Kotiin

Kotiin palattiin reippaassa länsiluoteisessa tuulessa yli 6 solmun keskinopeudella. Paljon veneitä liikkeellä.

Sitloodassa rento meininki

Orhisaaren loisto

Nesteen krakkaustornin ikuinen liekki tervehti kotiin palaajia.

Maarianhaminasta

Kello herätti kuudelta mutta erinäisten aamusäätämisten vuoksi köydet irrotettiin vasta vartin yli seitsemän ja ajettiin tankkauslaituriin. Tankkeja täydeksi ja se yksi tyhjäksi.

Kaunis aurinkoinen aamu, ja vain kolme venettä ehti lähteä ennen meitä, ellei nyt joku lähtenyt ennen kuutta. Ehkä lähtikin. Eihän seitsemän ole edes mikään aikainen, melkein aamupäivähän se.

Saksalainen perinnepursi Länsisataman vierailulaiturissa

Tuuli puhalsi lounaasta 7–9 m/s. Cinderella oli laiturissa ja Rosella oli jo lähtenyt. Tilaa oli siis mukavammin kuin kahden aikaan iltapäivällä samassa paikassa.

Kukkulan kuningas tutkamerkin päällä

Kesäistä meininkiä!

Rödhamnista tuli muutamia veneitä, mikä Ruotsin suuntaan, mikä Maarianhaminan ja joku lähti itäänkin.

Eteläisen kärjen jälkeen lasketeltiin myötätuuleen ja katsottiin AISista, että Galaxy oli tulossa Sottungan itäpuolella, joten ei taidettaisi osua kohdakkain. Eikä osuttukaan, sillä pian sen jälkeen, kun suuntasimme matalaa oikoreittiä suoraan itään, Galaxy ajoi takaamme kohti Maarianhaminaa.

Silja Galaxy ja purjevene

Matala venereitti oli matalampi kuin muistimme. Kaiku näytti välillä pulssia nostattavia lukemia, ja silti pari vastaan tullutta venettä luovi ja teki vendoja juuri niillä kohdin.

Purjeilla tultiin kuitenkin koko matka. Loppumatkasta ihmeteltiin, kun jonkun VHF-radio lähetti itsekseen distress-hätäsanomaa, eikä viranomaiset saaneet pitkään aikaan vastausta, mistä viesti tuli. Sanoma ei sisältänyt koordinaatteja, joten ei kyetty itsekään katsomaan, olisiko läheltä. Vaikea siis tehdä mitään asian hyväksi. Lopussa tuli kuitenkin varmuus, että viestit olivat vahinkoja.

Kaarrettiin Banö Önin lahdelle, laskettiin purjeet ja pian myös ankkuri paikalla jo olleiden puolenkymmenen veneen seuraksi. Illan mittaan lahdelmalle saapui yli kymmenen venettä, joten yötä täällä viettää likemmäs kaksikymmentä venettä.

Alkuillan näkymiä sitloodasta

Ilmanala muuttui iltapäivän mittaan pilviseksi ja ennuste lupasikin sadetta yöksi.

Illan tullen syttyivät muutamat ankkurivalot ja öljylamput. Yöt ovat jo, jos eivät pimeitä, niin hämäriä kuitenkin.

Myrskylyhty heiluu tuulessa.

Aamulla lahdelta kuului ankkurikettingin kilinää ja yksi vene toisen perään puksutti lahdelta ulos.

Niin mekin. Läntisessä tuulessa liu'uttiin Sottungan ohi ja kaarrettiin Jungfruskärin kautta kulkevalle matalalle veneväylälle. Siitä Korppoon suuntaan ja Verkanin lahdelle.

Laiturissa oli veneitä mutta oli myös tilaa. Ajettiin suoraan s/y Sulonan viereen voimakkaassa myötätuulessa. Laiturin suojan puolen paikat olivat luonnollisesti kaikki täynnä. Tankkilaiturissa oli hervottoman suuri moottorivene. Niin suuri, ettei mahtunut kuvaan. Varmasti likemmäs 100-jalkainen. Satamaisäntä oli jollekulle todennut, ettei saanut kertoa, kenen alus on.

Edellä mainittua moottorivenettä kuitenkin huomattavasti kiinnostavampi oli varsinaiseen vierasvenelaituriin iltapäivällä saapunut purjevene, jossa oli Tuvalun lippu. Ottaen huomioon, missä Tuvalu sijaitsee, joko vene tai kippari on lähtöisin melko lailla kaukaa.

Illan mittaan yhteysaluslaituriin saapui myös ensimmäinen näkemämme Tall Ships Race -purjealus. Se on Kupittaan Henrikinpoikien s/y Henrika, kaksimastoinen 60-jalkainen koulutusalus.

Illalla lentopalloa, ravintolaruokaa ja saunaa.

Käringsund - Maarianhamina

Ruotsalaisvene kihnutti veneensä irti meidän ja toisella puolella olleen veneen välistä klo 4.57. Oli tyyntä ja sumuista.

Näkymä aamun vessareissulta

Aamun valoa

Käringsundin venevajoja

Eteläviitta ja sumukaari

Sumuista oli edelleen, kun lähdimme liikkeelle hieman ennen kymmentä. Ihan rantaviivan tuntumassa oli selkeää mutta heti merelle päästyä tuli sumuseinämä vastaan. Monesti sanotaan, että sumussa on tyyntä, mutta advektio- eli merisumu esiintyy vain, kun tuulee. Niin tuuli nytkin, 5 - 8 m/s.

Ruotsalaiset purjeveneet lähdössä ylittämään Ahvenanmerta

Näkyvyyttä oli ajoittain alle 100 metriä mutta välillä näkyi ehkä 200 metrin päähän. Ei olisi tullut enää mieleenkään lähteä liikkeelle ilman tutkaa. Vuosia sitten käännyttiin Ruotsin Härnösandissa takaisin, kun maili ulkomerelle ajettuamme edessä oli samanlainen sumuseinämä kuin nyt. Ja useita kertoja on jouduttu sumuun kesken purjehduksen, eikä ollut mukavaa ajaa kahta solmua ja tähystää keulassa. Kerran oli myös läheltä piti -tilanne sumun takia. Vastaantullut ajoi autopilotilla eikä pahemmin välittänyt, tuleeko joku vastaan.

Matkaa lähempää veneeseen noin 100 metriä, kauempaan vajaa 200 metriä. Näkyvyyttä siis aika hyvin.

Nyt jatkettiin matkaa konevoimalla ja tutkaa apuna käyttäen. Äänimerkkejäkin annettiin ajoittain. Takaamme tuli toinen purjevene, joka ajoi ilman tutkaa ja selvästi sovitti vauhtinsa meidän mukaan, ja halusi kulkea samassa "porukassa".

Kymmenkunta venettä nähtiin noin 20 mailin matkalla. Ja Maarianhaminan tuntumassa tietysti Ruotsin-laivoja. Herättää pelonsekaista kunnioitusta kuulla sumuverhon keskeltä kumea laivan sumutorven ääni ilman minkäänlaista näköhavaintoa. Sama tunne vahvistuu uudestaan, kun laiva lopulta työntyy sumun keskeltä näkyviin.

Sumun seasta löytyi muutakin kuin huviveneitä.

Tiukasti väylän laidassa...

Laiturissa

Sumum hälvettyä näytti jo mukavalta.

Olematta niinkään jalkapalloihmisiä ajateltiin, että olisikohan IFK Mariehamnilla peliä loppuviikosta, jos vaikka mentäisiin katsomaan. Ja kuinka ollakaan, seuralla oli peli samana iltana, eikä mikä tahansa peli vaan Mestarien liigan karsintapeli puolalaista Varsovan Legiaa vastaan.

Käveltiin stadionin läheisyyteen ja vasta siellä guuglaillen saatiin selville, että varsovalaisjoukkueen kannattajat ovat tunnettuja huliganismistaan ja aiheuttamistaan häiriöistä. Aidan ulkopuolella tuntui välillä siltä, että poliiseja ja järjestyksenvalvojia oli enemmän kuin tavallisia ihmisiä. Varsovan joukkueen kannattajia oli paikalla mahdollisesti yli 200, joista noin sata ilman lippua. Jälkimmäisten ajanviettotapoja ei tarvitse pitkään pohtia.

Vartin verran katseltiin aidan takaa ja lähdettiin sitten takaisin veneelle. IFK Mariehamn muuten hävisi pelin 0–3, joten aika nihkeätä tulee Mestarien liigaan pääsy olemaan.

Maarianhaminassa ei ole vaikeaa kuluttaa aikaa, eikä kyllä rahaakaan. Lenkkimahdollisuudet ovat monipuoliset, beach volley -kenttiä löytyy ja kaikki muukin tarvittava on lähellä. Yleisurheilukenttä (eli Wiklöf Holding -areena) on ensiluokkainen, eli meikäläisille liiankin hieno, mutta siellä on hyvä tehdä lihaskuntotreeniä, vetoja ynnä muuta.

Venetarvikekauppa on Länsisatamasta aika kaukana, eikä valikoimaltaan mikään upea, mutta perustarviketta toki saa. Sitä paitsi vain kevättöissään laiska veneilijähän tarvitsee matkan aikana varustetäydennystä... Välipäivinä on hyvä myös siivota venettä, järjestää tavaroita ja miettiä, onko kaikki hyvin.

Kalasatamassa on toisenlaisia veneitä.

Länsisatamassa oli pari päivää 64-jalkainen Hallberg-Rassy, s/y Hoka Hey. Pariskunnalla saattoi olla purkissaan riittävästi tilaa.

Perjantaiaamu ja yö olivat melkeinpä kylmät. Aurinko paistoi heti aamusta mutta pitkähihaiselle oli käyttöä. Iltapäivällä käytiin vastaanottamassa Amorellalta Linnea, joka palasi puolentoista viikon tauon jälkeen porukkaan.

Tavattiin myös Teppo ja Essi, jotka painavat reissua H-veneellään hyvällä asenteella. Tulivat suoraan Hangon regatasta ja kiertävät Ahvenanmaata myötäpäivään.

Lauantai oli pitkästä aikaa taas lämmin päivä, heti aamusta alkaen. Alkaa kuitenkin tulla mitta satamaelämää täyteen. On päästävä jatkamaan.

Rauhallisesta täydellisen syrjäiseen ja taas ihmisvilinään

Sivutuulilähtö oli harvinaisen helppo, kun tuulen alapuolella ei ollut ketään. Kaarrettiin Teilin suuntaan ja lähdettiin Ahvenanmaan pohjoispuolelle vievää syvempää vesitietä, joka ei kuitenkaan ole väylä. Tasaisessa sivutuulessa suurin osa matkasta, mutta Simskälan kohdalta alkaen voimistuvaa ja etenkin puuskaistuvaa tuulta.

Enklingeen jäi meidän lähdettyä kolme venettä.

---------------

Edellisenä iltana Enklingeen saapui purjevene, jossa ainakin useampi lapsi, vanhemmat ja koira. Ei mennyt kuin hetki veneen kiinnittämisestä, kun lapset varustettiin pelastusliivein ja kumivene perämoottorilla.

Tarkemmin ei touhua katsottu, kun äänet kertoivat kaiken: lapset ajelivat joko yksin tai kaksin kumiveneellä ympyrää satama-alueella. Hetkeksikään ääni ei vaimentunut, eli että olisivat käyneet jossain, vaan he vain ajelivat korkeintaan 50 metrin päässä veneestään.

Sitten pieni tauko, kun "miehistö" vaihdettiin ja ajelu jatkui. Siinä ei ollut päätä eikä häntää. Pelkkää ajelua. Melusaastetta. Tarkoituksetonta sekoilua, joka häiritsi kaikkia muita paikalla olleita.

Lasten on tietysti hyvä oppia ajamaan perämoottorilla mutta miten se tehdään, on toinen juttu. Isoissa palvelusatamissa on aina elämää, ääniä ja touhua. Sellaisissa paikoissa yhden perämoottorin ääni sulautuu muuhun älämölöön oikein luontevasti eikä todennäköisesti häiritse muita, koska kukaan tuskin tulee isoon ja suosittuun satamaan etsimään hiljaisuutta. Eikä Enklingeen kukaan tule menomestan toivossa.

Touhun täydellisti illan juoksulenkkimme. Perheen vanhemmat ja pari lasta lähtivät koiransa kanssa samaan aikaan iltakävelylle kuin me juoksemaan. Vanhemmat päästivät koiran ilman hihnaa juoksentelemaan rannalle. Eppu oli sen verran etäällä, että yli-innokas labbis ei sitä huomannut. Pian joku heistä huomasi, että paikalla oli toinenkin koira, jolloin perheen äiti kytki labbiksen velvollisuudentuntoisesti heti kiinni.

Eikä tässä mitään, mutta kun palasimme lenkiltä sataman risteykseen, sama porukka palasi kävelyltään toisesta suunnasta, koira taas irti. Mutta nyt he eivät kytkeneet sitä kiinni. Luottivat kai koiran tottelevaisuuteen tai siihen, että se olisi jo niin väsynyt juoksenteluun, ettei enää innostuisi muista koirista.

Pidettiin rakoa ainakin 50 metriä, mutta aika pian labbiksen hermo petti ja se tuli komennoista huolimatta täysjuoksua kohti ja hyppäsi heti kuraisilla etukäpälillään Anua vasten, joka piti Eppua sylissään.

Joitain sekunteja se siinä hypiskeli ja yritti tavoitella Eppua, kunnes lähti omiensa joukkoon. Kerran vielä yritti irtiottoa, mutta se estettiin.

Sitten alkoi loputon anteeksipyytely, aina laiturille asti. Vaan mitä se auttaa?

Ei tarvitsisi pyydellä anteeksi. Kaikesta selviäisi yksinkertaisimmin, jos pitäisi koiransa kiinni. Jos koira on oikeasti niin koulutettu, että pysyy käskyn alla aina ja joka hetki ja oikeasti, niin minun puolestani saisi olla irtikin. Tosin koiria pelkäävät eivät halua nähdä tottelevaistakaan koiraa irti.

Pakko vielä lisätä, että tilanteesta tuli elävästi ja vahvasti mieleen muutaman vuoden takaa tilanne Vaskijärveltä, kun sekopäinen ja kytkemätön bokseri pääsi omistajiltaan karkuun ja hyökkäsi Robin kimppuun. Kaulan alueen mätäpaiseeksi edennyttä purematulehdusta hoidettiin ensin lääkärissä ja sitten muutama viikko sen jälkeen kotona. Eikä senkään pitänyt mitenkään aggressiivinen koira olla...

---------------

Etsittiin suojaisa luonnonsatama Saggö-nimisen saaren tuntumasta. Sisäänajo oli hieman arveluttava, kun tuuli painoi venettä salmeen, jossa oli siellä täällä kiviä eikä vettäkään kovin paljon. Hitaasti hissuteltiin ja päästiin lahdelle. Vene hienoon kallioniemeen kiinni ja rannalle.

Ei tosin mennyt kuin muutama minuutti, kun Eppu nuoleskeli poikkeuksellisen pitkään häntäänsä, joka oli selvästi punainen. Jotain oli siis käynyt. Kyy? Pieni paniikki, kun oltiin kuitenkin aika kaukana sivistyksestä. Puhdistettiin haava ja sidottiin se, ettei Eppu pääse nuolemaan haavaa. Puremajälkiä ei näkynyt.

Merkkejä elämästä...

Epun olotila ei kuitenkaan tuosta heikentynyt, joten kyyvaihtoehto suljettiin lopullisesti pois. Jotenkin se oli se telonut mutta koska ei reagoinut enää sen kummemmin eikä yrittänyt purra sidettä pois, jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mitäs tässä, ei mitään!

Iltapuolella nousi pieni huoli tuulen kääntymisestä aamuyön tunteina. Niemi ei nimittäin suojaisi itätuulelta. Pienen kumiveneajelun myötä löytyi uusi, huomattavasti parempi paikka Granskärin pohjoiskärjestä. Vene sinne ja parin tunnin päästä leppoisin mielin unten maille.

Suojainen sopukka

Aurinko laskemassa halon voimalla

Merikaapelin loppusijoituspaikka

Granskär oli muuten erittäin hieno luonnontilainen saari, jossa ei ollut pieniäkään merkkejä siitä, että luontoa olisi koskaan laajamittaisesti hyödynnetty. Ainoa näkyvämpi ihmisen jälki oli pohjoiselle valtavalle loivalle silokalliolle jätetty merikaapeli, jolla oli pituutta useita satoja metrejä.

---------------

Seuraavaksi päiväksi oli ennustettu sadetta, ja sitä myös saatiin, tosin vasta puoliltapäivin alkaen. Harmaata joka puolella. Välillä kaiken kastelevaa tihkua, välillä reilumpaa pisaraa.

Vettä, vettä, vettä...

Täysmyötäiseen virsikirjalla

Eckerön Käringsund oli lähes täynnä. Meitä tuli kolme venettä peräkanaa, ja me tungimme ensimmäiseen vähän väljempään rakoon ja loput kaksi sitten heti perään omiin rakoihinsa. Pömpöttimet olivat viimeisen veneen ahtauduttua paineesta niin latuskoina, ettei edes muista, milloin viimeksi. Naapuriveneen ruotsalainen miehistö oli vähän huolissaan, kuinka pääsisivät aamuvarhaisella lähtemään.

Satamakonttorin tyttö palveli meitä englanniksi. Eipä sillä, monikaan natiivi ruotsinkielinen ei saaristossa puhu suomalaiselle ruotsia vaan englantia, mutta satamabrosyyrejä oli tarjolla vain englanniksi ja ruotsiksi, ei suomeksi. Saariston puhutuin kieli on toki ruotsi, mutta suomi on saaristossakin virallinen kieli, ei englanti. Kyseisen läpyskän suomentaminen ja suomeksi painaminen ei olisi iso satsaus rahallisesti mutta imagollisesti olisi.

Kesä on tullut!

Reissuun lähdettiin lyhythihaisissa mutta pitkissä lahkeissa kuitenkin. Kesän tuntua on siis ilmassa.

Moottoriavusteisesti edettiin Airistoa vastatuuleen eli etelään; Tatukin kävi moikkaamassa ja ottamassa muutaman kuvan. Myös mökkiläisen silmistä paistoi kesän saapuminen.

Pian purjeet nostettiin ja nokka käännettiin luoteeseen. Veneitä näkyi heinäkuuhun nähden yllättävän vähän.

Merimetsot leyhyttelivät siipiään, muutama teepeeäsläinen vietti Pyytissä kesäistä päivää ja yhteysalus sahasi Laupusen ja Iniön väliä. Aurinko paistoi ja lännen puolelle kääntynyt tuuli kuljetti.

Merimetsot saarellaan

Harmaahaikarat kalakassilla

Jääkiteiden valoshow taivaalla

Tuulta riitti Ströömiin asti. Vauhti putosi paikoin pariin solmuun ja oli Ströömiin nähden poikittaisena varsin oikukas. Laskettiin purjeet ja ajettiin loput mailit koneella.

Aikomuksena oli mennä Katanpäähän mutta viime hetkellä tuli mieleen, että luonnonsatama voisi olla sittenkin parempi ratkaisu. Ströömin pohjoispäästä kaarrettiin Katkurun lahteen, jossa oli jo yksi moottorivene Raumalta.

Käytiin kokeilemassa lahden pohjukassa mutta vettä tuntui olevan liian vähän, vaikka köli ei pohjaa tapaillutkaan. Palattiin moottoriveneen läheisyyteen ja peräankkurin laskemisen jälkeen kiinnitettiin keula kallioon useilla kiiloilla.

Pihvit paistuvat rantakalliolla.

Eppu odotti kärsimättömästi, joko pihvit ovat valmiit...

Iltasella lahdelle kaarsi vielä yksi purjevene, joka löysi paikan moottoriveneen toiselta puolelta. Tuuli tyyntyi yöksi kokonaan, ja aurinko pääsi laskemaan suoraan mereen, kun taivas oli lähes pilvetön.

Ilta-auringon valoa kallioilla

Illan rauhaa

Tupasvilloja

Kyhmyjoutsen maistelee auringonsiltaa

Hetki ennen hämärän hetkeä

Aurinko tuntui leviävän horisontin päälle ennen poistumistaan.

Aamu valkeni täydellisessä hiljaisuudessa. Ei tuullut, ei kuulunut mitään, ei edes lintujen mekastusta. Rauhallisten aamutoimien jälkeen irtauduttiin ja sen verran ajettiin koneella ulommas, että saatiin köysiniput koilattua ja ankkuri pestyä.

Rantakallion kolosta löytyi suolilevää.

Samaan aikaan, kun nostettiin isopurjetta, edessämme oli samoissa hommissa s/y Sulona, 31-jalkainen HR kotisatamastamme. Muutama sana vaihdettiin siinä vierekkäin killuessamme.

Tuuli oli virinnyt mutta rauhallinen aamupäivä siitä tuli. Vauhti vaihteli solmun ja neljän välillä, keskiarvo varmaankin hieman parin solmun päällä. Ei ollut kiire.

Ensimmäinen näkymä aamulla, kun työnsi pään ulkoilmaan

Mykistävä rauha

Pari solmua vauhtia ja silti kaksi venettä jäänyt jo taakse...

Nokka kohti Enklingeä

Taisi olla korkeapaineen keskus kohdalla tai sitten kylmän rintaman ohimarssi, kun tuuli himmasi Fiskön paikkeilla kokonaan ja alkoi puhaltaa useita kymmeniä asteita eri suunnasta eli tällä kertaa vastaisesta suunnasta.

Matkaa oli Enklingeen enää kuutisen mailia ja sen verran kapeaa ränniä, että pöristeltiin koneella. Laiturissa oli neljä venettä ja satamaisäntä otti ystävällisesti köydet vastaan. Ylpeänä esitteli upouusia sähkötolppia; Enklingestä saa siis nykyään sähköäkin. Satama on silti säilyttänyt luonteensa paikkana, josta puuttuu glamour ja juuri siksi siellä on glamouria meidän makuumme.

Illalla käytiin juoksemassa vajaan kympin lenkki ja päälle tunnin kylpeminen Enklingen kelluvassa saunassa, jonka edellinen saunoja oli lämmittänyt sellaiseen mukavaan 110–115 asteen leppoisaan lämpötilaan. Pienikin kauhallinen vettä kiukaalle, niin heti huomasi, mitkä kohdat hartioissa oli palanut päivän aikana.

Meressäkin käytiin ja viimeisinä kylpijöinä saatettiin istuskella saunan päädyssä hieman yliaikaa. Ennusteen vastaisesti tuuli hiljeni taas yöksi, joten "väärä" puoli laiturista ei suuremmin haitannut.

Tuttuun luonnonsatamaan ennen kotiutumista

Sunnuntai valkeni aurinkoisena, tuuli lounaasta ja menojalkaa vipattaen. Köydet siis laiturista, ankkuri mudasta ja nokka kohti luodetta.

Tuuli vaikutti voimakkaalta ja nousevalta, sellaiselta voimaa uhkuvalta. Nostettiin pian purjeet ja Högsåran kohdalla arvottiin, mennäkö pohjoiseen vai kääntyäkö Helsingholmenin suuntaan. Jälkimmäinen voitti.

Heti kun päästiin saaren katveesta, tuuli näytti voimansa. Eihän se mikään myrsky ollut mutta reivaamattomaan isoon se tarttui varsin mukavasti. Mentiin tiukassa laitavastaisessa, ja vaikka kallistus pysyi pääosin 20–25 asteessa, puuskissa mentiin mittarin takatappiin eli yli 30 asteeseen. Ei ruvettu silti reivaamaan eikä se siinä aallokossa olisi järkevästi onnistunutkaan.

Välillä vähän liikaakin kallellaan

Ei menty väyliä pitkin vaan haettiin hyvä keskimääräinen tuulikulma, jolla päästiinkin menemään pitkän matkaa. Ilman plotteria ja kaikuluotainta kyseinen taktiikka ei niillä vesillä olisi tullut kyseeseen. Jos plotteri olisi simahtanut, olisi turvauduttu varasuunnitelmaan, mutta siihen ei nyt tarvinnut mennä.

Viimeisen saaren kärjen takana aallot tasoittuivat, ankkuri tapasi pohjan ja loppuilta otettiin Veikko Lavin tyyliin löysin rantein. Tuuli kohisi edelleen saaren eteläpuolella mutta pohjoispuolella oli tyyntä ja rauhallista.

Aurinkopaneelit syöttivät virtaa akuille ja hiljaisuus meihin.

Iltapäivällä tuuli vei juhannuksen viettäjiä kohti pohjoista mutta illalla meri oli tyhjä veneilijöistä. Vaikka oltiin melko lähellä väylää ja palvelusatamaakin, tuntui kuin olisi oltu jossain tosi kaukana.

Henki on paennut.

Omassa rauhassa

Maanantaina purjehdittiin oikukkaassa tuulessa ja sadekuuroissa kotisatamaan. Nyt oli iso reivattuna ja vaikka täysin purjeinkin olisi voitu tulla, näin oli rennompaa ja keskivauhti silti kuuden solmun tuntumassa.

Kotisataman paalujen väliin ajettiin noin kolmelta.

Kotisatamassa