Talvea viettämään

Alkamassa on ensimmäinen talvi, kun nukutamme Naminamin talviunille ulos, viime talvena kun sai olla lämpimässä hallissa.

Saatiin hyvä paikka kentältä: päästään varmuudella laskemaan vene heti jäiden lähdettyä. Pressukehikon suhteen tuli kuitenkin pohdiskeltavaa, sillä vanha alumiinikehikko kaipasi varaosia. Kaidejalkoihin tukeutuva kehikko ei tosin alunperinkään tuntunut ihan parhaalta mahdolliselta ratkaisulta.

Kun telakoitsijamme muutti vanhalta telakaltaan uudelle keväällä 2013, nappasimme sieltä luvan kanssa mukaamme seitsemän teräskaarta, joille keksittiin nyt käyttöä. Haettiin rautaa, ja päivän sahaamisen ja hitsaamisen jälkeen meillä oli sovitteet kaariin. Sitten peräkärryllinen pattinkia ja lautaa, ja alkoi mökki nousta veneen ympärille.

Ei tullut laskettua mutta lautaa meni varmaan 100 metriä ja pattinkiakin aikamoinen läjä. Tukevalta vaikuttaa mutta ensimmäinen talvimyrsky sitten kertoo, onko tarpeeksi tukeva. Emme ainakaan vielä lähteneet painavaan ja kalliiseen pressuun vaan melko tavanomaiseen kestopeitteeseen. Sata neliötä kestopeitettä painaa vain noin 15 kg, kun vahva ja lähes ikuinen pressu 50 - 100 kg. Sellaisen nyytin nostaminen kannelle on jo yksistään aika kova suoritus.

Jo lähes totuttuun tapaan pressu nyittiin kehikon päälle lumisateessa ja pimeässä...

Konesaha katkoo rautaa väsymättä.

Sovitteet valmiina pintakäsittelyä varten

Anu lyö pultteja reikiin.

Kehikko hahmollaan

Kehikko valmiina

Naminami peiteltynä talviunille

Kotiinpaluu

Hillitön helle jatkuu. Heti aamusta uimaan. Rauhallinen aamupala ja kamat kasaan. Köydet irti. Koneella tyynessä Airiston laitaan, jossa purjeiden voimin kohti pohjoista.

Tatu kävi moikkaamassa uusvanhalla veneellään Rajakarin kohdalla.

Järkyttävässä 31 asteen helteessä tavarat autoon ja auton ahjomaisessa ilmastossa kotipihaan. Illalla saunotaan.

-------------------------

Mukava mutta vähätuulinen retki. Purjein päästiin kuitenkin mukavasti mutta varsin rauhallista vauhtia.

Ei menty Ruotsin puolelle mutta paljon nähtiin sellaisia uusia paikkoja, joihin mennään varmasti jatkossakin. Oikeastaan missään ei ollut sellaista tungosta, ettei olisi mahtunut. Jotkin satamat tulivat kyllä illan mittaan täyteen, mutta itse pääsimme aina sinne, minne ajattelimmekin. Parissa paikassa saimme olla yön tai yöt keskenämme, ilman muita, ja monissa paikoissa niin, että laiturissa oli vain pari kolme muuta venettä.

Utössä ollessamme säätyyppi muuttui: tuuli kääntyi ja helle alkoi. Sen jälkeen ei tullut kajottua siihen pussiin, johon oli varattu pitkiä housuja, villasukkia, pipoja ja hanskoja. Näitä viimeksi mainittuja ei pohjoisen reissussa taas juurikaan tullut edes riisuttua.

Venekin toimi hienosti, purjehti vakaasti ja luotettavasti. Kaasun kanssa oli vähän vääntämistä Boxössä, mutta siitäkin selvittiin. Vessan kanssakin piti tovin raapia päätä, mutta työkalulaatikosta löytynyt silikonispray avitti, ja taas pönttö toimi. Ei siis mitään erityisen suuria ongelmia. Paljon on mielessä asioita, joita veneeseen tullaan hankkimaan, mutta millään niistä ei ole kiire. Rauhassa on hyvä edetä.

Perhonen kävi moikkaamassa.

Spinnulla Airistoa pohjoiseen.

Tatu ja Tatun vene.

Helle laiskistaa

Vain kannen luukkuja auki pitämällä selviää yöt. Eikä sitenkään selviäisi, jos ei olisi hyttysverkkoja. Silti jo aamusta on niin kuuma, että tekee mieli heti mennä uimaan. Onneksi ei ole sinilevää.

Niityn reuna oli aamupäivällä sen verran varjossa, että pieni aamutreeni oli mahdollinen, tosin välittömästi sen jälkeen piti taas päästä mereen viilentymään.

Puoliltapäivin Pähkinäistä lähestyi tutunnäköinen vene: Tatu ja Päivi tulivat Akin ja Tuijan kanssa moikkaamaan matkallaan Iniöön. Mukana luonnollisesti myös Laku ja Roni. Koirat viettivät laiturilla lokoisaa elukkaelämää, kun taas ihmiset yrittivät käyttäytyä asiallisesti. Vierailu oli hauska yllätys. Pidempäänkin olisi voitu jutustella.

Iltapäivällä laituriin saapui vene Helsingistä päin. Mies sanoi, että sekä satelliittikuvien että omien havaintojensa mukaan etelämpänä on niin sankka sinilevälautta, ettei uskoisi. Högsåran nurkilta on veneiljät osin kaikonneet pahan hajun vuoksi. Lännenpuoleinen tuuli vie Pähkinäisten edustalta pintavettä hitaasti kohti ulappaa, joten levä ei täällä pysy eikä tänne pääse. Kunnes tuuli kääntyy...

Anu kävi Epun kanssa urhoollisesti ns. lammaslenkin mutta muuten on oltu rauhassa ja käyty uimassa. Jotkut rakastavat hellettä, mutta ihan kaikki eivät. Mutta ikään kuin helle ei olisi tarpeeksi, illalla käytiin vielä saunassa.

Tatu, Aki, Tuija ja Päivi. Koirat näkymättömissä.

Turun päällä satanut ja salamoinut ukkospilvi

Kotivesille

Yksi nautinnollisimpia purjehduselämyksiä on purjehtia tiukalla luovikulmalla navakassa tuulessa mutta pienessä aallokossa. Saaristomerellä sellaiset olosuhteet vallitsevat aika usein, kun aallokko kasvaa harvoin kovin suureksi. Tänään ei ollut navakka tuuli mutta luovikulmalla tultiin.

Heinäkuussa satamat, varsinkin suositut, täyttyvät varhain iltapäivällä. Kekseliäät ja rohkeat löytävät paikkoja myöhemminkin, ja rohkeimmat myöhäänkin illalla, kun kiinnittyvät ns. toiseen riviin ja hyppivät rantaan toisten veneiden kannen kautta. Tungos ja paikattajäämisen pelko ajaa monet veneilijät siihen, että kellot pannaan herättämään jo ennen kuutta, että ehditään edetä riittävästi ja kuitenkin mahdutaan seuraavaan satamaan. Koska iltaakin on mukava istuskella, yöunet jäävät vähiin ja homma alkaa pidemmän päälle tuntua raskaalta.

Jos on valmis jäämään ankkuriin, ei ongelmaa juurikaan ole, koska soveliaita ankkuripaikkoja löytyy. Monesti palvelusatamien tuntumaankin voi jäädä ankkuriin: säästää laiturimaksun mutta osa sataman palveluista on silti ulottuvilla.

Erityisesti tämän kesän mutta myös aiempien kesien purjehduksilla on tullut nähtyä, että kesäkuu on usein yllättävän hiljainen monissa suosituissakin satamissa. Heinäkuu on suosituin lomakuukausi niin Suomessa kuin Ruotsissakin, ja se näkyy vesillä. Mikä myös näkyy vesillä niin se, että ihmiset käyvät lämmöllä. Jos heinäkuussa ylin lämpötila olisi 15, kaikkiin satamiin saisi veneen mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja aina kylkikiinnitykseen.

Retken viimeiset päivät käsillä. Pähkinäisten laiturissa nyt.

Helteiset päivät jatkuvat

Jos merellä tarvitsee mobiilidatapalveluita - kuten aika moni tarvitsee - kannattaa pitää eri laitteissa eri operaattorin liittymiä. Varmasti ainakin puolessa satamista vain jompikumpi käyttämistämme on toiminut joko kunnolla tai ylipäänsä. Vadvikenissä Saunalahden datayhteys oli täysin mykkä mutta Sonera pelitti täysillä, kun taas parin mailin päässä Näsbyssä Sonera tökkii (vain edge-yhteys) mutta Saunalahti surraa iloisesti.

Aamupäivällä käytiin Trollbergetin hautapaikalla. Noin 3000 vuotta vanha muinaisjäänne ei tietysti ole kuin kiviröykkiö mutta paikka on hieno ja kyllä pitkä historia sytyttää kivikasaankin oman tunnelmansa.

Rannassa kävi aamun aikana kaksi pyöräretkiporukkaa, jotka selvästi haikailivat aamupalan tai lounaan perään ravintola Emmassa. Milloinkahan ravintola on toiminut viimeksi? Ei ainakaan tänä kesänä. Sääli, koska puitteet olisivat kunnossa, ainakin päällisin puolin.

Siirryttiin hurja kolmen mailin matka Näsbyn palvelusatamaan, jossa käytiin Busterilla pikaisesti joskus 10 vuotta sitten. Nyt satama on toista maata: kaikki vaikuttaa uudelta ja hienolta. EU on rahoittanut uudistusta. Satamamaksukin on ihan omaa luokkaansa (25 €), vaikka pääseehän sillä rahalla suihkuun ja saunaankin. Kaikki on toimivaa ja ajateltua, ja tarpeellistakin, nimittäin miesten saunassa on kokopeili, ehostuspöytä ja hiustenkuivain.

Päivällä oli niin kuuma, että vähäinenkin liikkuminen nosti hien pintaan. Itämeren uutisoiduista laajoista sinilevälautoista huolimatta tässä satamassa ei nyt sinilevää ole, joten tuli käytyä muutaman kerran uimassa 24,5-asteisessa vedessä.

Iltapuolella kierrettiin Houtskarin kulttuuripolku ja illalla käytiin juomassa terassilla yhdet juomat. Naapuripöydässä nelihenkisen seurueen toinen mies jutusteli melko äänekkäästi, että jos Suomi olisi 1930-luvulla sijoittanut puolustukseensa saman osuuden bkt:stä kuin Ruotsi, Suomi olisi voinut varustaa yhdeksän monipuolisesti aseistettua divisioonaa ja menestyä talvi- ja jatkosodassa siihen malliin, että olisi voitu pitää Karjala. Että siihen malliin.

Näsby by night

Kuu pian nousunsa jälkeen. Kuvattu noin klo 2.45.

Aurinkoa ja ukkosta

Ei olisi aamulla uskonut, että seesteinen, tuuleton ja helteinen Enklingen aamu muuttuu iltapäivällä sateeksi ja ukkoseksi.

Pääsimme liikkeelle hieman ennen kymmentä ja nostimme purjeet heti. Vauhti ei päätä huimannut mutta edettiin kuitenkin.

Päivän mittaan tuuli vaihteli heikohkosta kohtalaiseen. Sen verran mukava suunta tuulella kuitenkin oli, että nostettiin spinaakkeri. Aurinko helli purjehtijoita: ei ollut paahtava helle mutta kuuma kuitenkin.

Iltapäivällä alkoi pilvien korkeus kasvaa ja oli selvää, että jokin niistä alkaisi ukkostaa. Sen näki silmillä, ei tarvittu ukkostutkien havaintoja. Ja niin alkoikin välähdellä ja jyristä, mutta ei aivan kohdalla. Purjeet kuitenkin laskettiin, tosin lähinnä siksi, että tuuli moinasi kokonaan. Matkaa oli enää niukasti.

Kohteenamme oli Vadviken, joka on ollut palvelusatama mutta jonka nykytilasta ei ollut tietoa. Pitkää sunttia länteen ja lopussa pieni kaarros etelään. Kelluva ravintola näkyi ensimmäisenä mutta pien sen vierelle hahmottui heikohkokuntoinen laituri. Yksi poijukin olisi ollut mutta ajateltiin luottaa enemmän omaan ankkuriin.

Paikasta huokui menneiden vuosien aktiivinen vierassatamatoiminta, joka on nyt kuitenkin jostain syystä lopahtanut. Tyyni ilma korosti pysähtyneisyyden tunnelmaa. Oltiin tietystikin ainoa vene, ja aika vaikea on uskoa, että muita tänne illan mittaan tulisikaan. Lähellä on toimivia ja suosittuja vierassatamia, joten miksi tällaiseen kukaan haluaisi.

Maarianhaminan tunku alkoi reilu viikko sitten tuntua ahdistavalta, mutta sen jälkeen olemme saaneet olla monessa rauhallisessa satamassa, joko ainoana veneenä tai sitten muuten vain väljästi.

Yksi venekunta bloggasi hetki sitten Tukholman saaristosta, että suosituimpiin vierassatamiin pääsee vain, kun odottelee ensin läheisessä luonnonsatamassa, josta ampaisee heti aamusta odottelemaan vapautuvaa paikkaa. Tukholman saaristo oli meilläkin mahdollisena kohteena tällä retkellä mutta nyt tuntuu, että teimme oikean ratkaisun, kun jäimme Suomen puolelle. Kesäkuu saattaisi olla siellä parempaa aikaa meille, kun väkeä ei ole niin paljon vielä liikkeellä.

Spinaakkeri vauhditti matkaamme.

Siellä täällä satoi. Onneksi enemmän kuitenkin siellä.

Ei ollut tungosta.

Päivä Enklingessä

Sivukorvalla kuulimme lauantai-iltana, että satamaisäntä-kauppias Markku pitää kauppaansa virallisista aukioloajoista poiketen auki sunnuntaina puolisen tuntia noin kymmenen aikoihin. Tuoretavara olikin jo aika lopussa, joten kipitimme aamusta Tarmo Närköp -kauppaan.

Tuuli kääntyi jo illasta pohjoiskoilliseen, joten lahti alkoi puhdistua sinilevästä. Koska Glada Laxen -gourmet-ravintolan satama aukeaa pohjoiseen heti Enklingen eteläpuolella, meitä eilen ilahduttaneet hiutaleet, mössöt ja puurot ilahduttavat sinne saapuvia veneilijöitä tänä iltana, tai jo iltapäivällä.

Koska päätimme jäädä toiseksikin yöksi, käveltiin liki 10 kilometrin lenkki Enklingen länsipuolella olevan luonnonsuojelualueen läpi. Merikotkapari lähti parinkymmenen metrin päästä lentoon, poikasista ei kuitenkaan mitään merkkejä; piilottelivat onnistuneesti. Paluu meni aikamoiseksi rämpimiseksi, koska karttaan merkitty polku oli kasvanut jo ajat sitten umpeen. Eikä helle helpottanut oloa, mutta mukavaa oli silti taapertaa.

Satamasta löytyy ilmaiseksi lainattavia polkupyöriä. Se on mukava juttu, kunhan muistaa ennen ensimmäistä alamäkeä testata jarrut... Pientä renkaiden vipatusta, ketjujen krahnutusta, kumien löysyyttä ynnä muuta pientä, mutta parempi sekin kuin ei pyöriä.

Illan mittaan satamaan tuli enemmän veneitä kuin edellisenä iltana. Viimeiseksi saapui tajuttoman iso saksalainen katamaraani, jonka rantautuminen keräsi satamaan katsojia. He lienevät sellaiseen kuitenkin tottuneita. Se oli sataman kolmas saksalainen vene.

Tuuli tyyntyy kokonaan taas yöksi. On hiljaista ja rauhallista. Naapuriveneestä kantautuu rauhallista suomen- ja saksankielistä jutustelua. Uikkuperhe lipuu veneiden takaa. Aurinko laskee saaren taakse. Väsyttää.

Ahomansikoita löytyi aika paljon...

Kermavaahtoa ja mansikoita

Päästäisen loppu, muurahaisten juhlat

Enklingen länsipuolelta näkymä länteen.
(Kuvakulma on vaakasuoraan noin 180 astetta, mikä vääntää perspektiiviä hieman "luonnollisesta".)

Enklingen satama

Enklinge

Ei ollut ehkä järkevää lähteä huippupaikasta, varsinkaan kun tuuli oli niin mieto. Lähdimme kuitenkin. Purjein päästiin pieni siivu, muuten ajettiin koneella.

Taivaalla kehittyi muhkeita kumpupilviä. Muualla Suomessa oli ilmeisesti rajujakin ukkosia ja raekuuroja mutta täällä sää pysyi aurinkoisena ja melkein helteisenä.

Tuntui epäillyttävältä, kun Enklingen laiturissa oli vain yksi vene ennen meitä. Laituriin mahtuu nelisenkymmentä venettä. Venäjän lipun alla purjehtinut isohko purjevene kääntyi viime hetkellä pois. Kiinnityimme kuitenkin. Veneitä tuli illan mittaan jokunen ja pari kolme teki vain vessavisiitin. Yöksi jäi lopulta kahdeksan venettä: yksi saksalainen, yksi ruotsalainen ja loput suomalaisia.

Epäily oli turha, sillä satama on palvelusatamaksi - pienestä kasvonkohotustarpeesta huolimatta - oikein viehättävä. Kaakkoinen tuuli osuu suoraan mutta muilta tuulilta satama on suojainen. Suihkuun ei pääse mutta harvassa paikassa pääsee puusaunaan. Täällä pääsee. Tosin sinilevätilanne on nyt niin paha, että vaikka kelluvan saunan ovesta olisi ollut noin puolen metrin matka mereen, nyt ei voinut.

Tai no, Eppu kävi uimassa, kun oli huolimaton: putosi reunan yli sinilevähiutaleiden sekaan. Huuhtelu makealla vedellä ja kuivaus, ja taas mennään.

On surullista, että ihminen toimii tavalla, joka heikentää ympäristön tilaa. Erityisen hyvin kuvastaa ihmisen ajattelemattomuutta, että ihminen on nimennyt itsensä älykkääksi, vaikka kaikki muut eläinlajit elävät älykkäämmin kuin ihmiset. Sinileväpuuroa katsellessa ei voi olla erityisen ylpeä lajistaan.

Vuoden vierasvenesatama -äänestyksen voittaja saa maineen, kunnian ja kunnialaatan lisäksi 5000 euroa sataman kehittämiseen. Rahapalkinto tuntuu nurinkuriselta, koska eihän voittanut satama sitä viittätonnia tarvitse. Enklinge ei ehkä nykyisellään ansaitse Vuoden vierasvenesataman titteliä mutta 5000 euroa tämä satama ansaitsisi. Meille tämä riittää tällaisenaan mutta monet vaativat monipuolisempia palveluja.

Aurinko kurkkasi pilven takaa.

Pilvisilmä katseli satamaan saapumistamme.

Enklingen laituri saapuessamme: yksi vene lisäksemme.

Ei tehnyt mieli uimaan.

Sittenkin päivä Boxössä

Ei ole ollenkaan hullumpaa herätä kurkien huutoon. Eikä sekään suoranaisesti harmita, että aamulla voi tepastella kannella pelkät kalsarit jalassa.

Vielä aamupalan laiton kynnyksellä oltiin varmoja, että päivän ykkösasia on uuden kaasupullon hankinta mutta toisin kävi. Tuntui ruhtinaalliselta saada sittenkin aamupalalla kahvia, vaikka illalla jo asennoitui kahvittomaan aamuun.

Kaasuasiat saatiin siis kuntoon, vaikkei ihan säädösten mukaisesti. Olisikin toivottavaa, että uudelleentäytön yhteydessä pullot tarkastettaisiin muutenkin kelvollisiksi kuin vain koeponnistuksen ja ulkonäön suhteen.

Anu ja Linnea keräsivät Boxön metsistä litran verran mustikoita. Niitä sopi syödä savustettujen ahvenien ja uusien perunoiden jälkiruoaksi. Tuomas huolsi venettä ja kävi ottamassa kuvia räjäytetystä linnoituksesta. On sääli, että venäläiset tuhosivat linnakkeensa niin totaalisesti, että jäljellä ei ole kuin valtavia betoni- ja kivimöhkäleitä. Kasarmirakennuksista näkyy vain perustuksia. Rautatien pohjan voi maastosta erottaa mutta kaiken hyödynnettävän ovat venäläiset vieneet mennessään.

Illalla lahteen jäi purjevene ankkuriin. Olisi ehkä tullut laituriin mutta ei tohtinut, kun olimme tässä. Mies tuli kuitenkin kumiveneellä saarelle ja kävi kävelemässä linnoituksella ja luolalla.

Tyynen päivä huveja

Naapuri vaihtoi aamulla ennen lähtöään uuden kellertävän kevlarisen genuan. Se oli ilmeisesti ns. tyynen kelin purje, jota on todennäköisesti mukavampi katsella kuin vitivalkoista dacron-purjetta, kun painelee moottorilla kohti seuraavaa satamaa.

Pöristeltiin sinileväisessä vedessä jokunen maili pohjoiseen mutta juuri meitä ennen Länsmansgrundetin pieneen luonnonsatamalahteen kaarsi kaksi venettä paikalla olleen yhden lisäksi. Ei huvittanut tunkea enää neljänneksi. Käännyttiin takaisin ja kiinnityttiin Boxön pikkuruiseen laituriin. Ajettiin toisin sanoen 11 mailia päästäksemme noin mailin päähän Hamnsundetista.

Rantautuminen Boxön laituriin oli uusi kokemus. Laiturin pielessä oli soutuvene ja laituriarkun päällä aurinkoa ottamassa kaksi naista ja kaksi lasta, naiset ilman yläosia. Tuomas laski ankkurin ja Anu oli keulassa valmiina kiinnittämään keulaköydet. Naiset eivät tehneet elettäkään auttaakseen mutta eivät myöskään väistäneet, että Anu olisi paremmin päässyt astumaan laiturille. Tietysti "häiritsimme" heidän rauhaansa, mutta yleistä laituria ei ole tapana omia itselleen. Umpiruotsinkielisinä eivät tainneet ymmärtää sanaakaan meidän puheistamme.

Iltapuolella kävimme kävelyllä. Venäläisten 1890-luvulla rakentaman ja sittemmin kelvottomaksi räjäytetyn linnoituksen raunioista voisi löytää kiintoisaa kuvattavaa mutta tällä kertaa kävelimme melkein samantien Rövarkulanin luolalle. Vaikka se on nähty ennenkin, aina se jaksaa hämmästyttää.

Iltaletuista jäi viimeinen paistamatta, kun kaasu loppui. Pullonvaihdon piti olla rutiinitoimenpide, mutta kaasua ei uudesta pullosta vain tullut. Kaasuventtiili on niin yksinkertainen, kuin se vain voi olla, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se, että pullon neulaventtiili ei painu riittävän syvälle. Vaihdettu pullo on silmämäärin elinkaarensa loppupuolella ja neulaventtiili erittäin jäykkä.

Tyhminä olimme jättäneet Trangiankin kotiin, joten alkoi pohdinta, mitäs nyt. Lähimpään kauppaan on Hamnsundetista 13 km. Se on kävellen aika pitkä matka. Asia jäi silleensä, kunnes aamulla uusintayritysten jälkeen kaasua alkoi taas tulla. Sillä saatiin keitettyä aamukahvit mutta tiskaamisen kohdalla kaasu lakkasi taas tulemasta. Tarkan harkinnan jälkeen otettiin Tukesin ohjeiden vastaiset vippaskonstit käyttöön, ja avot, taas tulee kaasua!

Purjeilla olisi edetty tässä kelissä ehkä parisataa metriä tunnissa.

Veden lämmettyä mereen löysi uimareiden lisäksi tiensä myös sinilevä.

Lounaaksi tomaattikeittoa ja uunituoreita sämpylöitä.

Purjevene etenee 1 - 2 m/s tuulessa.

Rövarkulan, Ahvenanmaan suurin luola

Naminami Boxön laiturissa

Kohti pohjoista

Leppoisa jutustelu S/y Un3lman (ei ole kirjoitusvirhettä) miehistön kanssa, sitten ankkuri ylös ja väylää pohjoiseen. Getan suuntaan vievällä väylällä alkoi tuuli heiketä ja hetken satoikin. Sitten tuuli moinasi lähes kokonaan. Vauhti putosi alle solmuun, mutta meillä ei ollut kiire. Sinnikkäästi pidimme purjeet ylhäällä ja palkinnoksi siitä pääsimme lopun taas ihan kelvollisella vauhdilla ja laskimme purjeet aivan Saltvikin Hamnsundetin edustalla.

Olimme laiturin toinen vierasvene. Illan mittaan veneitä tuli toki lisää mutta mikään ylikansoitettu paikka satama ei varmaan koskaan ole. Palveluita löytyy mutta glamour puuttuu, ja paikalliset tuovat satamaan enemmän eloa kuin vierasveneilijät.

Iltapuolella Anu kävi juoksemassa ja Tuomas, Linnea ja Eppu kumiveneellä Boxön synkällä saarella. Sauna kruunasi rennon päivän, vaikka kokemus ei saunaentusiastin listan kärkipäähän mennytkään. Tosin missään ei pääse näin edullisesti saunomaan: 5 € / tunti.

Sadekuuro ei yllättänyt, kun sen saapumisen näki jo kaukaa.

Pari muutakin purjehtijaa oli päättänyt, että konetta ei käynnistetä vaikka tulisi pläkä.

Eppu ja Linnea Boxön saaren rannalla.

Kenguru... eiku Eppu loikkaa.

Välipäivä

Yöllä tuli herättyä jokunen kerta, kun naapurin kumivene vienosti kosketteli Naminamin kylkeä juuri keulahytin kohdalla. Erään kerran, jokunen vuosi sitten, meidänkin kumivene tökki naapurivenettä, mutta se oli silkka unohdus; tässä oli kyse väärään paikkaan sidotusta kumiveneestä.

Päivän mittaan veneitä lähti ja yksi uusi myös saapui. S/y Annina irtaantui ennen puoltapäivää. Autoimme heidät lähtemään ja vilkutimme laiturilta.

Iltapäivällä oli vuorossa treeniä. Anun kanssa juostiin urheilukentälle ja Linnea pyöräili. Ensin rantalentistä ja sitten lihaskuntotreenit. Anu ja Linnea jäivät vielä juoksemaan vetoja, kun Tuomas lähti juoksemaan kohti Simskälötä. Liikkumisen jälkeen tuntui hyvältä laskeutua veneen perästä uimaan. Oli taas kuin uusi ihminen.

Laiturilla ja satamassa järjestetään keskiviikkoiltana äkta bryggdans, joten irtaannumme ennen puoltapäivää, ja siksikin, että laituri on varattu juhlavieraille puoliltapäivin eteenpäin. Tanssi-intoinen voisi toki jäädä lahdelle ankkuriin ja soudella tanssikengät taskussa rannalle, mutta ehkä me jatkamme matkaa...

Anni Blomqvist ja poikansa Bengt on haudattu Vårdön hautausmaalle.

Vårdön kirkon paanukatteen alla on tuohinen aluskate.

Anu ja Linnea ottivat koulumuseossa tuntumaa reilu 100 vuotta vanhaan luokkatilaan.

Pois palvelusatamasta

Ei tuntunut yhtään pahalta jättää Itäsataman mölyjä taakse. Kaahattiin Lemströmin kanavasta taas Lumparnille. Ylitettiin allas koillisnurkalle reilun kuuden solmun keskinopeudella, kuten moni muukin purjevene, joka kanavan läpi tuli.

Suurin osa veneistä jatkoi Långnäsin suuntaan ja muutama Bomarsundiin mutta me kaarrettiin koilliseen ja laskettiin purjeet Vårdön Vargatan sataman edustalla. Pikkuruisessa laiturissa oli jo yksi purjevene, Maestro 35F (s/y Annina). Illan mittaan laituriin kiinnittyi vielä yksi moottorivene ja kaksi purjevenettä.

Rannasta löytyi jätepiste ja puusee. Miljöö rauhoitti hulinan jälkeen mieltä kummasti. Paikalliset tosin rakensivat laiturille tanssipaikkaa keskiviikon tansseja varten mutta ei se pahemmin haitannut. S/y Anninan miehistö kutsui veneeseensä lasilliselle, kun veneemme ovat melkein sukulaisia. Iltasella pihvinpaistoa ja neljän kilometrin pyöräily kirkonkylälle.

Päätettiin jäädä satamaan toiseksikin yöksi, sen verran kaunis ja viihtyisä paikka tämä on.

Näytti että illalla sataisi mutta ei satanut.

Lemströmin kanavan jälkeen mennään pitkään aika sumpussa.

Vargatan sataman pikkula

Vargatan laituri ja satama

Yllättäviä seurauksia

Aamukeskustelun tuloksena jäimme kuitenkin Itäsatamaan, vaikka tarkoitus oli vaihtaa Länsisatamaan. Vähän jäi kaivelemaan mutta onneksi jäätiin...

Aamupäivästä pitkälle ja kiireettömälle visiitille Pommerniin. Paljon tuli valaistusta purjelaivatietämykseen, jota syvensi vielä käynti merenkulkumuseossa. Aikaa olisi voinut viettää pidempäänkin mutta hyvä näinkin.

Iltapäivällä puhdetöitä, mm. uudet keulaköydet vanhojen hieman rispaantuneiden tilalle. Siinä lomassa Jani L:n (s/y Aloe) kanssa puhelimitse jutustelua retkien etenemisestä. Anu ja Linnea kävivät pallottelemassa ruohikolla.

Odotimme aiemman kokemuksen opettamana, että äänekästä äksöniä riittäisi tässä satamassa perjantaina pitkälle auringonnousuun mutta meno oli varsin vaatimatonta. Kummastusta lisäsi se, että satama oli silmämäärin arvioituna melkein täynnä.

Lauantai 12.7. valkeni aurinkoisena mutta ei tuntunut alkavalta hellepäivältä. Istumalaatikkoa siistiessä lippalakkipäinen mies koputteli keulakaidetta ja pyysi tulemaan laiturille. Kehui kaunista venettämme ja esitteli itsensä Pekka Hildéniksi, ja nimi oli kyllä tuttu. Hän on s/y Venlan (Jonmeri 33) omistaja, joka on miehistöineen ylittänyt Atlantin kolmesti.

Juteltiin pitkään laiturilla ja käytiin sitten porukalla katsomassa heidän venettään, jossa oli tietysti paljon samaa mutta paljon myös pieniä juttuja, jotka ovat syntyneet, kun veneessä on asuttu useita vuosia yhteen menoon.

Paljon olisi juttua riittänyt mutta eihän se juttelemalla lopu. Ehkä vielä näemme. Iltapäivä lähestyi, ja Tuomas pakkasi tavaransa ehtiäkseen Viking Gracen kyytiin. Tarkoitus on käydä Heinin konfirmaatiossa Maskussa ja palata sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin. Koko konkkaronkka lähti saattamaan, ja laivaan nousi Tuomaksen lisäksi myös Robi, joka jää loppuheinäkuuksi maaseudulle rentoilemaan.

Robi on totutellut vene-elämään pennusta lähtien, mutta harmiksemme ei ole tottunut. Urhoollisesti on jaksanut Selkämeren kierron ja monet muut retket, eikä ole oppinut, että veneessä ei tarvitse pelätä eikä säätää, koska hommat hoituvat. Robi ei nimittäin veneen kulussa ollessa juuri lepoa tunne. Jos mennään leppoisasti kallistelematta tuntikausia, saattaa olla, että Robikin hetkeksi rauhoittuu, mutta jos joku ottaa kartan kouraan, kääntää vinssiä, vyyhteää köyttä tai jotain muuta yhtä uhkaavaa, Robi alkaa heti kärppänä tepastella, vinkua ja joskus jopa haukkua. Siinä laimenee rauhallinen purjehdustunnelma aika tehokkaasti.

Mitä tapahtuu jatkossa, syksyn purjehduksilla tai ensi kesänä, jää nähtäväksi, mutta laivakoiraksi Robista ei ole. Eppu on tässä suhteessa toista maata.

Tutun laukun ja kupin vieressä pystyi nukkumaan, vaikka ympäristö olikin vieras.

Päivä Kastelholmassa ja taas Lumparnin yli

Anu heräsi aamuvarhaisella ja kävi järkevänä juoksemassa ennen hellettä. Lenkin jälkeen Anu ja Linnea pitivät juoksu- ja lihaskuntotreenit.

Aamupäivällä oltiin oikeaoppisia turisteja ja osallistuttiin opastetulle kierrokselle Kastelholman linnaan. Alkukierroksella ihmiset kuuntelivat kuuliaisesti mutta puolenvälin jälkeen osa alkoi pölistä omiaan ja osa oli jo jättänyt ryhmän, ihan kuten perusturistiryhmässä kuuluukin. Joku ryhmäläinen halusi näyttää tietävänsä hieman muita enemmän, kun kysyi, miksi Katerina Jagellonican vaakuna oli pohjoissiiven salin katossa, vaikka Katariina sitä ja Katariina tätä. Ulkotiloissa puolet joukosta toljotti taivaalle, kun nuorten miesten GoPro-kuvaushelikopteri pörräsi linnan yläpuolella.

Opas oli hyvä ja asiallinen eikä höpissyt liikoja. Paljon mielenkiintoista tarttui muistiin. Esimerkiksi se, että Erik XIV oli Kustaa Vaasan esikoinen, josta aatelisto ei pitänyt, koska Erik oli sitä mieltä, että  aateliston oli osallistuttava enemmän valtion kulujen maksamiseen. Erik puhui asiaa mutta aatelisto ei tajunnut. Eipä ole maailma siitä suuremmin muuttunut.

Sekin jäi mieleen, että noidaksi tuomittuja naisia teloitettiin Ahvenanmaalla seitsemän, mutta yhtäkään ei poltettu elävältä. Pyövelinä toimi Turusta paikalle tuotu toinen kuolemaan tuomittu, joka sai pitää henkensä sillä ehdolla, että suostui teloittamaan muita tuomittuja. Tässä suhteessa maailma taas on muuttunut.

Jan Karlsgårdenilla sai tutustua punamullan keittämiseen, kattopäreiden tekemiseen höyrykoneen voimalla ja moneen muuhun. Sai myös silitellä hevosia, ja tutustua eri aikakausien vankien oloihin ja kahleisiin. Tunnelma Jan Karlsgårdenilla oli kuin Strömsössä mutta helteen vuoksi kaikki tuntui liikkuvan kuin hidastetussa elokuvassa.

Meri kutsui uimaan. Iltapäivällä käveltiin koirien kanssa Kastelholman golfklubin parkkialueelle katsomaan, millaista elämää siellä vietetään. Muutamat harjoittelivat rangella drivea ja jostain kummun takaa kuului iloista huutoa, kun joku teki birdien, eaglen tai peräti holarin, kukaties.

Aamulla vetkutteluitta liikkeelle, Lumparnin yli hyvällä luovituulella, Lemströmin kanavan läpi tasatunnilla, kun silta avattiin, ja hieman vastentahtoisesti Maarianhaminan Itäsataman poijuun kiinni. Vastentahtoisesti siksi, että olisimme menneet ehkä hetikin Länsisatamaan tai yhden pysähdyksen avulla, mutta kaakkoon kääntynyt tuuli kapeassa ja runsaasti veneitä vilisevässä suntissa olisi tarkoittanut moottorilla ajamista.

Linnea näki satamassa pari luokkakaveriaan. Illalla lentopalloa, lihaskuntotreeniä ja sauna.

Kastelholman linnan keittiö, kaivo ja tulisijan jäänteet

Ikkuna josta Erik XIV tuijotteli ulos.

Kansallismaisema (ainakin kyltin mukaan)

Höyrykoneella käyvä pärehöylä Jan Karlsgårdenilla

Lemströmin kanavassa veneet kurinalaisesti oikeassa laidassa