 |
| Kittiä koloihin |
Hionnan jälkeen paikkasin vielä kitillä muutamia kohtia. Sitten rullasin pohjaan ensimmäisen kerroksen Teknoksen Inerta Primer 5:ttä.
Uuden pohjan tekeminen maistuu jonkin verran paremmalta kuin hiominen! Kuitenkin primeria vedellessä mieleen hiipii epävarmuus: tuleeko sitä tarpeeksi vai jääkö kerros liian ohueksi. Tuli laskettua pohjan pinta-alakin, että pääsi laskemaan kalvonpaksuutta ja vertaamaan Teknoksen ohjearvoihin. En ainakaan vedä liian paksulti. Se saattaisikin olla ongelmallista, koska maalin ominaisuudet muuttuvat radikaalisti, jos kalvo jää liian paksuksi. Mutta voiko kerros jäädä liian ohueksi, vaikka sitä joka paikkaan tulisikin? Pitäisikö sittenkin vetää neljän sijasta viisi kerrosta?
Viisi kerrosta tuli maalattua, eli ohennetun primerin kanssa pohjaan tuli kaikkiaan kuusi kerrosta primeria. Joka toinen kerros valkoista, joka toinen harmaaksi värjättyä.
Heti viimeisen kerroksen jälkeen vedin ensimmäisen kerroksen antifoulingia eli myrkkymaalia. Jos olisin pitäytynyt alkuperäisessä suunnitelmassani, olisin vetänyt pohjaan kaksi kerrosta pehmeää myrkkyä, mutta keskustelut muuttivat mieleni.
Laituriparlamentti vannoo poikkeuksetta menneiden myrkkymaalien nimeen. Onpa joku saanut jostain tiskin alta runsaasti kuparia, sinkkiä tai tinaa sisältävää vanhaa myrkkymaalia, ja tyytyväisenä telailee sitä veneensä pohjaan. Sitten on myös niitä, jotka ovat saaneet laivatelakoilla työskenteleviltä tutuiltaan varastoonsa useita pöniköitä laivoissa käytettyä myrkkymaalia. Ympäristönäkökulman tuominen rakentavasti tällaiseen keskusteluun edellyttää antiikin retorikon taitoja, ja jos niitä ei ole, saa vastaukseksi lähinnä yliolkaisia heittoja, että ei näillä ole mitään merkitystä.
Olisi hienoa toimia ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Paras tapa olisi kai nostaa vene vesien lämmettyä parin kolmen viikon välein ylös ja pestä pohja painepesurilla. Operaatiolle tulisi kauden aikana hintaa aika lailla. Ultraäänilaitteiston asentaminen olisi myös yksi myrkytön vaihtoehto, mutta kovan asennushinnan lisäksi menetelmä ei – kuulemani mukaan – toimi yksistään riittävän hyvin; pohja olisi lisäksi kuitenkin maalattava antifouling-maalilla.
Koska tehty valinta sitoo monta vuotta ja maalin vaihtaminen edellyttää paksua lompakkoa tai väljää kalenteria, uusimpiin kotkotuksiin ei millään viitsisi lähteä ensimmäisten joukossa. Jos maali ei toimikaan odotusten mukaan, sen heikkoudesta saa kärsiä pitkään. Lisäksi uudet maalit tai ratkaisut ovat poikkeuksetta varsin hintavia.
Tosiasia kuitenkin on, että kuparin, sinkin ja tinan vähennyttyä tai poistuttua myrkkymaaleista, maalien teho kasvustoja vastaan on heikentynyt selvästi. "Perinteisiä" vaihtoehtoja on siis kaksi: pehmeä tai kova myrkky.
Vaikka pehmeä olisi ollut kai se oikein vaihtoehto, vedin pohjaan kovan myrkyn ja vieläpä kahteen kertaan: ensin sininen ja pintaan punainen. Ajatus on siis se, että kun pinnassa oleva punainen maali vähitellen ohenee, värimuutos kertoo, paljonko sitä on vielä jäljellä. Jos pohja alkaa olla melkein kokonaan sininen, on aika maalata uusi kerros punaista. Jos taas pohja on kauttaaltaan punainen, uutta maalia ei kannata maalata. Jos tällaista maalikerroksen paksuusindikaatiota ei ole, varmistelija vetää joka kevät aina uuden kerroksen ja vähitellen myrkkykerros paksuuntuu eikä enää lopulta pysy kunnolla pohjassa vaan lohkeilee ja irtoilee. Sitten on taas pian edessä reilun tuhannen euron pohjan puhallus.
Oikeasti Naminamin pohjassa on nyt kolme kerrosta myrkkyä, sillä ensimmäinen punainen maali ei peittänyt kunnolla alla olevaa sinistä, joten punainen oli vedettävä kahteen kertaan. Jälkimmäisen kerroksen vedin tosin noin 20 % ohennetulla maalilla.
 |
| Miljoonan työtunnin jälkeen pohja näyttää taas sellaiselta kuin pitää! |
 |
| Tallojen ympäriltä voi maalatut kerrokset vielä laskea. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti