Ankkurilahtia

Nynäshamnissa herättiin oikein herätyskellon avustamana. Aurinko paistoi matalalta ja satamassa oli hiljaista. Vain kaksi aamuvirkkuvenekuntaa oli liikkeellä.

Viimeinen vilkaisu Nynäshamniin

Tankkaus- ja septintyhjennyslaiturin kautta sataman ulkopuolelle ja genua ulos.  Jouduttiin tulemaan platlenssiin eli täysmyötäiseen, mikä ei ole vauhdin eikä purjehtimisen kannalta kovin hyvä suunta, mutta spinnuakaan ei jaksettu kaivaa esille. Hetken kokeiltiin virittää spiirapuomi tukemaan genuaa ja kasvattamaan pinta-alaa mutta eipä siitä ainakaan sillä tuulella hyötyä ollut. Päästiin kuitenkin tulemaan rennosti ja tuulikin hiljakseen kasvatti vauhtiaan.

Vähitellen alkoi veneitäkin olla niin paljon ympärillä, että piti välillä ihan miettiä, mitä kautta mikäkin menee. Dalarön eteläpuolella vastaan tuli kaksi purjevenettä luovien. Toinen paineli jo meistä katsottuna oikealle eikä ollut enää törmäyskurssilla mutta toinen oli vielä vasemmalla, tulossa kohti.

Eteneminen näytti kuitenkin vähintäänkin oudolta. Se oli kallistuneena tuulen mukaisesti, purjeet asiallisesti vedossa mutta liikkuminen vaikutti jotenkin tahmealta. Totuus paljastui sitten tutkan ruudulta: veneen heijaste tuli ruutuun suoraan karin kohdalta. Vene oli luoviessaan mennyt punaisen lateraalimerkin väärältä puolelta ja makasi kölillään karin päällä. Tuuli täytti edelleen purjeet.

Pohdimme ajamista koneella veneen vierelle auttamaan, mutta hetken kuluttua näkyi, että pieni tuulilasivene oli jo paikalla. Olikohan kyseessä ”liian tutut” vedet vai vain tarkkaavaisuuden herpaantuminen? Joka tapauksessa harmillinen tapaus, tosin ainakaan henkilövahinkoja tuskin oli tullut, sen verran rauhallisin askelin miehet tallustelivat kannella.

Köpelösti oli käynyt, tosin vene ei kuitenkaan uponnut.

Iltapäivää kohden tuuli yltyi, joten vauhdissa ei ollut valittamista. Isopurjetta ei silti nostettu koko päivänä, sillä genua veti hienosti myötäisissä tuulissa.

Ajateltiin mennä Melskärin lahdelle, pieneen luonnonrantaan, joka olisi yöllä kääntyvälle tuulelle oikein sopiva, mutta paikalla oli jo liuta ruotsalaisia. Olisi kyllä mahduttu rantautumaan mutta ei vain huvittanut. Jatkettiin matkaa ja käytiin katsomassa Nämdön pohjoispuolella oleva lahti. Se olisi muuten ollut sopiva, mutta tuleville tuulille ei paras mahdollinen.

Perinteistä...

...ja modernimpaa.

Nämdön, pienen kylän kirkko kurkistaa puskan takaa.

Vasta noin 50 mailin purjehtimisen jälkeen löydettiin sopiva paikka. Se on Möjan eteläpuolella, väylän puolella mutta aika kaukana siitä sijaitseva Dyvikenin lahti. Se on täysin avoin lounaisille tuulille mutta se ei haitannut, koska illan kaakkoistuuli oli kääntymässä yöllä pohjoiseksi.

Lahdella oli ennestään kaksi ruotsalaista venettä ankkurissa. Tuulen alle jäävän veneen kippari katseli luonnollisesti huolella ankkuroitumistamme. Paikka oli tarkoitukseemme lähes täydellinen. Vieressä oli Storön luonnonsuojelualue ja toinenkin ranta oli rakentamaton.

Kukin omassa rauhassaan...

Mäntyvoittoista rantamaisemaa

Aamu oli maaginen. Oli täydellisen hiljaista. Keulaluukun läpi näkee mastoon: viirit roikkuivat elottomina. Vene oli kuin muurattu kiinni veteen. Lahden vesi oli kuin virheetön peili. Jääkaapin kompressorikin tajusi pitää päänsä kiinni.

Eppu vahti aamulenkilläkin, ettei vene vain karkaa.

Eppua ei tarvitse lenkiltä palatessa houkutella kumiveneeseen.

Nostaessamme ankkuria aavistuksenomainen tuulenvire rikkoi vedenpinnan.

Ohi ajaessamme käytiin vilkaisemassa Lammholmenin luonnonrantaa, vaikka ei ollut tarkoituskaan jäädä siihen. Säckin lahdelle piti myös mennä kurkistamaan, mutta jo toisesta paikasta nähtiin, että siellä oli paljon veneitä. Niinpä purjeet ylös ja pohjoista kohti.

Seuraava paikka oli Lådnafladen. Isohko suojainen flada, jossa on useita suojaisia lahtia. Ajoimme sisään kapeasta karikkoisesta salmesta fladan kaakkoiskulmalla. Keskimmäisessä läntisen puolen lahdista oli useita veneitä mutta me jäimme eteläisimmän lahden keskelle ankkuriin.

Koko päivänä ei nähty ensimmäistäkään suomalaisvenettä, ja aiempinakaan päivinä ei montaa. Ylivoimainen valtaosa on tietenkin ruotsalaisia, sitten on saksalaisia ja jokunen brittivene. Myös venäläisiä, sveitsiläisiä ja hollantilaisia on näkynyt. Palvelusatamissa on ollut toki suomalaisiakin mutta luonnonsatamissa ei.

Suosituin lahti iltapäivällä; illalla veneitä oli tuplasti enemmän.

Iltapäivällä käytiin kiertämässä saarta jokunen kilometri. Polkuja risteilee mutta osa niistä on nautojen ja ehkä muidenkin eläimien tekemiä, eli eivät johda mihinkään. Rannat ovat suureksi osaksi jyrkkiä ja kallioisia. Kiinnittyminen onnistuisi purjeveneelläkin lukemattomiin eri paikkoihin. Siellä täällä olikin veneitä mutta selkeästi suosituin oli lännen puolen lahdista keskimmäinen. Syynä tietysti myös se, että samassa yhteydessä on juomavesikaivo, roskapiste ja puusee. Puuseessä on kaksi osastoa, joissa kummassakin kaksi reikää: voi käydä kimppatyhjennyksellä.

Polulla nähtiin suomalaisittain (ja ruotsalaisittain) harvinainen lisko: vaskitsa.

Lahden vesi oli yli 21-asteista, joten piti illalla käydä pulahtamassa. Vesi on kirkasta ja puhtaan oloista. Ankkuria laskiessa näki lähes pohjaan eli 5 metriin asti.

Illalla pilvipeite repesi ja ilta-auringon puna värjäsi maisemaa. Kuu oli kasvanut jo lähelle täyttä. Hämärä laskeutui ja pian tienoota valaisivat vain ankkurivalot.