Pettymysten kautta huippuhetkiin

Tuuli oli yöllä kääntynyt itäiseksi ennusteen mukaisesti. Karlbyssä vallitsi rauha vielä kahdeksalta aamulla.

Valmisteltiin vene lähtökuntoon ja irrotettiin köydet. Tamperelainen s/y Primavera lähti peräämme. Sisäänajoväylän suulla nostettiin purjeet ja päästiin heti reipasta kuutta solmua. Kökarin luoteispuolella tehtiin pari vendaa, koska tuuli kiertyi saaren tuntumassa hieman itäkoilliseksi.

Viimeinen vilkaisu Karlbyhyn

Karlbyssä oli mukava poiketa. Sataman ehkä ainoa miinus liittyy septitankin tyhjennykseen. Satamaoppaassa mainitaan sekin palvelu olemassa olevaksi, mutta emme kuitenkaan löytäneet mistään tyhjennyspumppua. Tyhjennystarvetta ei tosin ollut mutta hyvähän se on tietää. Eilen sitten näimme pumpun, kun ravintolan edessä kylkiparkissa ollut Primavera tyhjensi tankkiaan liikuteltavalla septityhjennyskärryllä. Näytti kompaktilta ja toimivalta paketilta.

Täydellisen ilmatiiviistihän kyseistä työtä ei voi tehdä, joten ravintolan terassin lämpimässä ja tyynessä ilmatilassa ruoansulatuksen alku- ja lopputuotteet löivät toverillisesti kättä.

Mainio purjehdus keskeytettiin toviksi, kun ennusteen mukaan etelästä piti tulla reipas sadekuuro mahdollisine ukkosineen. Päätettiin pitää pieni tauko, tarkastella sään kehittymistä ja syödä siinä samalla. Ajettiin toisen veneen perässä Husön lahdelle mutta ei ehditty vielä edes kiinnittyä, kun tajuttiin, että laituri on kunnostettu ja se on siirtynyt - Merikarhujen hallintaan. Mikä valtaisa pettymys!

Monet kerrat on vietetty yö Husön massiivisen, vaikkakin heikkokuntoisen laiturin kyljessä, kävelty pitkin kauniin saaren lammaslaitumia ja hiljennytty kuuntelemaan illan hämärryttyä menneen maailman lähes äänettömiä ääniä. Enää se ei ole mahdollista.

Meitä ennen rantautuneet Merikarhut antoivat kuitenkin laupiaasti meidän pitää pienen tauon heidän laiturissaan huonon sään uhatessa. Jos sää olisi siitä oikeasti voimakkaasti huonontunut illaksi ja yöksi, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisivatko ajaneet meidät pois tyylikkäästi vai suorasukaisesti.

Pilvet lupailivat sään muutosta.

Arvatenkin rannalle nousee lähiaikoina Merikarhujen sauna, jonka terassilta voi tuopin kallistamisen lomassa kiikaroida lähestyvien veneiden viirejä.

Jätettiin Husön lahti todennäköisesti viimeisen kerran ja purjehdittiin leppoisassa myötäisessä ja hentoisessa tihkusateessa Sottungan ohi ja siitä Bänö Önin lahdelle ankkuriin hollantilaisen ja suomalaisen veneen väliin. Rantakalliossa oli tullessamme kiinni neljä ruotsalaisvenettä kylki kyljessä; kaksi lähti pian ankkuroiduttuamme. Lemlannin sääasemalla on itätuulta 8 m/s (puuskissa 9 m/s), mutta tässä on lähes tyyntä ja leppoisaa.

Aurinkopaneeli kohti aurinkoa

Eppu tarkastaa, että ankkuri on asennettu asiallisesti.

Iltamyöhällä katsottiin lentopallon maailmanliigaa, kun Suomi kukisti Japanin 3 - 1. Ensimmäinen voitto Japanista yli 30 vuoteen! Pelin aikana lahdelle oli noussut sankka sumu. Lähimmät veneet näkyivät mutta kauempia ei. Tuuli tyyntyi yötä myöden. Oli siis tiedossa rauhallista ja levollista unta.

x x x

Oliskohan mahdollista perustaa vaikka sellainen patikkaretkeilijöitten oma yhdistys, joka hankkisi hallintaansa kansallispuistoista, luonnonpuistoista, luonnonsuojelualueilta ja muilta luonnonarvoiltaan arvokkailta paikoilta koko joukon nuotio- ja leiriytymispaikkoja ja joka varaisi ne vain omien jäsentensä käyttöön? Paikat olisivat erityisen hienoja maisemiltaan ja rauhallisuudeltaan. Leiripaikan keskelle pystytettäisiin seuran viiri, joka viestittäisi muille, että tämä ei ole teidän käyttöön, menkää muualle.

Seuran jäseneksi pääsisi a) kahden jäsenen suosituksesta, b) maksamalla muodollisen vaikka 3000 euron liittymismaksun ja c) jos olisi todistettavasti vaeltanut sanotaan vaikka 200 kilometrin vaelluksen 10 päivässä. Jäsenet kantaisivat rinkkojensa tai reppujensa läpässä seuran tunnusta.

Aiheeseen vielä palatakseni: Mitenkähän suomalaiset reagoisivat, jos - ihan vain ajatusleikkinä - joku tai jotkut isorikkaat, siis todella rikkaat, alkaisivat ihan vain yksissä tuumin ostaa Saaristomeren huippuhienoja saaria paikallisilta niin sikahintaan, ettei yksinkertaisesti kukaan maanomistaja voisi kieltäytyä? Vähitellen kaikki Saaristomeren arvokkaimmat ja upeimmat kohteet olisivat näiden ökyjen omistuksessa, eikä muilla olisi rantautumisesta puhettakaan. Kauempaa voisi kiikaroida näitä kohteita, mutta siihen se sitten jäisi.

Jos luontokohteilla on todellakin vain rahalla mitattava arvo, niin tämä olisi looginen seuraus. Mikään ei voisi estää tällaista kehitystä, ja siihen olisi kaikkien sopeuduttava.

Yön tunnelma sumun noustua

Juhannus Kökarissa

Jos uni on ollut syvää eli jos vene on ollut kunnolla kiinni ja sää vähintään kohtuullinen, heräämisen jälkeen ensimmäiset aistihavainnot liittyvät säätilan selvittämiseen: sataako, tuuleeko samasta suunnasta kuin illalla, tuuleeko ylipäänsä, onko aurinko jo noussut tai paistaako aurinko vai onko pilvistä. Sen jälkeen selvitellään, vielä maaten, ovatko naapuriveneet vielä paikallaan vai onko lähdetty hiljaisesti. Siitä päivä lähtee liikkeelle: ehkä vielä köllöttelyä, sitten ylös, kahvipannu tulelle, venyttelyä, haukottelua, laahustamista, vaatteita niskaan ja ehkä nokan työntämistä ulkoilmaan.

Joskus käy niin, että ensisekunnit heräämisen jälkeen menee siihen, kun muistelee, missähän sitä nyt ollaan. Voi mennä yllättävänkin kauan, kun käy läpi satamia, joissa on reissussa jo tullut oltua ja vähitellen päätyy nykyiseen.

x x x

Karlbyn sataman välittömässä tuntumassa eli osana satamaa toimii Brudhällin hotelli ja ravintola. Ravintolan pöydissä tuntuu aina joku ruokailevan, kun ohi kulkee, ja joistain huoneista näkyy iltasella valo. Kesällä ja keväällä riittää matkailijoita: Kökariin tullaan yhteysaluksilla ja omalla veneellä, pyöräretkeilijöitä, lomailijoita leirikoululaisia ynnä muita. Kesällä on vipinää, mutta miten on talvella? Hotelli taitaa laittaa lapun luukulle syksyllä. Mitä työväki tekee "jäljelle jäävän" 9 kuukauden aikana? Onkohan Kökariin mitään mahdollisuutta tulla vaikka marras- tai tammikuussa elämysmatkailemaan: melomaan jäiden sekaan, sukeltamaan talvisiin vesiin tai retkiluistelemaan, jos jäätä sattuisi jonain talvena tulemaan tänne asti? Yhteysaluksethan kyllä kuljettavat, mutta pääseekö mihinkään asumaan?

Monessa koulussa on kaksi kertaa enemmän oppilaita kuin Kökarissa asukkaita, ja on mahdollista, että joku opettaja tuntee kaikki oppilaat nimeltä. Kuinkahan moni kökarilainen tuntee kaikki 249 kuntalaista nimeltä? Mistä he saavat elantonsa? Kuinkahan moni on viikot muualla töissä? Onko pienessä kunnassa kaikki vain pienempää ja vähäisempää vai toimiiko pieni yhteisö jotenkin ratkaisevasti eri tavalla kuin iso? Ainakin nuoret kaahivat mopoilla täällä kuten muuallakin ja koulun roskiksen tolpassa on graffiti.

Koulussa oli menneenä lukuvuonna 22 oppilasta, 6 opettajaa ja 3 avustajaa. Oppilaat opiskelevat luonnollisesti yhdysluokissa, mutta siitäkin huolimatta ryhmäkokomaksimi on 12 oppilasta. Koulumiljöö vaikuttaa enemmän kodilta kuin koululta. Olisikohan siellä vakansseja auki? Kahdelle opettajalle…

x x x

Tuomaksen viiden kilometrin juoksulenkki sujui leppoisasti ilman huolestuttavia tuntemuksia. Anu ja Linnea kuntopiireilivät koulun nurmikentällä ja päälle vajaa tunti pallottelua. Samaan aikaan paikalliset tekivät koulun vieressä koristeita juhannussalkoon eli midsommarstångiin. Ohi kulkiessamme tervehdimme suomenruotsalaista intonaatiota korostaen: ”Hej!” Todennäköisesti paljastuimme kuitenkin jo h:n kohdalla perisuomalaisiksi.

Juhannuspäivä valkeni pilvisenä. Aamupäivällä alkoi sataa tihuuttaa, juuri samaan aikaan, kun Tuomas ompeli genoan takaliesmaan snörppinarukujaa kiinni. Ompeleet olivat auenneet noin puolen metrin matkalta, ja valmisteluineen hommaan meni puolisentoista tuntia. Naapuriveneen ukko kuikuili takateltan ikkunasta mutta ei tohtinut kysellä mitään, vaikka välillä käveli laiturilla ohikin. Jotkut ovat kiinnostuneita, jotkut taas eivät puutu ja jättävät rauhaan, ehkä jopa oman onnen nojaan.

Purjeen korjausta

Yhteisöllisyys on venehommissa monissa tilanteissa välttämätöntä. Kaikkea ei pysty yksin tekemään, vaikka kuinka haluaisi. Pelkästään rantautuminen yksin voi olla ylivoimaista ilman ongelmia, jos kukaan ei ole laiturilla avustamassa. Joskus on pakko nousta mastoon korjaamaan tai vaihtamaan jotain, ennen kuin voi jatkaa matkaa. Harvalla on varusteita, joilla voi kiivetä yksin mastoon, esim. tällaista. Silloin tarvitaan joku joka nostaa mastoon ja johon voi luottaa.

Juhannuspäivänä patikoitiin viitisen kilometriä ja käytiin pronssikautisella hylkeenpyytäjien leiripaikalla.

Kökarin hieno, näyttävä ja kookas juhannussalko nousi pystyyn neljältä. Kylässä on ihan oma meininkinsä: ihmisiä kulkee pitkin kylänraittia, satama ja ympäristö on tapahtumien keskipisteenä. Säätä ei voi luonnehtia erityisen kesäiseksi mutta eipä se pahemmin haittaa.

Juhannuspäivä oli oikeasti ensimmäinen kesäinen päivä Kökarissa, tai ehkä toinen, jos määritelmää vähän venytetään. Veneitä tuli satamaan useita, ja määrä on nyt illalla jo tuplasti sen mitä juhannusaattona, vaikka aamusta niin moni lähti.

Karlbyssä on lämmin ja kotoisa tunnelma. Satamavahdit pitävät todella huolen, että kaikki on hyvin. Iltasella vahti tuli koputtelemaan veneen keulakaiteeseen ja kysyi, olimmeko unohtaneet aurinkolasit pesutuvalle. Tuomas oli tosiaankin unohtanut aurinkolasinsa pesutuvan silityslaudalle. Onneksi eivät jääneet sinne. Korostettakoon, että silityslautaa ei käytetty vaatteiden silittämiseen vaan aurinkolasien säilyttämiseen.

Osasyy Karlbyssä viihtymiseemme on myös se, että täällä on ollut hyvät mahdollisuudet treenaamiseen, jumppaamiseen ja kuntopiireilyyn. Vaikka verkkoa ei olekaan, niin monenlaisia lentopallojuttuja on voinut nurmikentälläkin tehdä. Lenkkimaastothan ovat aina soveliaat, kun vain jonkunlaista kinttupolkua tai kalliota löytyy.

Tuuli on tyyntynyt. Ilta-auringon valo lämmittää silmää. 

Jurmo - Utö - Kökar

Ei ollut aamulla lainkaan selvää, lähdetäänkö vai jäädäänkö. Pohdittiin, veivattiin ja melkein vatuloitiin, kunnes päätettiin: lähdetään. Täytyyhän sitä vuoden pisimpänä päivänä jotain muutakin tehdä kuin vain olla paikallaan.

Sivutuulilähtö aiheuttaa aina pientä ylimääräistä sykettä. Niin nytkin. Laiturissa oli vain kolme venettä, mutta niistä yksi melkein vieressämme, tuulen alapuolella. Peruuttaminen purjeveneellä sujuu helpohkosti, jos vauhtia on sopivasti, mutta kun lähdetään paikaltaan, peräsimen asennolla ei ole käytännössä mitään vaikutusta, varsinkaan kun pakki vääntää veneen perää joka tapauksessa toiseen suuntaan.

Hyvin päästiin laiturista ja nokka suunnattiin kohti Utötä. Melkein luovikulmalla purjehdittiin luoteeseen ja ja parin vendan turvin Utön edustalle. Eivor ohitti Utön pohjoispuolella samaan aikaan, kun vastaan tuli brittiläisen lipun alla purjehtiva purjevene.

Tilaa on!

Naminami ja luotsiveneet

Eppu vaihtoi lajia: nyt se on mangusti.

Hotellin laiturissa oli kaksi venettä, kylän laiturissa vain kaksi käymäseltään ollutta moottorivenettä, luotsiveneiden lisäksi tietysti. Merikarhun näköinen mies oli ottamassa köysiä vastaan. Utön edustalla puhaltanut tuuli oli kadonnut jonnekin; satama-altaassa vallitsi tyyneys ja rauhallisuus. Sisääntulossa vyöryneet yli metriset aallotkin tuntuivat satamassa olevan kaukaista historiaa.

Kaupassa käynnin jälkeen käytiin reippailemassa: juoksemassa, kuntopiireilemässä ja lentopalloilemassa. Hotellista kyseltiin mahdollisuutta päästä suihkuun, mutta 5 €/henkilö on kiskontaa, varsinkin kun saunaan pääsisi 8 €/henkilö, joka on sekin aika paljon saunasta.  Jos olisi jääty hotellin laituriin, olisi suihku kuulunut hintaan. Tosin satamamaksukin olisi ollut 25 €/yö, johon kuuluu tosin sähkön lisäksi myös vesi. Eli ei siis menty suihkuun. Merivesi on satama-altaassa 14-asteista, joten sielläkin pääsisi virkistäytymään...

Iltasella sumu valtasi Utön. Näkymä itärannalta.

Illan ja yön mittaan tuli jostain mieleen katsoa AISista, mihin luotsit aina lähtevät. Koneet pantiin taas käyntiin ja luotsivene katosi hämärään. AIS paljasti, että kohteena oli Mein Schiff 5:n ohjaaminen ulos kohti veneen uutta kotisatamaa Kielissä. Mukana Turusta oli myös hinaaja Ukko.

Uusi kohde oli jo päätetty, mutta mahdollisia reittejä oli kolme. Kökariin pääsee Utöstä etelän kautta avomeren laitaa, pohjoista syväväylää tai sitten suorinta tietä Kökarin saariston poikki. Suorin väylä on merkitty vähän sinnepäin eikä syvyyttä ole määritelty. Keskustelu laiturilla seisoskelleen luotsin kanssa ei vakuuttanut, vaikka mies arveli väylän olevan 2,5-metrinen. Mentiin siis pohjoista reittiä.

Lounainen tuuli kuljetti leppoisasti ja aika hyvää vauhtiakin. Kökarin pohjoispuolella mentiin luovikulmalla ja yksi vendaparikin oli otettava, ettei olisi ajauduttu matalikolle. Kökarin luoteispuolella luoviminen loppui pari mailia ennen Karlbyn reitin alkua, kun huomattiin, että keulapurjeen takaliesma oli revennyt. Tarkempi tarkastelu paljasti, että vain snörppinarun kujan muodostava kaitale oli irronnut saumoistaan noin 40 sentin matkalta. Purje oli kuitenkin rullattava sisään ja ajettava loppu koneella.

Iltapuhdetta tiedossa

"Linjataulut" ja tynnyrisauna

Karlbyn sisäänajoväylä on merkitty epämääräisen näköisillä porkilla, oikeanvärisillä kylläkin, mutta plotterin väyläviiva menee vähän sinnepäin. Väylä on matalimmillaan 2,5 metriä syvä, mutta se on kapea ja karien reunustama. Vene parkkeerattiin jälleen kerran red ensign -lippuisen veneen viereen. Vain kourallinen veneitä satamassa.

Illalla vähän treeniä ja saunaa.

Karlby

Jurmoon

Haarapääsky istui keulapurjeen heiluvalla jalusköydellä ja puhdisti itseään. Kattoluukku oli molemmin puolin märkä: ulkoa sadepisaroiden ja sisältä tiivistyneen hengitysilman kastelema.

Vastapäisellä kallioisella niemellä paikalliset polttivat roskia. Heikko läntinen tuuli vei savun merelle. Brunskärin hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa. Ei istunut enää ukko kalavajan kynnyksellä jallupullo saappaan vieressä eikä leiponut Anna sämpylöitä veneilijöille. Ehkä Anna palaa juhannuksena taas herättämään satamaa henkiin. Ehkä ei.

Musta lammas pitää sadetta pihlajan alla.

Brunskärin satama

Irrotettiin köydet, nostettiin ankkuri ja pian purjeetkin. Tuuli oli sen verran vastainen, että pari kertaa piti vaihtaa halssia ja purjehtia kohti länttä, vaikka suunta olikin etelään.

Muita kulkijoita ei liiemmin ollut. Yksi moottorivene nähtiin noin 20 metrin päästä: autopilotti oli varmaankin hirttänyt kiinni, kun tilaa olisi ollut kuitenkin mailitolkulla. Jurmon pohjoispuolella yllätti sumu. Näkyvyyttä oli heikoimmillaankin kuitenkin jokunen sata metriä eikä sumu kauaa kestänyt. Erikoinen ilmiö kuitenkin, sillä Utössä näkyvyyttä oli heikoimmillaankin 2,8 kilometriä eikä Jurmossakaan kovin huonoksi näkyvyys mennyt, ainakaan Klasin webbikameran perusteella.

Maili ennen Jurmoa tuuli yltyi nopeasti noin kuudesta liki yhdeksään metriin sekunnissa. Päästiin melkein seitsemän solmun vauhtia.

Huvudskärin takana laskettiin purjeet, samalla kun Eivor lähti Jurmosta kohti Pärnäistä. Laiturissa oli vain yksi purjevene kylkikiinnityksessä ja yksi moottorivene. Rantauduttiin reippaahkossa sivutuulessa laiturin päähän. Pian jälkeemme saapui kaksi saksalaista ja illemmalla pari suomalaista purjevenettä.

Päivän reitti

Kaffelan laajennus on lähes valmis, mutta kesäinen sataman työväestö loistaa poissaolollaan. Satamakonttorin virkaa toimittanut mökki on lasten leikkipaikkana eikä satamamaksuja kerää kukaan vaan sen voi halutessaan maksaa laiturin päässä olevaan laatikkoon. Ehkäpä juhannuksesta on sitten taas toinen meininki.

Illalla saunaan, jonka jälkeen katsottiin Yle Areenasta, kun Suomi nuiji Kuuban maanrakoon lentopallon Maailmanliigassa.

Aurinko laski, täysikuu nousi.

Aurinko laski pilven taakse.

Räystäspääsky tuo ruokaa poikasilleen.

Aamun aikana veneet yksi toisensa jälkeen lähtivät ja hetken aikaa olimme ainoa venekunta.

Koskaan ennen ei ole juostu Jurmossa. Nyt juostiin. Satamasta kohti kylää, näköalapenkin kautta ketunpesälle ja siitä munkinkehien ohitse kulotetun kanervikon vierestä ja takaisin. Mittariin tuli melkein 7 km. Juoksulenkkimme aikana Eivor kävi satamassa ja pudotti kaksi ukkoa tuomaan perhospyydyksiä Jurmoon. Trikooasuisten juoksijoiden ja maitokärryillä pyydyksiä kuljettavien perhosharrastajien kohtaaminen olisi ulkopuolisen silmin ollut varmasti mieleenpainuva elämys.

Makean veden määrä kannattaa tarkastaa aika usein. Emme tarkastaneet: jalkapoljin alkoi lyödä tyhjää. Asian ongelmallisempi puoli on siinä, että Jurmosta ei saa letkulla vettä. Sataman takana on kaivo mutta vesi ei ole aivan niin priimaa kuin voisi, eli koliformisia bakteereja on siitä havaittu. Herkkävatsaiset saattavat saada oireita. Niinpä saimme Klasulta lainaksi reilun satalitraisen tonkan ja omin lupinemme lainasimme lintuaseman maitokärryjä, joilla ajelimme hakemaan vettä kylän kaivosta puolentoista kilometrin päästä. Vajaa sata litraa tuli liruteltua ämpäristä tratin kautta tankkiin. Hyvä iltalenkki!

Anu ojensi vettä laiturilta ja Tuomas kaatoi veden tankkiin.

Jurmon satama iltavalossa

Lyhyitä päivämatkoja

Perjantaiaamu ”valkeni” pilvisenä ja sumuisena. Laituri oli tyhjentynyt, jäljellä oli enää viitisen venettä. Yöllä oli ollut ajoittain kovakin tuuli mutta nyt oli lähes tyyntä.

Tehtiin lähtöä rauhallisesti. Juuri köysien irrottamisen kynnyksellä nähtiin, kun sataman suunnalta käveli kolme virkapukuista ihmistä. Eivät näyttäneet poliiseilta mutta viranomaisilta joka tapauksessa. Merivartiosto. Tulivat laiturin päähän ja pyysivät näyttää radioluvan ja pätevyystodistuksen. Näytettiin luvat samalla, kun naapuriveneen kippari kolusi veneestä omiaan.

Saatiin köydet irti ja peruuteltiin kohti poijua, kun viimeisinä sanoina kuultiin, mitäs nyt sitten. Jäätiin itsekin pohtimaan, mitä siitä seuraa, jos lupia ei ole.

Ajettiin koneella sumussa tutka-avusteisesti. Yksi väistettävä tuli vastaan, muuten oli hiljaista. Gyltön editse, Stora Hästön pohjoispuolelta kaarrettiin Konungskärille, joka näytti tyhjältä.

Katsastettiin säätiedotusta ja pohdittiin, miten päin vene olisi järkevää jättää. Päätös osoittautui vaikeaksi, lähivuorokauden sääennusteessa kun oli kovia ja navakoita tuulia yli 90 astetta eri suunnista. Vaihtoehtojakaan ei ollut kovin monia.

Kahdeksan lammasta kävi tervehtimässä ensin Konungskäriin johtavan kävelysillan tuntumassa, sitten veneen läheisyydessä, näyttipä pari kertaa siltä, että pari lammasta oli jo astumassa veneeseen. Eppu oli kummissaan.

Pihvit paistuivat rantakalliolla uuden grillin lämmössä.

Rohkein lammas uskaltautui kolmen metrin päähän.

Yöhön asti oltiin ainoita.

Lammas, taitava kiipeilijä

Iltaa kohden tuuli yltyi ja vene keikkui, vaikka paikka suojainen onkin. Vedettiin varmuudeksi pitkä springi perästä kalliolle ankkurin tueksi. Uni ei tahtonut tulla, kun ennusteen mukaan kovin tuuli ajoittuisi pikkutunneille, kahden kolmen tienoille.

Pian puolenyön jälkeen hämäryydestä kuului moottorin ääni. Luukku auki ja vilkaisu riitti selvittämään tilanteen: Turun partiolaisten s/y Jotunheim etsi rantautumispaikkaa. Kiireen vilkkaa otettiin springi pois, ettei vain olisi edessä, jos haluaisivat tulla viereemme. Jotunheim yritti ensin epätoivoiseen paikkaan: köli tapaili pohjaa jo viisi metriä ennen rantaa. Viittoilin heidät syvempään kohtaan, kun eivät ilmeisesti tunteneet rantaa. Vartin päästä köydet olivat kiinni.

Uni tuli silmään vasta kahden jälkeen tuulen vielä mekastaessa ja sateen kastellessa lähikalliot jäänliukkaiksi. Aamulla Birskärin lahti oli tyyni. Noin 10-vuotiaat partiopojat nousivat puoli kahdeksan tienoilla kannelle jutustelemaan ja odottelemaan aamupalaa. Me nostimme ankkurin ja jätimme paikan seuraavan illan ja yön myrskyn vuoksi. Mieluusti olisi oltu toinenkin yö, mutta länsituuli sopii lahdelle, eikä ole mahdollisuutta kiinnittyä niin, että nokka osoittaisi länteen.

s/y Jotunheim ja s/y Naminami

Koukattiin Stora Hästön lahdella kierros. Toistakymmentä melojaa oli juuri pukemassa varusteita päälleen vietettyään saarella yön. Ei ollut tarkoituskaan jäädä vaan jatkettiin Brunskärille, jossa käytiin joskus kymmenisen vuotta aiemmin Busterilla ja nukuttiin jonkin ulkorakennuksen päätyhuoneessa. Olisi telttailtu mutta Anna Aittola tarjosi meille pilkkahinnalla huoneen; ei vain voitu kieltäytyä.

Kiikaroitiin näkyisikö mastoja. Ei näkynyt. Ajettiin satamalahdelle, eikä näkynyt ensimmäistäkään venettä, edes talonväen omia veneitä. Eihän sinne mahtuisikaan kuin muutama vene mutta nyt ei ollut ensimmäistäkään. Vähän kummastutti. Suunniteltiin tulevan myrskyn tai myrskynpoikasen kannalta paras paikka ja sidottiin vene kiinni yhteysaluslaiturin viereen. Kun yhteysalus vielä jokunen vuosi sitten vieraili saarella kaksi kertaa viikossa, nyt se poikkeaa vain kerran viikossa, jos sen erikseen tilaa saapuvaksi.

Joku ukko kolisteli lahden toisella puolella mökkiinsä mutta sataman pitäjän Anna Aittolan tiluksilla ei ollut ketään. Lampaita oli, varmasti likemmäs 20. Sidottiin vene tiukemmin ja päätettiin jäädä. Paikka on viehättävä ja hiljaisuus sopii meille.

Illan mittaan tuuli yltyi ennusteen mukaisesti ja sade alkoi rummuttaa kantta. Ei tunnu kesältä mutta tuleepahan luettua kirjoja.

Rantakäärme, nahanluonnin jälkeen hetkellisesti sokeana

Suotuisaan tuuleen

Maanantain ja tiistain urakointi keula-ankkurin ja vinssin parissa tuli päätökseen, joten keskiviikkona pääsimme lähtemään, vuorokauden aiottua myöhemmin. Köydet irtosivat jo yhdeksältä, eli kello herätti kovin aikaisin.

Idän ja kaakon välinen tuuli kuljetti mukavasti Airiston poikki. Tatu kävi moikkaamassa Rajakarin pohjoispuolella ja napsi muutamia kuvia. Puuskat nousivat liki 10 m:iin sekunnissa, vaikka vallitseva tuuli oli vain noin 5 m/s. Suuntakin vaihteli saarien läheisyydessä, joten vähän väliä piti olla säätämässä.

Tuuli kuljetti Korppoon Verkaniin, jossa oli ennestään noin viisi venettä. Samoihin aikoihin meidän kanssamme rantautui valtameripursi, jonka takana liehui red ensign, ja pari tuntia myöhemmin laituriin kiinnittyi amerikkalainen vene.

Iltapäivällä käytiin syömässä Buffalon kuuluisat ribsit.

Yöllä satoi ennusteen mukaisesti ja vielä aamullakin oli kosteat oltavat. Käytiin lainapyörillä Korpoströmissä. Matkaa tuli noin 10 km yhteen suuntaan. Eppu juoksi reippaasti lähes koko matkan pientareella. Siksi lähes, että parisen kilometriä kokeiltiin kuljettaa Eppua ihan vain sylissä toisella kädellä pitäen. Hyvin onnistui, vaikka aika raskasta olikin.

Torstai-iltana Tuomas kävi juoksemassa ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun viimeisen lenkin. Vamma alkaa olla selätetty. Tuntui taivaalliselta juosta, vaikka näin alkuun matkaa tuli vain 3 km.

Kuin ihmeen kaupalla Korppoon koulukeskuksen pihalta löydettiin myös beach volley -kenttä, jossa tuli pelattua reilu tunti. Hiekka oli edellisyön ja aamun jäljiltä kosteaa, mutta ei haitannut.

Keskiviikkoiltana aurinko laski horisonttiin, vaikkakin iltaruskon voimin; nyt torstaina auringosta ei ole ollut tietoakaan koko päivänä.

Buffalon ribsit ja maalaislohkoperunat.

Sibelius vietti pari kesäänsä Korppoossa.

Korpoströmissä postilaatikotkin aaltoilevat.

Oikeasti Eppu juoksi lähes koko matkan Verkanista Korpoströmiin ja takaisin.

Uuden asennusta ja vanhan uudistamista

Ei kevättä ilman laittamista. Paitsi ensi kevät...

Kesällä, syksyllä ja etenkin talvella tulee mieleen uudistamisia ja laittamisia, joiden myötä veneily helpottuisi, turvallisuus parantuisi ja tekeminen sujuvoituisi. Lista pitenee kevättä kohti ja viimeistään kun pakkaset väistyvät, alkaa laittaminen. Siinä sitten laittaessa huomaa, että ihan koko listaa ei ehkä ehdi tehdä. Ja kun vene on vedessä ja kausi alulla, karu tosiasia on se, että puolet listasta jäi tekemättä.

Vanhan tiikkikannen tiikeistä tehty liitutaulun kehys

Pitkä oli meidänkin tämän kevään lista mutta sikäli kävi poikkeuksellisesti, että melkein kaikki saatiin tehtyä. Tai no, rehellisyyden nimissä on sanottava, että listaan jäi tekemättömiä juttuja, mutta ne ovat lähinnä sellaisia tyyliin "sitten joskus"...

Vettä kohden...

Makeavesisäiliö piti puhdistaa jo viime keväänä mutta tälle keväälle se jäi. Manusluukun kansi oli niin tiukassa, että hetken jo ehti epäillä, onko välissä vanhaa kunnon Sikaflexiä mutta lähtihän se lopulta ilman kovin suuria työkaluja. Loiskeenestolaipiot estivät perusteellisen manuaalisen puhdistuksen mutta eipä siellä kovin paljon puhdistettavaa ollut. Päätteeksi vielä desinfiointi.

Makeavesisäiliön anturi kukkuu kuin käkikello, vaikka ikää on yli 30 vuotta.

Puhdistuksen jälkeen kansi kiinni ja tiivistemassa väliin

Mittaripaneeli

Ensimmäinen pienehkö tai ainakin sellaiseksi mielletty homma oli järjestää mittaripaneeli uuteen uskoon, eli siirtää autopilotin käyttöyksikkö ruorin läheisyyteen, loput mittarit paneelin keskelle ja laidoille kaiuttimet, joita ei avotilassa ennen ollutkaan.

Koska koko mittariston layout meni uusiksi, piti tehdä puusta uusi tausta. Telakan verstaan nurkista löytyi sopivia pätkiä epämääräisiä tiikkilistan palasia, joista sai liimattua levyä. Se olikin helpoin vaihe. Hankalampaa ja huomattavasti hitaampaa oli ujutella kaiutinkaapeleita ja SeaTalk-johtoja kapeisiin ja ahtaisiin kaapelikujiin. Eikä sitäkään päässyt tekemään ennen kuin sisustusta oli purkanut tarpeellisilta osin. Eli ihan perussähköhommia veneessä: kytkemisiin menee ajasta noin prosentti ja valmisteleviin töihin 99 %.

Lopputulos kuitenkin miellytti, eikä yhtään harmittanut sekään, että samaan syssyyn saatiin tuulimittari kunnostettua, ja mikä parasta, kaikki data välittyy nyt plotterille. Myös sähköisen kompassin välittämä veneen asentotieto tulee tutkan käytettäväksi, mikä mahdollistaa tutkakuvan näyttämisen kartan päällä omana layerinään.

Autopilotin säätöyksikkö siirrettiin ruorin viereen.

Vessa

Vessanpönttö sai myös päivityksen, kun pumppuyksikkö vaihdettiin uuteen. Vanhan pumpun jokeriventtiilin ympärillä oleva muhvi oli haljennut eikä yläpääkään enää tiivis ollut. Vaihto oli huomattavasti helpompaa ja etenkin siistimpää kuin aluksi pelkäsin. Ainoa ruskea mitä suojakäsineisiin tuli, oli telakan ruskeaa merivettä.

Jokeriventtiilin muhvi on haljennut.

Vanha pumppu poistettu ja uusi odottelee asennusta.

Pönttö valmiina kuuntelemaan p***ajuttuja.

Keula-ankkuri

Jos muut asennukset ja päivitykset menivätkin sujuvasti, niin kevään ainoa suurempi urakka eli keula-ankkurin asentaminen osoittautui reilusti työläämmäksi ja ongelmallisemmaksi kuin alunperin kuviteltiin.

Syksyllä päätettiin ankkuriksi 15-kiloinen Rocna. Se on jonkin verran kalliimpi kuin suosittu Delta, reilusti halvempi kuin CQR mutta pitää paremmin ja luotettavammin kuin kumpikaan noista. Bruce toimii taka-ankkurina mutta keulaan ei haluttu sitä.

Kettingin määrä pohditutti pitkään. Keskustelufoorumeilta löytää kettingin sopivaksi määräksi 30 - 80 metriä riippuen, missä päin palloa kuljetaan ja kuinka pihi tai suuruudenhullu kirjoittaja on. Pitkään mietitytti myös ketjun keulaluukusta viemä tila, koska mieluusti sinne sijoittaisi muutakin kuin vain ketjua. Kaasupullojen siirtäminen taakse olisi tarkoittanut isoa muutostyötä, jos ja kun kaasun haluaa säilöä turvallisesti.

Viimeinen arvokas vinkki määrän suhteen tuli Pekka Hildeniltä, joka on seilannut samanlaisella veneellä Karibialle kahdesti. Hän sanoi heidän pärjänneen oikein hyvin 30 metrillä kettinkiä, jonka alkupäässä oli varmuuden vuoksi kuitenkin jonkin verran köyttä. Sitä oli kuulemma tarvinnut laskea ulos ani harvoin.

Ostimme 40 metriä 8-millistä kettinkiä, eikä määrä näyttänyt kaupan käytävällä mitenkään mahdottoman isolta kasalta. Sen verran iso kasa se kuitenkin oli, ettei se juuri mahtunut keulassa olleeseen tukevaan kaasupulloa varten laminoituun tötteröön. Suunnitelma: tötterö pois ja täsmämitoitettu kuidutettu laipio tilalle. Ei siis muuta kuin suojalasit, kuulosuojaimet ja hengityssuojain naamalle, ja käsivarret kainaloita myöten rälläkkä edellä boksiin. Hillitön helle pakotti työskentelemään T-paidassa, mistä seurasi muutaman päivän pituinen lasikuitukutina käsivarsiin.

Esa lupautui tekemään ankkurinpitimen keulaan. Mika oli suurena apuna työssä myös. Ilman heitä olisi ankkuri jäänyt asentamatta. Ahtaasta keulasta huolimatta ankkuri nousee ja laskee nyt ilman, että ankkuriin tarvitsee koskea.

Suurin pettymys iski vasten kasvoja touko-kesäkuun vaihteessa, kun Raisionrannasta kerrottiin, että noin kuukausi sitten tilattu ankkuripeli ei ehtisi ajoissa perille. Kyselin asiasta muutaman päivän välein toukokuun aikana, koska jossain takaraivossa kyti pieni epäily. Raisionranta selitti toimitusongelmia tyylikkäästi sillä, että italialaisen tehtaan (Lofrans) siirryttyä kreikkalaiseen omistukseen toimitusajat eivät ole pitäneet ihan kuten ennen. Asian harmillinen puoli Raisionrannan kannalta on kuitenkin se, että kysyin jo varhain maaliskuussa, pitäisikö vinssi tilata reilusti ajoissa vai riittääkö lähempänä kauden alkua. Toimitusajaksi luvattiin maksimissaan pari viikkoa, vaikka toimitusaikaongelmat oli tiedossa.

Ei ankkurivinssi ajoissa tullutkaan mutta siirsimme lähtöpäivää kahdella, joten asennus tuli tehtyä. Työtä oli ihan oikeasti noin kymmenen kertaa enemmän kuin aluksi oletin.

Ankkurivinssi tarvitsee sähköä melkoisen paljon. Moottorin teho on 1000 wattia eli virtaa kulkee johtimessa noin 100 ampeeria ja hetkellisesti ylikin. Vaihtoehtoja sähkön "toimittamiseksi" keulaan on kaksi: tuodaan sähkö hupiakuilta paksua kaapelia pitkin tai sitten asennetaan keulaan vinssia varten oma akku. 25 metriä kaapelia (25 mm2) maksaa jo yhden akun verran, joten päätimme asentaa keulaan uuden akun, sellainen kun sattui löytymään jo valmiiksi.

Aurinkopaneelit

Seuraava pohdittava oli vinssiakun lataaminen. Kolme vaihtoehtoa: ladataan akku moottorin laturilla, maasähköllä tai aurinkopaneelilla. Moottorilla lataaminen olisi tarkoittanut uuden jakoreleen ostamista vuosi sitten ostetun tilalle. Ei huvittanut. Jäljelle jääneistä vaihtoehdoista auringolla lataaminen tuntui luontevammalta, koska paneeli oli valmiina jo kannella, akun yläpuolella. Toki sen ottaminen tähän käyttöön tarkoitti uusien paneelien hankkimista hupiakkujen lataamiseen.

Parinkymmenen tunnin uurastamisen jälkeen akku istui tukevasti keulapunkan alla, paneeli oli johdotettu uudelle lataussäätimelle ja veneen takaosan kaidemantookeista roikkui kaksi uutta 100-wattista paneelia. Paneelien joustavuus oli tässä kohdassa oikeastaan vain haitta, joten niiden ympärille piti rakentaa alumiiniprofiilista kehykset. Valmiit jäykät paneelit olisivat olleet helpompi ratkaisu mutta ne ovat liian painavia mantookeista roikotettaviksi. Joustavat paneelit olisivat muuten kelvanneet sellaisenaan mutta ideana on kyetä kääntämään paneelit vastaamaan paremmin auringon korkeutta. Kääntämisen tuoma etu on teoreettinen mutta toivottavasti myös mitattavissa.

Styyrpuurin paneeli kallistettuna

Loppukausi olisi tarkoitus purjehtia!