Pois humusta

Ei mikään lämmin tiistaiaamu Tukholmassa. Vesitankki täyteen ja köydet irti. Keulapurje heti vetoon ja perä kohti keskustaa. Kolmen mailin matkalla vastaan tuli ainakin neljä isoa matkustajalaivaa, vesibusseja liuta ja huviveneitäkin useita.

Tyhjä paikka jäi Navisin satamaan.

Vesisuihku käynnistyi juuri, kun kamera oli hollilla!

Käännyimme Nackan jälkeen kohti etelää, Saltsjöbadenia.  Väylä on ajoittain kapea ja ajoittain leveä, jolloin rannoilla on paikallisten kotisatamia, telakoita ja jokin avolouhoskin pisti silmään. Tukholman köyhin väki ei taida asua salmen varrella.

Se kellä rahaa on, sen vene aallot välttäköön.

Alituskorkeus on 32 metriä mutta silti tuntui, että antennit raapivat yläpalkkia.

Melkein kapeimmassa suntissa - tietenkin - tuli vastaan suomalainen meripelastuksen Jenny Wihuri, 23-metrinen ja 6 metriä leveä alus. Näimme sen etukäteen AISista mutta päivitysväli on sen verran verkkainen, että tarkkaa kohtaa ei voinut tietää. Kohdatessamme päällikkö kuulutti kaiuttimesta: "Jännä paikka!" Ja mikä ettei. Kovin paljon ei syvintä kohtaa rajaaviin reimareihin jäänyt väliä.

Suntin jälkeen nostimme taas purjeet. Päästiin yllättäen aika mukavasti, vaikka vallitseva tuuli oli aikalailla vastainen. Saltsjöbadenin satama tuli nähtyä kauempaa mutta ei pysähdytty.

Tuuli oli kuitenkin oikukas: korkeilla rannoilla ja sadekuuropilvillä oli oma vaikutuksensa asiaan. Suunta vaihteli 25 astetta puolelta toiselle ja puuskat olivat paikoin kolminkertaisia vallitsevaan tuuleen verrattuna. Oli vaikeaa saada purjeita sopivaan asentoon sopivankokoisina.

Härsön kohdalla meidät saavutti suomalainen s/y Solsidan. Pysyttiin purjeilla tovin matkaa vierellä, mutta lounaasta etelän puolelle kääntynyt tuuli pakotti tekemään vendan keskemmälle väylää: Solsidan jatkoi matkaa, me jäimme tsemppaamaan paikallisen puuskan kanssa.

Leppoisa laitavastainen neljän metrin tuulessa muuttui hetkessä tiukaksi luoviksi, kun vierestä kulkenut ukkospilvi käänsi tuulen keulan puolelle ja nosti puuskat 12:een metriin sekunnissa. Vaahtopäät valloittivat samantien aallonharjat ja sade piiskasi merta ja veneen kantta raivoisasti.

Matkaa kohteeseen oli enää mailin verran, joten otettiin rätit pois ja ajettiin moottoriavusteisesti Erikstorpsvikeniin, jossa ei yllättäen ollut ketään. Laskettiin ankkuri ihan lahden pohjukkaan, jossa olosuhteet olivat täydellisen vastakkaiset kuin hetkeä aiemmin ulompana. Sadekin taukosi. Kauris etsiskeli syötävää kallioiselta rannalta ja haikarapari lenteli lahden yllä. Olimme tulleet oikeaan paikkaan.

Pian pihvit paistuivat grillissä ja uudet perunat kypsyivät kattilassa.

Iltakävely länsirannalle oli iltakävely suoraan lehmien ja hevosten aitaukseen. Lampaat sentään olivat suljetussa aitauksessa. Onneksi sen enempää lehmät kuin hevosetkaan eivät olleet uteliaita, vaikka kävelimme aivan niiden vierestä. Siirryimme siis itärannalle, jossa oli korkeita kallioita. Viereinen syvä lahti oli kesämökitetty, joten palasimme ”kotikonnuille” tuliaisinamme muutamia punkkeja, jotka tosin vasta etsiskelivät iholta paikkaa, johon pureutua.

Pistettiin kamera kiipeämään.

Viereinen kallio oli tosiaankin aika korkea.

Saimme olla lahdella koko yön ainoana veneenä. Silmä aukesi jostain syystä jo ennen kuutta mutta ankkuri nostettiin vasta puoli yhdeksältä. Tuuli tiedettiin vastaiseksi. Dalaröhön asti ajettiin koneella mutta sitten alkoi luoviminen.

Dalarössä oleva linna tai vastaava

Merimetsoparvi

Veneitä alkoi olla Mysingenillä aika paljon. Puolet tuli keulapurjeella vastaan ja puolet matkasi meidän tapaan etelään, ja aika moni luovien. Koska tilaa oli, vendoja tehtiin harvoin.

Matkaa Nynäshamniin oli vielä kuutisen mailia, kun keulapurjeen takaliesmasta petti taas ompeleet, nyt tosin vain noin 40 sentin matkalta. Luovimisen riemu oli jätettävä. Tuli iltapuhdetta.

Nynäshamnissa oli tilaa vaikka muille jakaa, ja muita satamaan tulikin kanssamme. Voitiin valita paikka kaikessa rauhassa, ja tapamme mukaan kiinnityttiin vähän sivummalle. Vieressä oli Espoosta s/y Justiina3, jonka kippari kävi auttamassa kiinnittymisessä, minkä jälkeen he irrottivat omat köytensä ja lähtivät kotia kohden.

Rannassa oli kojua toisen perään: vaatteita, leipomotuotteita, grillejä, ravintoloita ja tietysti satamakonttori. Kiusallisen hyviä tuoksuja... Kiusallisen siksi, että meillä oli ruokaa jääkaappi pullollaan.

Satamakonttorin takana oli Watskin myymälä, josta Tuomas kävi kyselemässä Gotlannin merikorttia (sjökort 731). Myyjäpoika tarjoili Båtsportkorteja, joista missään ei kuitenkaan ole Gotlantia. Näppäili konettaan ja joutui toteamaan, ettei löydy. Luulimme, että Nynäshamn on se paikka, josta useimmin lähdetään Gotlantiin. Olisi myös luullut, että paikallinen venekaupan myyjä tietäisi alueensa kartoista jotain.

Satamakonttoristakin löytyi karttoja, mutta ei 731:tä. Yleiskarttamme kattoi kyllä Gotlannin pohjoispään mutta tarkempaa karttaa ei ollut. Ehkäpä sellaista ei olekaan, on vain suurimpien satamien sisäänajokartat. Plotterissa on tietysti hyvä aineisto, mutta jääminen pelkän sähköisen kartan varaan ei ole hyvä ajatus.

Nynäshamnin satama sitloodasta kuvattuna

Illalla käytiin testaamassa sataman saunat. Pesutilat olivat oikein siistit ja valoisat. Saunakin oli valoisa, mistä piti huolen kaksi huomattavan isoa pyöreää ikkunaa sataman edustalle, jossa ihmiset kävelivät, grillailivat ja chillailivat. Ikkunat olivat ilmeisesti peililasit, mutta jotenkin tuntui oudolta katsella ihmisiä isoista ikkunoista samalla, kun istui saunomassa.

Saunaan olisi mahtunut varmaankin kymmenen ukkoa, mutta kummassakaan saunassa ei ollut ketään muuta. Löylyä heitettiin periaatteessa isohkolle kiukaalle mutta kivien osuus kiukaasta oli suurinpiirtein wokkipannun kokoinen. Oli siinä takanurkasta sihtaamista.

Karttaongelma poistui illan mittaan, kun syntyi päätös olla menemättä Gotlantiin. Syy ei kuitenkaan ole kartoissa vaan sääennusteissa ja aikataulussa.