sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pois Vaasasta

Vielä aamulla arvoimme, lähteäkö Vaasan saaristoon vai etelään. Illalla "päätettiin", että pysymme Vaasassa ja suuntaamme Mikkelinsaarille mutta aamupalalla kuin yhteisestä päätöksestä totesimme, että Kaskinen kutsuu.

Matkaa oli yli 60 mailia, ja olisi ollut eduksi päästä lähtemään aikaisin, mutta nyt lähdimme vasta kymmenen jälkeen. Tuuli vaikutti suotuisalta ja sellainen se lopulta olikin. Purjehdimme paikoin luovikulmalla, paikoin sivutuulessa varsin mukavaa vauhtia kohti etelää. Kaskisten satamaan kiinnityimme vajaan 11 tunnin matkanteon jälkeen.

Ennuste lupasi iltaa ja yötä kohti yltyvää tuulta mutta toisin kävi: tuuli tyyntyi täysin. Kaskisten satamassa oli tilaa, sillä paikalla oli vain yksi moottorivene ja sitten s/y Serafia, joka lähti Vaasasta liikkeelle jo aamuvarhaisella.

Laiturilla olivat vastassa tutut satamanpitäjät, joiden kanssa tuli vaihdettua viimeisten kahden viikon kuulumiset. Perjantainen kova pohjoistuuli oli aiheuttanut Kaskisissakin ylimääräistä päänvaivaa. Mitään ei ollut kuitenkaan rikkoutunut mutta kovin paljon veneissä tuskin oli nukuttu, sen verran huonosti Kaskisten satama suojaa pohjoistuulelta.

Lähtiessämme Vaasasta viereisellä paikalla ollut ruotsalainen mies tarjosi meille kaikenmoisia ruokia veneensä jääkaapista ja pakastimesta. Oikeasti hän ei ollut veneen (Targa 42) omistaja vaan myyntivälittäjä ja halusi antaa omistajan jääkaappiin jättämiä ruokia mieluummin meille kuin heittää roskikseen. Niinpä söimme myöhäisellä päivällisellämme sellaisia ruokia, joita muuten emme olisi ostaneet, kuten papuja ja retiisejä. Jäljelle jäi toki paljon muutakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti