perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kylmäpihlajaan

Paikalliset harrastajakalastajat parkkeerasivat tuulilasiveneensä Kasalan laiturin viereen keittelemään Trangialla aamukahveja, kun me tallustelimme aamupöpperöisinä sataman vessaan. Aurinko paistoi vaan ei liiemmin lämmittänyt.

Puoli kymmeneltä pääsimme lähtemään; s/y Arajeta oli jo lähtenyt. Tuuli oli lännestä tai länsi luoteesta, joten oli helppo edetä purjein.

Porin edustalla tarkkailimme jälleen verkonmerkkejä, vaikka väylällä ajelimmekin. Sen verran verkonmerkit jo vilkkuivat silmissä, ettei meinattu erottaa Porin majakkaa.

Onneksi tuuli kuljetti nopeasti Porin ohi. Säpin kohdalla tosin tuuli moinasi ja ajeltiin tovi koneella. Loput 10 mailia päästiin pienessä tuulessa melkein maksimivauhtia luovikulmalla ja pienellä kallistuksella. Ollaan opittu trimmaamaan purjeet niin, että peräsinpaine pysyy hyvin pienenä ja ettei ruoria tarvitse vääntää hampaat irvessä.

Kylmäpihlajan majakan satamassa oli hyvin tilaa. Saatiin vene viimeiselle kylkipaikalle. Vastassa oli Kaskisista tuttu s/y Pantheran miehistö. Iltasella satamaan saapui myös s/y Serafia. Swan-porukkaa ei kuitenkaan näkynyt, vaikka olivat tänne tulossa. Myöhemmin selvisi twitteritse, että olivat menneet Uuteenkaupunkiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti