sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Elastinen saumamassa

Sikaflex 290 DC -saumamassa pitää kiinni ja joustaa tarvittaessa aikalailla. Ei ole tullut kokeiltua, kuinka pitäisi ilman primeria, mutta sen kanssa tarttuu puuhun kuin tauti.


torstai 20. helmikuuta 2014

Keula-askelma

Naminamin vanha keulakaiteen tiikkinen askelma oli aikojen saatossa haljennut, joten uusi piti tehdä. Vanha oli massiivinen yksi tiikinkappale, mutta koska 12-millisiä tiikinkappaleita lojui sopivasti pitkin hallia, niiden hyödyntäminen tuntui melkein ekologiselta teolta.

Kehys hahmollaan.
Ylijäämäpaloista sahattu keskiosa.
Saumamassa injektoitu.
Hiomisen jälkeen.
Keulatikkaiden kiinnikkeille veistetty kolot.

Esa viimeistelee vasenta kantta. Muutamia viimeisiä rimoja pitää vielä sovittaa, mutta muuten kansi on saumattu ja hiottu.


Vasen kansi ensimmäisen hionnan jälkeen.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Lopullista pintaa näkyvissä

Osa istumalaatikon tiikkielementeistä on jo lopullisessa muodossa, hiottuna ja viimeisteltynä.