perjantai 2. kesäkuuta 2017

Septitankki uusiksi

Tämän piti olla ensimmäinen kevät, kun ei ollut mitään suunniteltua remonttia. Piti.

Pientä lisäpuuhastelua kuitenkin ilmaantui, kun avattiin tarkastusmielessä navigointipöydän alapuolinen kaappi. Septitankin viimeinen tyhjennys syksyllä ei mennyt käsikirjan mukaan. Huohotusputki oli tukkeutunut ja imupumppu imenyt tankin lommoille.

Nyt sai selityksensä myös se pienoinen tuoksahdus, joka nousi ilmoille, kun kevättöiden yhteydessä pestiin pönttö ja pumpattiin glykolit tankin suuntaan. Syksyllä syntynyt lommo oli nimittäin puhkaissut tankin yläreunaan pienenpienen reiän, josta korvausilma poistui pönttöä tyhjennettäessä.

Harmitti tietysti, kun huohotusputken tarkastaminen piti tehdä jo vuosi sitten. Jotain piti nyt kuitenkin tehdä. Ensimmäinen ajatus: tankki irti ja hitsaajalle. Ja niin ajauduttiin ensimmäistä kertaa Naminamin kanssa yllätysremontin keskelle. Omasta syystä.

Tankin irrottaminen vaikutti helpolta, kunhan ensin irrotti puolet navigointipöydän lähistön listoista ja levyistä. Kyllähän tankki lopulta irtosikin, vaikkakin aivan eri tavalla kuin alkuun kuvitteli.

Vene oli jo siivottu ja valmisteltu seuraavan viikonlopun retkeä varten, kun tankkiongelma paljastui. Kismitti, monesta muustakin syystä: kiireisimpänä työaikana lisää hommia, rahanmenoa ja menetettyjä retkiä. Vähitellen kuitenkin tyytyväisyys alkoi viedä voiton, sillä vaikka vielä oli hämärän peitossa urakan lopullinen laajuus, kävi selväksi, että tämäkin kohta veneestä olisi kohta hallinnassa, tarkastettu ja ainakin osittain uudelleen tehty. Viimeisetkin neliösentit tästä veneestä tuli koluttua.

Syntynyttä reikää tarkasteltaessa selvisi, että se ei ollut syntynyt pelkän taipumisen johdosta vaan myös materiaali oli ohentunut ja jopa syöpynyt. Eikä levy kestänyt koehitsausta puikolla vaan reikä vain suureni.
Vanha tankki sai romahduksessa pienen reiän yläreunaan.

Sitten tarjouspyyntökierros uudesta mittatilaustankista. Yksi firma ilmoitti markkinointihenkisesti muutenkin vastentahtoisen vastauksen päätteeksi, että joutuisi varmaan hankkimaan kaikki materiaalit, koska varastossaan ei ole tarpeeksi happoterästä. En ymmärtänyt logiikkaa, happoterästä kun ei kasva metsässä. Päästin heidät pahasta eli kaupanteosta ja alettiin hieroa kauppaa maskulaisen JUuMetalin (juumetal.fi) kanssa. Mittojen ottoa, hintakeskustelu ja kaupan sopiminen.

Määräpäivänä haettiin tankki, ja silmät pyöreinä ihmeteltiin työn laatua. Ei edes pientä kauneusvirhettä vaan pelkkää täsmällistä ja luotettavaa saumaa ja läpivientejä. Pieni jännitys tankin sopimisesta ahtaaseen ja joustamattomaan paikkaan haihtui samantien, kun tankkia koesijoitti paikoilleen; jopa kiinnityskorvakkeet osuivat millilleen pulttien kohdalle.
Uusi ja vanha tankki. Perspektiivi valehtelee, että uusi olisi isompi. Ei ole.







Hitsaussaumat ja läpivientien istutukset kestävät tiukankin arvostelun.
Uusien letkujen asentaminen ja koko systeemin uudelleen mitoittaminen vei tietysti aikansa, mutta se kannatti, sillä edellinen, Ruotsissa tehty asennus oli sanalla sanoen vaatimatonta tasoa. Y-venttiili oli asennettu – tai asentunut – niin korkealle, että navigointipöydän pohjaan oli jouduttu tekemään korotus, mikä vei tietysti pöydän alta säilytystilaa niin, että esimerkiksi merikarttanippu ei pöydän sisään mahtunut.

Tankki sopii koloonsa täydellisesti. Jopa kiinnitysreiät osuivat kohdalleen ilman työkaluja.



























Uuden pöydän pohjaa jatkettiin syvemmälle ja Y-venttiilin asennus saatiin niin matalaksi, että mitään kotelointia ei tarvittu, joten pöydän säilytystila moninkertaistui.

Myös huohotusputki vaihdettiin ja tutkittiin tukoksen syy: helan sisäpuolella oli useampi senttimetri kiinteää, erittäin tiivistä materiaalia, joka pitkän pohtimisen jälkeen todettiin maatuneiksi kärpäsiksi. Hajun perässä menneet, luonnollisesti. Helan metallisista sihdeistä vain toinen oli paikallaan, joten syy kärpästen pääsyyn selvisi. Helaa ei nyt kuitenkaan vaihdettu vaan päätettiin tarkastaa huohotusputken tila joka vuosi.


Uuden navigointipöydän alle saadaan nyt enemmän tarviketta.




























Remontti paisui ja hintaakin tuli, mutta luotettavuuden eteen kannattaa satsata. Nyt on hyvä lähteä reissuun! Kiitos vielä JUuMetalin Jani Uusitalolle. Suosittelemme lämpimästi, jos joku tarvitsee septitankkia tai mitä tahansa muuta korkeatasoista metallituotetta tai -osaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti