lauantai 30. toukokuuta 2015

Vaasaa kohti

Ennusteiden mukaan tuulen piti hiljentyä iltapäivällä lähes olemattomaksi ja kääntyä vastaiseksi. Olisi pitänyt toimia sen mukaan. Kuljeskeltiin sen sijaan kylillä geokätköjen perässä ja kiireettömästi valmistauduttiin lähtöön.

Alkuun saatiinkin hyvä lenssi, sitten iltapäivällä kävi kuten pitikin: tuuli loppui mutta isohkot aallot jäivät keikuttelemaan venettä. Matkaa jäljellä siinä kohdassa noin 40 mailia. Ennen Vaasaa korkeintaan kaksi siedettävää paikkaa, jonne meidän syväyksellämme pääsisi. Niinpä rautagenoa joutui hommiin.

Aurinko laski kun oltiin Vaasaan johtavan syväväylän alussa. Wasalinen matkustajalaiva lipui syväväylää kohti satamaansa, kun me puikkelehdittiin varsin epämääräisesti merkittyä matalahkoa pienveneväylää. Laituriin päästiin varttia ennen puoltayötä.

Unta ei tarvinnut pitkään etsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti