Aamukeskustelun tuloksena jäimme kuitenkin Itäsatamaan, vaikka tarkoitus oli vaihtaa Länsisatamaan. Vähän jäi kaivelemaan mutta onneksi jäätiin...
Aamupäivästä pitkälle ja kiireettömälle visiitille Pommerniin. Paljon tuli valaistusta purjelaivatietämykseen, jota syvensi vielä käynti merenkulkumuseossa. Aikaa olisi voinut viettää pidempäänkin mutta hyvä näinkin.
Iltapäivällä puhdetöitä, mm. uudet keulaköydet vanhojen hieman rispaantuneiden tilalle. Siinä lomassa Jani L:n (s/y Aloe) kanssa puhelimitse jutustelua retkien etenemisestä. Anu ja Linnea kävivät pallottelemassa ruohikolla.
Odotimme aiemman kokemuksen opettamana, että äänekästä äksöniä riittäisi tässä satamassa perjantaina pitkälle auringonnousuun mutta meno oli varsin vaatimatonta. Kummastusta lisäsi se, että satama oli silmämäärin arvioituna melkein täynnä.
Lauantai 12.7. valkeni aurinkoisena mutta ei tuntunut alkavalta hellepäivältä. Istumalaatikkoa siistiessä lippalakkipäinen mies koputteli keulakaidetta ja pyysi tulemaan laiturille. Kehui kaunista venettämme ja esitteli itsensä Pekka Hildéniksi, ja nimi oli kyllä tuttu. Hän on s/y Venlan (Jonmeri 33) omistaja, joka on miehistöineen ylittänyt Atlantin kolmesti.
Juteltiin pitkään laiturilla ja käytiin sitten porukalla katsomassa heidän venettään, jossa oli tietysti paljon samaa mutta paljon myös pieniä juttuja, jotka ovat syntyneet, kun veneessä on asuttu useita vuosia yhteen menoon.
Paljon olisi juttua riittänyt mutta eihän se juttelemalla lopu. Ehkä vielä näemme. Iltapäivä lähestyi, ja Tuomas pakkasi tavaransa ehtiäkseen Viking Gracen kyytiin. Tarkoitus on käydä Heinin konfirmaatiossa Maskussa ja palata sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin. Koko konkkaronkka lähti saattamaan, ja laivaan nousi Tuomaksen lisäksi myös Robi, joka jää loppuheinäkuuksi maaseudulle rentoilemaan.
Robi on totutellut vene-elämään pennusta lähtien, mutta harmiksemme ei ole tottunut. Urhoollisesti on jaksanut Selkämeren kierron ja monet muut retket, eikä ole oppinut, että veneessä ei tarvitse pelätä eikä säätää, koska hommat hoituvat. Robi ei nimittäin veneen kulussa ollessa juuri lepoa tunne. Jos mennään leppoisasti kallistelematta tuntikausia, saattaa olla, että Robikin hetkeksi rauhoittuu, mutta jos joku ottaa kartan kouraan, kääntää vinssiä, vyyhteää köyttä tai jotain muuta yhtä uhkaavaa, Robi alkaa heti kärppänä tepastella, vinkua ja joskus jopa haukkua. Siinä laimenee rauhallinen purjehdustunnelma aika tehokkaasti.
Mitä tapahtuu jatkossa, syksyn purjehduksilla tai ensi kesänä, jää nähtäväksi, mutta laivakoiraksi Robista ei ole. Eppu on tässä suhteessa toista maata.
 |
| Tutun laukun ja kupin vieressä pystyi nukkumaan, vaikka ympäristö olikin vieras. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti