torstai 21. marraskuuta 2013

Kannen hionta alkaa

Uusi työvaihe alkoi kaikkien aukkojen peittämisellä, että hiontapöly ei löytäisi tietään veneen sisälle. Varmuuden vuoksi tuli peitettyä koko ruffi muovikalvolla.

Nauhahiomakoneessa on valmiina pölynimuria varten suutin, mutta kuten koskaan, nytkään imurin letku ei sellaisenaan sopinut rööriin, joten jäi imuroimatta. Pölyä ja purua tulvi koneesta herkeämättä, ja välillä oli pakko pitää taukoa, että sai harjattua puruja sivummalle. Työ kuitenkin eteni ihan mukavasti, ja vaikka hengityssuojaimen kanssa työskentely ei nyt varsinaista herkkua ole, ei tarvinnut miettiä, mitä hiukkasia ajautuu keuhkoihin.

Kymmenestä ostetusta hiontanauhasta puolet meni, ja noin puolet tuli kaikesta hiottavasta pinta-alasta hiottua. Karkeus 60 osoittautui hyväksi: alussa teho oli melkein liiankin hyvä mutta hyvin pian se heikkeni ja muutaman minuutin päästä piti oikein tarkastaa, onko nauhassa enää mitään karkeutta.