maanantai 6. heinäkuuta 2015

Grinda ja Tukholma

Sunnuntaiaamu meni pohdiskellessa, mitä tehtäisiin: lähdettäisiinkö vai jäätäisiinkö. Tukholmassa ei haluaisi olla kovin monta yötä mutta toisaalta sopivat purjehdussäätkin olisi hyvä huomioida.

Niinpä nostimme koukun pohjasta ja ajelimme Finnhamnin läpi, nostimme purjeet ja lähdimme etenemään joko täysmyötäisessä tai muuten vain myötäisessä kohti länttä ja lounasta. Tuuli oikutteli tuttuun tapaansa sunteissa, kapeikoissa ja saarien vierillä. Anu huhki purjeiden kanssa, Tuomas pyöritteli ruoria.

Liikennettä oli selvästi enemmän kuin tähän asti. Tukholman läheisyys vaikuttaa, sillä lomapurjehtijoiden lisäksi vain viikonlopuksi lähteneitä oli selvästi mukana.

Purjehdimme Grindan saaren itäpuolelle ja katsoimme sopivan kallionnokan, johon kiinnittyisimme. Kaikki oli valmista: ankkuri roikkui pidikkeessään, keulatikkaat asennettuna ja pitkät keulaköydet odottamassa sitomista rantamäntyyn. Hieman ennen h-hetkeä (ankkurin pudottamista) väylältä saapui ison moottoriveneen hillittömät aallot, jotka keinuttivat 50 metrin päässä vastaavanlaisessa paikassa ollutta purjevenettä kuin kaarnapurtta.

Tulimme toisiin aatoksiin kiinnittymispaikan suhteen. Vaikka väylällä oli sillä kohdalla 7 solmun nopeusrajoitus, kaikkia se ei näemmä koskenut. Ankkuriin olisi voinut jäädä mutta siihenkin paikka oli aika avoin. Ajelimme siis Grindan satamaan ja kiinnityimme sattumoisin sataman ainoan suomalaisveneen viereen. Yllättäen kävi vielä ilmi, että heidän edellinen veneensä oli sillä hetkellä Viheriäisen satamassa, siis Naminamin kotisatamassa.

Satama vaikutti aluksi trendipellejen chillailupaikalta, mutta kun viikonloppuveneilijät lähtivät iltapäivästä takaisin kotikonnuilleen, satamaan laskeutui rauhallinen ja hyvä tunnelma.

Luontopolun kiertäminen avarsi näkemyksiä entisestään. Grindan saari on erikoinen sekoitus historiaa, maaseutua, hotellitoimintaa, luontoa ja satamatoimintaa. Satamasta on noin 300 metriä maatilalle ja matkalla on varsin korkeatasoisen oloinen hotelli. Kaikki on ruotsalaiseen tapaan hyvin järjestyksessä, hoidettua ja asiallista, ilman mitään sarkasmia tai ironiaa.

Ainoa miinus on se, että sataman editse kulkee vilkas veneilyväylä, josta tulee aaltoja niin tiuhaan tahtiin, että vene ei juuri lainkaan ole paikallaan. Välillä tulee isojakin aaltoja mutta poijuankkuriin on vain luotettava ja pidettävä peräköysi kireällä. Kyljittäin olevilla heilutus on varmasti vielä suurempaa.

Laiturin molemmin puolin kiinnittyville on ns. pohja-ankkurikiinnitys eli oman ankkurin käyttö on kielletty. Käyttö on helppoa ja vaivatonta, jos vain tietää, mitä tehdä. Laiturilla päivystää satamavahteja, jotka auttavat kiinnittymisessä.


Grindan laiturit

Iltatunnelmaa luontopolulta

Grindan hotellin sisäänkäynti

Maanantaiaamu (6.7.) valkeni harmaana ja pian sateisenakin. Ympäriltä lähti veneitä yksi toisensa jälkeen. Niin lähdimme mekin. Purjeet ylös ja hentoisessa laitamyötäisessä etenimme kahta, kolmea solmua kohti länttä. Ruotsin-laivat olivat jo menneet mutta muuta liikennettä oli aika paljon.

Vaxholmin satama näytti täydeltä ja täysi se olikin. Laiturit olivat niin lähellä toisiaan, että U-käännöksen tekeminen sumpun perällä kohtalaisessa tuulessa vaati ajoittain keskittymistä. Tyhjiä paikkoja oli mutta ne oli etukäteen varattu. Satamavahdin kanssa tovi juteltiin mutta jo äänensävystä selvisi, että paikkaa ei taida irrota. Hetken harkittiin veneen jättämistä aallonmurtajan ulkopuolelle mutta ohiajavan liikenteen aallot tekivät aikeet tyhjiksi.

Sitten soitettiin Tukholman Navis-satamaan mutta sieltäkään ei luvattu paikkaa, tosin vastaavanlainen ulkopaikka irtoaisi kyllä. Wasahamneniin ei viitsitty edes soittaa, koska se jos mikä olisi jo täynnä eikä muutenkaan haluttu sinne.

Sade tiheni ja alkoi näyttää sumuiselta. Heikosta tuulesta johtuen ajoimme moottorilla. Leppoisasti keskustellessamme alkoi kaikuluotain yhtäkkiä huutaa. Lukema putosi 40 metristä 2,5 metriin, vaikka kartan mukaan piti kaikkialla olla ainakin 30 metriä. Kun käden sai kaasukahvalle, lukema oli jo 1,7 metriä. Naminamin syväys on 1,85. Sydän kurkkuun. Sitten yhtäkkiä lukema palasi noin 40 metriin. Siis harhakaiku, vika tai välivedessä kellunut jokin. Ei osunut eikä mitään muutenkaan tapahtunut, paitsi että sydämen palauttamiseen kurkusta meni pieni tovi.

Tukholman keskustan ääriviivat alkoivat vähitellen erottua. Kaarsimme Navisin edustalle emmekä edes käyneet sataman sisällä katsomassa vapaita paikkoja vaan parkkeerasimme toisen suomalaisen veneen taakse uloimman laiturin ulkopuolelle. Liikenteen synnyttämä aallokko oli melkoista. Viritimme kaikki seitsemän fenderiä laituria vasten ja vaikka vene pysyi niiden avulla irti laiturista, höykytys oli välillä melkoista. Naminamin keula nyökki kuin villillä hevosella. Fenderit näyttivät huutavan armoa, kun painuivat välillä aivan littaniksi.

Oltiin jo varauduttu järjestämään yöksi valvontavuorot mutta sitten kävi onnekkaasti: satamavahti lainasi omasta veneestään kaksi hervottoman isoa pömpötintä. Vaikka vene jatkoi teutomistaan, mielenrauha saapui. Onneksi tuli kysyttyä.

Nyt sitten ollaan Tukholmassa useampi päivä, vaikka ihan vielä ei pitänyt tulla. Vaxholmissa olisi ollut urbaania valokuvattavaa ja nähtävää mutta ehkä sitä löytyy täältä Stokiksestakin.

Tukholma sateessa ja sumussa. (Toimitus pahoittelee kuvanlaatua.)


Omat ja lainatut pömpöttimet pitävät veneen irti laiturista.

1 kommentti:

  1. Olipa teillä todellinen kauhun hetki, kun syvyys oli yht´äkkiä noin pieni! Noissa tilanteissa
    käsien tärinä kestää aina hetken tasaantua :) Onneksi oli väärä hälytys. Ollaan myös matkalla sinne Tukholmaan, tulevana viikonloppuna tai ensi viikon alussa viimeistään. Nyt Maarianhaminassa, täällä oli kamala myräkkä kun saavuimme eilen (maanantaina). Tuuli 15 m/s ja puuskat 20 m/s, tuuli suoraan tähän satamaan - oli tähän astisen veneilyuran pelottavin rantautuminen... käsien tärinä ei ihan heti meinannut lakata. Hyviä tuulia teille!
    Terveisin
    Maarit, s/y Solsidan
    http://sy-solsidan.blogspot.fi/

    VastaaPoista