellaista ei olekaan, on vain suurimpien satamien sisäänajokartat. Plotterissa on tietysti hyvä aineisto, mutta jääminen pelkän sähköisen kartan varaan ei ole hyvä ajatus.

Nynäshamnin satama sitloodasta kuvattuna

Illalla käytiin testaamassa sataman saunat. Pesutilat olivat oikein siistit ja valoisat. Saunakin oli valoisa, mistä piti huolen kaksi huomattavan isoa pyöreää ikkunaa sataman edustalle, jossa ihmiset kävelivät, grillailivat ja chillailivat. Ikkunat olivat ilmeisesti peililasit, mutta jotenkin tuntui oudolta katsella ihmisiä isoista ikkunoista samalla, kun istui saunomassa.

Saunaan olisi mahtunut varmaankin kymmenen ukkoa, mutta kummassakaan saunassa ei ollut ketään muuta. Löylyä heitettiin periaatteessa isohkolle kiukaalle mutta kivien osuus kiukaasta oli suurinpiirtein wokkipannun kokoinen. Oli siinä takanurkasta sihtaamista.

Karttaongelma poistui illan mittaan, kun syntyi päätös olla menemättä Gotlantiin. Syy ei kuitenkaan ole kartoissa vaan sääennusteissa ja aikataulussa.