torstai 22. kesäkuuta 2017

Jussarössä

Tiistaiaamu alkoi noin neljältä, kun kattoikkunan reunalta tippui jääkylmä kondensiovesitippa peitottomaan mutta lämpimään ruuminosaan.

Vettä tuli taivaan täydeltä, mutta tuuli vaikutti olevan maltillinen. Taisi kuitenkin tuulla jo aika reilusti, mutta etelästä, joka ei sopinut satamaan.

Harmaalokki tähystää kaloja leijutellen paikallaan noin 15 m/s tuulessa.
Uni oli katkonaista ja ylös päästiin vasta yhdeksän aikoihin. Tuuli oli kääntynyt lännen puolelle ja aallot tulivat satamaan melkein suoraan. Sade oli loppumassa.

Lainattiin lohjalaiselle miehelle yhtä isoa pömpötintä, hänen omansa kun eivät oikein riittäneet olosuhteisiin. Samalla kumpikin venekunta viritteli veneen niin hyvään asentoon kuin mahdollista. Mekin kävimme viemässä poijuun keulasta vielä ylimääräisen köyden, jolla saataisiin painetta pois veneen ja laiturin välistä, jos ja kun tuuli kääntyisi luoteeseen.

Koko päivä meni hieman jännittyneissä tunnelmissa, kun vene keikkui aalloilla kuin villi varsa. Merivartioaseman tornissa käytiin pikaisesti mutta muuten oltiin veneellä. Tornista nähtiin, kun kotkalainen pariskunta ajeli moottorilla kohti pohjoista. Laituriin jäimme siis vain me ja lohjalainen mies.

Anu ja Linnea kävivät pallottelemassa metsätiellä, jonne tuuli ei sopinut, minkä jälkeen Tuomas ja Linnea kävivät tekemässä lihaskuntotreeniä. Jompikumpi aikuisista oli aina veneellä.

Jussarön satama lammasaitauksen luota katsottuna.
Lohjalaisen miehen kanssa tuli laiturilla juteltua niitä näitä samalla, kun valvottiin veneiden tilannetta. Neljän viiden aikoihin tuuli oli kovimmillaan. Tuulimittariin tarttui kovimmaksi puuskaksi 21 m/s ja keskituulikin oli 15–17 m/s. Siedettäviä lukemia satamaolosuhteissa, ellei tuuli olisi tullut suoraan satamaan.

Aallot olivat nousseet päivän mittaan aikamoisiksi. Hetken ehdittiin jo katumaan, ettei vaihdettu ajoissa paikkaa mutta jotenkin sitä vain jaksettiin huolehtia, valvoa ja hienosäätää köysiä.

Malminkuljetusputki telineineen ja tie rikastamolle
(Klikkaa kuvaa, niin näet sen kokonaisena.)
Iltapuolella satamaan tuli kolmas vene, helsinkiläisen meripartiolippukunta Korven Koukkaajien modifioitu Finn 35. Lähestyminen ei ollut siinä tuulessa ja aallokossa mikään helppo juttu mutta hyvin saivat veneen kiinni laituriin.

Ei mikään ryysis: kolme venettä laiturissa. Lisäksi laivalaiturissa yksi laiva ja kylänlaiturissa omat veneet ja pari sukellusporukan venettä.
Iltapuolella siirrettiin lohjalaisen miehen moottorivenettä laiturin kylkeä pitkin tuulen alle, jossa oli hieman rauhallisempi aallokko. Iltaa kohden tuuli tyyntyi vain hieman ja nukkumaan mentiin keikutuksessa.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kaupungista luonnonrantaan

Tammisaari on viihtyisä kaupunkisatama, mutta tänään tuli tarve vaihtaa maisemaa johonkin aivan toiseen. Luonnon keskelle ei ollut pitkä matka, Tammisaaren kansallispuisto kun alkaa aika pian, kun kaupungista lähtee.

Löydettiin mukava saarien muodostama kolo, jossa oli yllättävän paljon vettä. Pitkään etsittiin sopivaa ankkuroitumispaikkaa, mutta lopulta päätettiin kuitenkin kiinnittää keula rantaan.


Vene parkissa ja grilli kuumana!

Useampi tunti oltiin keskenämme, mutta illan mittaan samalle lahdelle tuli yksi moottorivene. Hekin halusivat olla omissa oloissaan, sen verran kauas jäivät. Ero ruotsalaisten ja suomalaisten välillä onkin juuri tässä: ruotsalaiset pakkautuvat kylki kylkeen, vaikka tilaa olisi kuinka ja suomalaiset sijoittuvat luonnonsatamissa kuten busseissakin: niin kauas muista kuin mahdollista.



Eppu pitää mustikoista, myös raakileina.

Ruohosipuli kukkii.

Tuuli tyyntyi illaksi, aurinko näyttäytyi ja uni maittoi.

Aamulla oli niin hiljaista, että kalalokin veteen laskeutumisen kuuli sadan metrin päästä. Vain yksi peippo terrorisoi äänettömyyttä röyhkeästi.


Ajettiin pieni siirtymä Jussaröhön, osan matkaa vesisateessa mutta koko matka tyynessä. Matkaa kertyi kokonaista 7 mailia, joten ei ehtinyt matkalla nälkä yllättää.

Nyt oli Jussarön satamakin jo vironnut: sähköä sai tolpasta ja satamamaksukin otettiin vastaan. Iso virolainen katamaraani oli toisella puolen laituria kylkiparkissa, lisäksi laiturin päässä oli yksi moottorivene ja moottoripursi. Virolainen poppoo lähti tosin aika pian.

Hintatasosta oli puhetta edellisessä päivityksessä. Jussarön hintoja: satamamaksu 20 €, sauna 10 €/lätty, tuuttijäätelö 3 € ja pieni karkkipussi 4 €.

Sataman pitäminen saaressa tuo luonnollisesti lisäkustannuksia, mutta 3–6-kertainen hinta tuotteista on liikaa. Alkaa jossain vaiheessa kääntyä itseään vastaan. Eikä se nyt mene niin, että tyhmä ei ole se joka pyytää vaan joka maksaa. Kausi on lyhyt ja tulos pitää tehdä nopeasti, mutta rajansa kaikella.

Linnean kesäharjoitteluohjelma edellyttää välillä mielikuvituksen käyttöä. Treenejä on viime vuosina pidetty Kylmäpihlajan tuulisella kalliolla, Katanpään soramurskeella ja Jurmon nummilla mutta myös Utön, Kökarin ja Kaskisten urheilukentillä, tai no Utön urheilukenttä vahvoissa lainausmerkeissä. Juoksulenkkejä voi juosta melkein missä vain, tosin rantakallioilla juokseminen muistuttaa välillä enemmän kiipeilyä kuin juoksemista.

Kaivoksen Iron beachille eli kaivosjätteen muodostamalle rannalle oli ajautunut irronnut länsiviitta.
Eppu, Mathiss, Kalle ja Tiia
Jussaröön tullessamme tiesimme sään kovenevan ja vieläpä niin, että tuuli kääntyy länteen ja luoteeseen. Maanantai-ilta oli vielä rauhallinen ja yöksi luvattiin yltyvää tuulta mutta etelästä. Silti kolme venettä siirtyi luvan kanssa Lilla Jussaröön poukamaan, joka on Antti Herlinin omistuksessa.

Tällä porukalla yötä Jussarön laiturissa.
Jussarön laituriin jäivät meidän lisäksemme kotkalainen pariskunta purjeveneellään ja lohjalainen mies moottoriveneellään.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Tyyntä ja aurinkoista - kesäistä!

Nuppi tyynystä puoli seitsemältä. Lämmintä, tyyntä ja aurinkoista. Satama oli hiljainen, vain viereisen laiturin karvaturri haukuskeli kannella, kun näki Epun.

Lähteelä jäi mieleen miellyttävänä paikkana: kauniit maisemat, suhteellisen suojainen satama, hyvät laiturit ja loistavat juoksumaastot. Meno oli rauhallista, mutta edullinen satamamaksu voi viikonloppuisin ja heinäkuussa kerätä myös äänekkäämpää porukkaa.

Ja olihan siellä nytkin lahdenpohjukassa Klomp-niminen vene, jonka sitloodassa mies kuunteli yksikseen tukevin soundein ylevää, sopraano- ja vibratovoittoista oopperaa. Seurasi tiukasti katseellaan, huomasivatko ohikulkevat häntä ja hänen musiikkiaan. Ei huolta, sinut huomattiin!

Porkkalan retkeilyalueen eteläisin kärki mereltä katsottuna
Lähteelän kioski tarjoaa hengenpitimiksi tarpeellisia tuotteita, kuten jäätelöä. Sähkösauna kustantaa 20 €/tunti. Peseytymisessä noudatetaan hieman erikoista vanhan ja uuden ajan yhdistelmää: suihkua ei ole mutta hanasta tulee silti sekä lämmintä että kylmää vettä. Säästetäänhän siinä toki yhden suihkukahvan ja letkun verran.

Eira-niminen rahtialus isotteli Inkoon syväväylällä
Jokaisessa paikassa on omat puolensa, ja useinkin hajuttomimmat ja mauttomimmat ovat myös kalleimpia. Hinta on tosin suhteellinen juttu, sillä siinä missä Marina HMVK:n vuorokausi maksaa 32 € ja lenkkisauna kuuluu hintaan, niin Lähteelässä vuorokausi maksaa sähkön kanssa 13 €, mutta sauna, olkoonkin että privaattivarauksena, maksaa 20 € eli yhteensä 33 €.


Valkoposkihanhia
Urheilevalle venekunnalle satamamaksuun sisältyvä suihkumahdollisuus olisi parasta luksusta; ei saunaan tarvitse joka ilta päästä. 13-asteisessa merivedessä ei oikein ehdi kunnolla huuhtoutua, kun kerran jääkarhugeenit puuttuvat. Pian vedet toki lämpeävät - ja sitten alkaakin sinileväkausi...


Hole-punch cloud (ei suomenkielistä termiä) eli altocumulusta (hahtuvapilveä), jonka alijäähtyneet vesipisarat ovat yhtäkkisesti jäätyneet laajahkolta alueelta. Usein tämän aiheuttaa lentokone, joka lentää altocumuluksen läpi ja tuo sinne näin jäätymisytimiä.
Kalalokki ja vanha telkänpönttö
Tammisaareen rantauduttiin iltapäivästä. Täällä vuorokausi maksaa 17 € + sähkö 3 €. Suihkuun pääsee aina ja saunankin saa varattua privaatisti 12 €/tunti. Kohtuuhintaista siis, vaikka saunominen jäikin väliin. Kohtuuhintaista siis verrattuna yleensä saunomisen hintoihin. Jos ei vertaa, 12 €:kin on törkyhinta.

Merimetsojen riuduttama saari Tammisaaren edustalla
Harmaahaikaroiden paratiisi Kalvön saarella Tammisaaren edustalla em. merimetsosaaren pohjoispuolella. Tarkasti kun katsoo, huomaa, että merimetsot ovat valtaamassa tätäkin saarta. Latvustojen alapuolella on lukuisia haikaroiden pesiä.
Välipäivä Tammisaaressa sujui liikuskellen: beach volleya, yleisvoimatreeni urheilukentällä ja vähän juoksua päälle. Naapuriveneilijät vinssasivat pieniä lapsiaan mastoon, noin metrin korkeudelle ja toisen puolen naapurit riitelivät yliväsyneiden lastensa kanssa. Eli aika perussettiä lapsiperheveneilyssä.



torstai 15. kesäkuuta 2017

Satamaelämää kaupungissa

Viikko hujahti Stadissa kuin siivillä! Otettiin irti, mitä kaupunkisatamassa on otettavissa ja kärsivällisesti odotettiin, että päästään rauhallisemmille seuduille. Oma etunsa on kuitenkin siinä, että mitä tahansa tarvitseekin, se on helposti saatavilla.

JVG villitsi avajaisissa.
Lentopalloa pelattiin pääkaupunkiseudulla samaan aikaan kahdessa paikassa: Vantaan Power cupissa reilu 7000 nuorta (2 - 22-vuotiaita) omissa sarjoissaan ja Hartwall-areenassa neljän maan miesten maajoukkueet eli Australia, Suomi, Slovenia ja Kiina pelasivat maailmanliigaa.

Suomen maajoukkue voittoisissa tunnelmissa Kiinaa vastaan
Sää olisi toki voinut suosia paremminkin. Torstaina, kun turnaukset alkoivat, satoi lähes koko päivän. Pienimmät pelurit saivat tosin pelata Vantaan valtaisassa jalkapallohallissa, kun muut kastuivat ulkokentillä. Muina päivinä oli poutaisempaa mutta tuulista ja viileää.

Linnean joukkue valmentajineen
Helsingin moottorivenekerhon eli HMVK:n vierassatama (Marina HMVK) osoittautui asialliseksi paikaksi ja melkein kotoisaksikin. Kaikki toimi hienosti ja henkilökunta oli avuliasta.

Vaikka Stadissa ollessa jäikin juokseminen vähemmälle, tuli kyllä käveltyä, yhteensä varmaan kymmeniä kilometrejä. Pelkästään vessareissu veneeltä laitureita pitkin maihin ja takaisin tarkoitti reilua 600 metriä käveltävää.

Kaupunkisatamana Marina HMVK muistuttaa Tukholman Navisin satamaa sillä erolla, että HMVK:ssa kaikki on uutta, hienoa ja toimivaa. Navisissa kaikki on vähän rempallaan, vähemmän hienoa mutta silti toki toimivaa. Kumpikin varsin mukavia etupäässä paikallisten kotisatamia, joihin vierailijat tuovat oman mausteensa.
Näkymä salongin kattoikkunasta sadepäivänä

Jos kaupunkisatamassa onkin hyvät puolensa asioiden saatavuuden suhteen, negatiiviset puolet voivat joskus ärsyttää sietokyvyn rajoille asti. Lauantai-iltana Tervasaaren rannalla joku porukka piti bileitä ja soitti jumputijumputimusaa niin kovalla, että kuului veneeseen asti. Ilmeisesti bileissä oli tekeillä kuitenkin jotain muutakin, koska poliisin vierailtua alueella musiikki hiljeni ja väki kaikkosi.

Alunperin piti lähteä heti turnausten päätyttyä maanantaina, mutta päätettiin kuitenkin pitää välipäivä, liikkua kunnolla, pyykätä ja vähän shoppaillakin. No, tiistaina oli sitten navakka länsituuli, joten päästiin maksamaan vielä yksi suhteellisen kallis satamayöpyminen ja köydet saatiin irti vasta keskiviikkona.


Tankit täyteen ja se yksi tyhjäksi
Jäänmurtajat kylkikiinnityksessä
Edessä oli kesäisen aurinkoinen, joskin kovin puuskainen sää. Lisäksi tuuli vaihtoi suuntaa kymmeniä asteita, toki lähinnä saarien ja muiden esteiden vaikutuksesta.
Purjeiden voimalla
Päästiin tulemaan purjein oikein hienosti, joskaan ei kovin rennosti, johtuen tuulen oikuista. Porkkalan itäpuolella purjeet laskettiin ja rantauduttiin Lähteelän retkisatamaan. Laitureissa oli meitä ennen vain yksi vene.

Viihdyttiin kaksi yötä, ja saatiin näin sekä keskiviikosta että torstaista oikein mallikkaat treenipäivät. Reilusti yli kaksi tuntia monipuolista lihaskuntoa, heittoja, keskivartalotreeniä, juoksemista ja pallottelua kumpaankin päivään. Lisäksi jäi aikaa totaaliseen laiskotteluun.
Porkkalan retkeilyalueen näkymiä
Sauna raaskittiin maksaa vain keskiviikolta; torstaina peseytyminen oli tavanomaista rivakampaa, mistä piti huolen noin 13-asteinen merivesi.
Hiilisiikaa päivälliseksi



tiistai 6. kesäkuuta 2017

Lopultakin vesille!

Kamaa on röykkiöittäin mutta silti jotain puuttuu. Pitkän rehaamisen jälkeen vene ui jonkun sentin syvemmällä muutaman sata kiloa raskaampana. Samaan aikaan villakoiramme Eppu astelee kannella tyytyväisenä siihen, mitä hänellä on eli hieman liian pitkäksi päässeet karva ja kynnet. Okei, ruokaa on pussillinen ja ruoka- ja vesikuppi, mutta siinä ne.

Eppu ei tarvitse läppärin latausjohtoa, termospulloa, öljykanisteria, neljää taskulamppua, 7 paria kenkiä, uikkareita eikä työkalupakkia.

Airistolla ja oikeastaan koko matkalla tuli veneitä vain vastaan; samaan suuntaan taisi meidän lisäksemme mennä pari venettä. Olihan sunnuntai ja suurin osa oli palaamassa kotirantaan.

Sää pilvistyi ja tuuli moinasi.

Tyyni Airisto

Ruoriköysi tuntuu hyvältä, hanskalla tai ilman.


Kasnäsissä oli vierasveneitä puolenkymmentä. Satamakonttori oli mennyt varttia aiemmin kiinni, joten satamamaksu maksettiin kylpylään, joka sekin oli menossa kiinni. Onneksemme ehdittiin saada kuitenkin koodi upouuteen huoltorakennukseen, että illan urheilujen eli kuntopiirin ja juoksulenkin jälkeen päästiin peseytymään.

Tuomas "erehtyi" ottamaan Epun mukaan lenkille. Ensimmäisen kolmen kilometrin matkalla Eppu toimi ankkurina, kun ilmeisesti ikävä kalvoi. Näytti tosin lopen uupuneelta ja yritti vedota katseellaan, ettei nyt vain jaksa juosta, mutta kun käännyttiin Högsåran suuntaan, alkoivat tassut liikkua liukkaammin. Eppu ilmeisesti kuvitteli, että sitä kautta päästään kääntymään takaisin. Lauttarannassa tehtiin ympyrä ja lähdettiin takaisinpäin. Yllättäen väsymys oli tipotiessään ja tassut veivät kevyesti.



Aamuyöstä alkoi ennusteen mukaisesti sataa. Silmät aukesivat aikuisosastolla pian viiden jälkeen mutta köydet irtosivat vasta kahdeksan aikoihin.

Koko päivän satoi. Tuuli oli joko olematon tai vastainen. Huristelimme moottorin ja autopilotin voimin kohti itää. Vasta puolenpäivän jälkeen näkyi muutama huvivene.



Hangon paikkeilla sade yltyi reippaaksi. Tuli testattua asusteiden sateenpitävyys: kahdeksan tuntia sateessa.

Jussarön laiturissa oli vain yksi vene: kaksimastoinen iso amerikkalainen ketsi. Kippari tuli laiturille ystävällisesti ottamaan köysiä vastaan ja kertoi satamakonttorin olevan kiinni, mistä syystä yö on ilmainen mutta toisaalta sähköäkään ei laiturille tule.



Uusia veneitä ei enää meidän jälkeemme tullut, ellei sellaiseksi lasketa puolenyön jälkeen saapunutta kalastaja-alusta, joka kiinnittyi viereiseen laivalaituriin. Aika hiljaista siis oli, ellei meteliksi lasketa sitä, kun jenkit käynnistivät veneensä moottorin parin tunnin välein. Aito amerikkalainen lifestyle ilmeisesti edellyttää parin kilowatin sähkönkulutusta ihan vain, että voi todistaa olevansa olemassa.

Viimeinen vene saapuu satamaan.

Illan tunnelmaa Jussarössä.

Yöllä jo selkeni mutta aamu oli pilvetön. Aurinko kuumotti jo heti aamusta ja tuultakin tuntui olevan.

Aamu valkenee Jussarössä.


Lähdettiin liikkeelle toivorikkaina ja säätiedotuksia ylensyöneinä. Puolisen tuntia päästiinkin mukavasti purjein, mutta sitten vauhti alkoi hiipua, kun tuuli rauhoittui. Tarkoitus oli edetä Helsinkiin asti, joten vauhtia tarvittiin vähintään 4 solmua. Välillä autettiin moottorilla, mutta jo puoli yhdentoista aikoihin tuuli asettui 6 - 9 m/s paikkeille, joten purjeet tarjosivat vauhtia riittävästi.

Helsingin edustalla oli monenlaista purjealusta: isoa, pientä, jollaa, venettä, kisarassia, perhepurtta, monirunkoalusta, s/y Belmont, hydrofoilia ja perinnepurtta. Ajeltiin Katajanokan taakse HMVK:n vieraspaikoille ja sijoituttiin aloillemme.

Tuolta haettiin Naminami syksyllä 2013.


Lähinaapurissamme on muutama jäänmurtaja.

Alkaa lentopalloviikko: Power Cup Vantaalla ja miesten Maailmanliigaa Hartwall-areenalla. Työn touhussa aamusta iltaan.


perjantai 2. kesäkuuta 2017

Septitankki uusiksi

Tämän piti olla ensimmäinen kevät, kun ei ollut mitään suunniteltua remonttia. Piti.

Pientä lisäpuuhastelua kuitenkin ilmaantui, kun avattiin tarkastusmielessä navigointipöydän alapuolinen kaappi. Septitankin viimeinen tyhjennys syksyllä ei mennyt käsikirjan mukaan. Huohotusputki oli tukkeutunut ja imupumppu imenyt tankin lommoille.

Nyt sai selityksensä myös se pienoinen tuoksahdus, joka nousi ilmoille, kun kevättöiden yhteydessä pestiin pönttö ja pumpattiin glykolit tankin suuntaan. Syksyllä syntynyt lommo oli nimittäin puhkaissut tankin yläreunaan pienenpienen reiän, josta korvausilma poistui pönttöä tyhjennettäessä.

Harmitti tietysti, kun huohotusputken tarkastaminen piti tehdä jo vuosi sitten. Jotain piti nyt kuitenkin tehdä. Ensimmäinen ajatus: tankki irti ja hitsaajalle. Ja niin ajauduttiin ensimmäistä kertaa Naminamin kanssa yllätysremontin keskelle. Omasta syystä.

Tankin irrottaminen vaikutti helpolta, kunhan ensin irrotti puolet navigointipöydän lähistön listoista ja levyistä. Kyllähän tankki lopulta irtosikin, vaikkakin aivan eri tavalla kuin alkuun kuvitteli.

Vene oli jo siivottu ja valmisteltu seuraavan viikonlopun retkeä varten, kun tankkiongelma paljastui. Kismitti, monesta muustakin syystä: kiireisimpänä työaikana lisää hommia, rahanmenoa ja menetettyjä retkiä. Vähitellen kuitenkin tyytyväisyys alkoi viedä voiton, sillä vaikka vielä oli hämärän peitossa urakan lopullinen laajuus, kävi selväksi, että tämäkin kohta veneestä olisi kohta hallinnassa, tarkastettu ja ainakin osittain uudelleen tehty. Viimeisetkin neliösentit tästä veneestä tuli koluttua.

Syntynyttä reikää tarkasteltaessa selvisi, että se ei ollut syntynyt pelkän taipumisen johdosta vaan myös materiaali oli ohentunut ja jopa syöpynyt. Eikä levy kestänyt koehitsausta puikolla vaan reikä vain suureni.
Vanha tankki sai romahduksessa pienen reiän yläreunaan.

Sitten tarjouspyyntökierros uudesta mittatilaustankista. Yksi firma ilmoitti markkinointihenkisesti muutenkin vastentahtoisen vastauksen päätteeksi, että joutuisi varmaan hankkimaan kaikki materiaalit, koska varastossaan ei ole tarpeeksi happoterästä. En ymmärtänyt logiikkaa, happoterästä kun ei kasva metsässä. Päästin heidät pahasta eli kaupanteosta ja alettiin hieroa kauppaa maskulaisen JUuMetalin (juumetal.fi) kanssa. Mittojen ottoa, hintakeskustelu ja kaupan sopiminen.

Määräpäivänä haettiin tankki, ja silmät pyöreinä ihmeteltiin työn laatua. Ei edes pientä kauneusvirhettä vaan pelkkää täsmällistä ja luotettavaa saumaa ja läpivientejä. Pieni jännitys tankin sopimisesta ahtaaseen ja joustamattomaan paikkaan haihtui samantien, kun tankkia koesijoitti paikoilleen; jopa kiinnityskorvakkeet osuivat millilleen pulttien kohdalle.
Uusi ja vanha tankki. Perspektiivi valehtelee, että uusi olisi isompi. Ei ole.







Hitsaussaumat ja läpivientien istutukset kestävät tiukankin arvostelun.
Uusien letkujen asentaminen ja koko systeemin uudelleen mitoittaminen vei tietysti aikansa, mutta se kannatti, sillä edellinen, Ruotsissa tehty asennus oli sanalla sanoen vaatimatonta tasoa. Y-venttiili oli asennettu – tai asentunut – niin korkealle, että navigointipöydän pohjaan oli jouduttu tekemään korotus, mikä vei tietysti pöydän alta säilytystilaa niin, että esimerkiksi merikarttanippu ei pöydän sisään mahtunut.

Tankki sopii koloonsa täydellisesti. Jopa kiinnitysreiät osuivat kohdalleen ilman työkaluja.



























Uuden pöydän pohjaa jatkettiin syvemmälle ja Y-venttiilin asennus saatiin niin matalaksi, että mitään kotelointia ei tarvittu, joten pöydän säilytystila moninkertaistui.

Myös huohotusputki vaihdettiin ja tutkittiin tukoksen syy: helan sisäpuolella oli useampi senttimetri kiinteää, erittäin tiivistä materiaalia, joka pitkän pohtimisen jälkeen todettiin maatuneiksi kärpäsiksi. Hajun perässä menneet, luonnollisesti. Helan metallisista sihdeistä vain toinen oli paikallaan, joten syy kärpästen pääsyyn selvisi. Helaa ei nyt kuitenkaan vaihdettu vaan päätettiin tarkastaa huohotusputken tila joka vuosi.


Uuden navigointipöydän alle saadaan nyt enemmän tarviketta.




























Remontti paisui ja hintaakin tuli, mutta luotettavuuden eteen kannattaa satsata. Nyt on hyvä lähteä reissuun! Kiitos vielä JUuMetalin Jani Uusitalolle. Suosittelemme lämpimästi, jos joku tarvitsee septitankkia tai mitä tahansa muuta korkeatasoista metallituotetta tai -osaa.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ruori uuteen uskoon

Ensimmäinen kevät ilman suuria remontteja, asennuksia tai huoltoja. Mutta pieniä säätöjä kuitenkin...

Ruorinahka on parhaat päivänsä nähnyt. Parhaista päivistä on niin paljon aikaa, että alta paljastunut alkuperäinenkin nahka oli paremmassa kunnossa. Se jätettiin kuitenkin tartuntapinnaksi uudelle gripille. Nahka olisi ollut takuuvarma ratkaisu mutta nyt haluttiin kokeilla jotain muuta.

Monenlaisten kokeilujen jälkeen päädyimme materiaalissa kolmilyötyyn katkokuituiseen polypropeeniseen hamppujäljitelmäköyteen. Näyttää ainakin uutena hienolta, sopii väriltään ja tuntuu käteen mukavalta. Pitkään etsittiin pinnaltaan sileämpää skuuttiköysityyppistä kaksoispunottua mutta kolmilyöty vei pidemmän korren.

Tulevat vuodet näyttävät, osuiko materiaalivalinta oikeaan ja miten köysi reagoi paahtavaan aurinkoon, vesisateeseen, suolavesipärskeisiin, pakkaseen, lumeen ynnä muuhun.

Rystyset valkoisina on ruoria puristettu...

Nahan alta löytyi toinen nahka.

Ruorin rakenteesta johtuen koko 70 metrin nippua piti pujotella pienojen välistä varoen samalla köyden kiertymistä.