Juhannus Kökarissa

Jos uni on ollut syvää eli jos vene on ollut kunnolla kiinni ja sää vähintään kohtuullinen, heräämisen jälkeen ensimmäiset aistihavainnot liittyvät säätilan selvittämiseen: sataako, tuuleeko samasta suunnasta kuin illalla, tuuleeko ylipäänsä, onko aurinko jo noussut tai paistaako aurinko vai onko pilvistä. Sen jälkeen selvitellään, vielä maaten, ovatko naapuriveneet vielä paikallaan vai onko lähdetty hiljaisesti. Siitä päivä lähtee liikkeelle: ehkä vielä köllöttelyä, sitten ylös, kahvipannu tulelle, venyttelyä, haukottelua, laahustamista, vaatteita niskaan ja ehkä nokan työntämistä ulkoilmaan.

Joskus käy niin, että ensisekunnit heräämisen jälkeen menee siihen, kun muistelee, missähän sitä nyt ollaan. Voi mennä yllättävänkin kauan, kun käy läpi satamia, joissa on reissussa jo tullut oltua ja vähitellen päätyy nykyiseen.

x x x

Karlbyn sataman välittömässä tuntumassa eli osana satamaa toimii Brudhällin hotelli ja ravintola. Ravintolan pöydissä tuntuu aina joku ruokailevan, kun ohi kulkee, ja joistain huoneista näkyy iltasella valo. Kesällä ja keväällä riittää matkailijoita: Kökariin tullaan yhteysaluksilla ja omalla veneellä, pyöräretkeilijöitä, lomailijoita leirikoululaisia ynnä muita. Kesällä on vipinää, mutta miten on talvella? Hotelli taitaa laittaa lapun luukulle syksyllä. Mitä työväki tekee "jäljelle jäävän" 9 kuukauden aikana? Onkohan Kökariin mitään mahdollisuutta tulla vaikka marras- tai tammikuussa elämysmatkailemaan: melomaan jäiden sekaan, sukeltamaan talvisiin vesiin tai retkiluistelemaan, jos jäätä sattuisi jonain talvena tulemaan tänne asti? Yhteysaluksethan kyllä kuljettavat, mutta pääseekö mihinkään asumaan?

Monessa koulussa on kaksi kertaa enemmän oppilaita kuin Kökarissa asukkaita, ja on mahdollista, että joku opettaja tuntee kaikki oppilaat nimeltä. Kuinkahan moni kökarilainen tuntee kaikki 249 kuntalaista nimeltä? Mistä he saavat elantonsa? Kuinkahan moni on viikot muualla töissä? Onko pienessä kunnassa kaikki vain pienempää ja vähäisempää vai toimiiko pieni yhteisö jotenkin ratkaisevasti eri tavalla kuin iso? Ainakin nuoret kaahivat mopoilla täällä kuten muuallakin ja koulun roskiksen tolpassa on graffiti.

Koulussa oli menneenä lukuvuonna 22 oppilasta, 6 opettajaa ja 3 avustajaa. Oppilaat opiskelevat luonnollisesti yhdysluokissa, mutta siitäkin huolimatta ryhmäkokomaksimi on 12 oppilasta. Koulumiljöö vaikuttaa enemmän kodilta kuin koululta. Olisikohan siellä vakansseja auki? Kahdelle opettajalle…

x x x

Tuomaksen viiden kilometrin juoksulenkki sujui leppoisasti ilman huolestuttavia tuntemuksia. Anu ja Linnea kuntopiireilivät koulun nurmikentällä ja päälle vajaa tunti pallottelua. Samaan aikaan paikalliset tekivät koulun vieressä koristeita juhannussalkoon eli midsommarstångiin. Ohi kulkiessamme tervehdimme suomenruotsalaista intonaatiota korostaen: ”Hej!” Todennäköisesti paljastuimme kuitenkin jo h:n kohdalla perisuomalaisiksi.

Juhannuspäivä valkeni pilvisenä. Aamupäivällä alkoi sataa tihuuttaa, juuri samaan aikaan, kun Tuomas ompeli genoan takaliesmaan snörppinarukujaa kiinni. Ompeleet olivat auenneet noin puolen metrin matkalta, ja valmisteluineen hommaan meni puolisentoista tuntia. Naapuriveneen ukko kuikuili takateltan ikkunasta mutta ei tohtinut kysellä mitään, vaikka välillä käveli laiturilla ohikin. Jotkut ovat kiinnostuneita, jotkut taas eivät puutu ja jättävät rauhaan, ehkä jopa oman onnen nojaan.

Purjeen korjausta

Yhteisöllisyys on venehommissa monissa tilanteissa välttämätöntä. Kaikkea ei pysty yksin tekemään, vaikka kuinka haluaisi. Pelkästään rantautuminen yksin voi olla ylivoimaista ilman ongelmia, jos kukaan ei ole laiturilla avustamassa. Joskus on pakko nousta mastoon korjaamaan tai vaihtamaan jotain, ennen kuin voi jatkaa matkaa. Harvalla on varusteita, joilla voi kiivetä yksin mastoon, esim. tällaista. Silloin tarvitaan joku joka nostaa mastoon ja johon voi luottaa.

Juhannuspäivänä patikoitiin viitisen kilometriä ja käytiin pronssikautisella hylkeenpyytäjien leiripaikalla.

Kökarin hieno, näyttävä ja kookas juhannussalko nousi pystyyn neljältä. Kylässä on ihan oma meininkinsä: ihmisiä kulkee pitkin kylänraittia, satama ja ympäristö on tapahtumien keskipisteenä. Säätä ei voi luonnehtia erityisen kesäiseksi mutta eipä se pahemmin haittaa.

Juhannuspäivä oli oikeasti ensimmäinen kesäinen päivä Kökarissa, tai ehkä toinen, jos määritelmää vähän venytetään. Veneitä tuli satamaan useita, ja määrä on nyt illalla jo tuplasti sen mitä juhannusaattona, vaikka aamusta niin moni lähti.

Karlbyssä on lämmin ja kotoisa tunnelma. Satamavahdit pitävät todella huolen, että kaikki on hyvin. Iltasella vahti tuli koputtelemaan veneen keulakaiteeseen ja kysyi, olimmeko unohtaneet aurinkolasit pesutuvalle. Tuomas oli tosiaankin unohtanut aurinkolasinsa pesutuvan silityslaudalle. Onneksi eivät jääneet sinne. Korostettakoon, että silityslautaa ei käytetty vaatteiden silittämiseen vaan aurinkolasien säilyttämiseen.

Osasyy Karlbyssä viihtymiseemme on myös se, että täällä on ollut hyvät mahdollisuudet treenaamiseen, jumppaamiseen ja kuntopiireilyyn. Vaikka verkkoa ei olekaan, niin monenlaisia lentopallojuttuja on voinut nurmikentälläkin tehdä. Lenkkimaastothan ovat aina soveliaat, kun vain jonkunlaista kinttupolkua tai kalliota löytyy.

Tuuli on tyyntynyt. Ilta-auringon valo lämmittää silmää.