Oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun luovimme Naminamilla. Kesti hetken, että saatiin purjeet hyvin vetoon. Tuuli navakoitui, kuten ennusteen mukaan pitikin. Hienosti mentiin korkeista aalloista huolimatta.
Kevään ensimmäiset keikutukset tekivät kuitenkin tehtävänsä aluksen miespuoliseen jäseneen: merisairaus hiipi hitaasti mutta varmasti. Laskettiin purjeet, Anu siirtyi ruoriin ja Tuomas keskittyi olemaan olemassa. Siinä olikin tekemistä, sillä kun vielä tuntia aiemmin isot aallot herättivät pienen sisäisen seikkailijan, nyt olisi voinut maksaa ison summan päästäkseen kovalle maalle. Eikä oloa parantanut se, että horisontissa siinsi pienenä pisteenä Stora Enson Kristiinankaupungin tehdas ja Kaskinen oli vasta sen takana.
Onneksi olo normalisoitui noin kolmen tunnin kärsimisen jälkeen. Ajettiin Kaskisten satamaan toteamaan, että kylkikiinnitys ei ylikorkean laiturin ja matalan veden vuoksi onnistu, joten jouduttiin jättämään vene poijuun, keikkumaan kylki tuuleen, joka puhalsi esteettä Kaskisten sunttiin ja satamaan. Tiedossa siis heiluva yö.
Satama ei ole vielä virallisesti auki mutta satamaisäntä kävi ystävällisesti tervehtimässä ja kyselemässä, kelpaisiko sauna. Ai että kelpaisiko! Käytiin kävelemässä Kaskisten ruutukaavakeskustassa ja vedettiin paikallisessa pitseriassa mahat piukeiksi. Mutta mutta, sauna odottaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti