maanantai 20. heinäkuuta 2015

Koilliselle Ahvenanmaalle

Maanantaiaamu oli ennusteen mukaisesti lähes tyyni mutta aurinkoinen. Aamun edettyä taivas pilvistyi ja tuulikin hienokseltaan virisi. Köydet irrotettiin puoli seitsemältä. Ahvenanmeren ylitykseen lähti Rödhamnista muutamia veneitä, kun ajoimme siitä ohi.

Purjehtiminen oli kuitenkin nihkeää, tuulta kun ei oikein ollut ja sekin vähäinen tuli suoraan takaa. Välillä siis ajettiin koneella. Sottungan länsipuolella tuli reipas kuuro niskaan.

Sottungan pohjoispuolella alkoi sitten tuulla. Päästiin hyvää vauhtia ja Seglingen kohdalla oli jo aika reivata. Enklingen satama oli kuitenkin hyvin suojassa tuulelta. Liityimme noin kymmenenneksi veneeksi satamaan, jossa tuntuu aina olevan hyvin tilaa.

Kelluva sauna oli edelleen paikallaan. Tuli saunottua ja uituakin. Tavattiin yllättäen myös yksi Loimun peleissä aktiivisesti käyvä mies ja nainen. Nimi ei nyt vain palaudu mieleen...


Vettä sataa ja roiskuu.

Samalla kun sade loppui, tuuli yltyi.

Heinäkuu: kumisaappaat ja sadevaatteet


Tiistaiaamu valkeni täydellisen hiljaisena ja aurinkoisena. Lähdimme ensimmäisenä veneenä liikkeelle ja nostettiin purjeet heti sataman edustalla. Heikohko tuuli vei parin kolmen solmun vauhtia kohti pohjoista ja koillista. Kapeita mutta hyvin merkittyä väylää puikkelehdittiin kohti Brändön Jurmoa. Lopussa tuuli jo reilummin ja paineltiin reilua kuutta solmua.

Rantauduttiin hankalahkossa sivutuulessa laiturin päähän. Tilaa oli reilusti.

Juuri kun oli ruoanlaiton aika, laituriin saapui purjevene, jonka poijukoukun köysi juuttui lähestyttäessä kelalle, mistä seurasi äkkipysähdys, raju pakitus ja köyden kiertyminen potkurin ympärille. Vene kääntyi tuulessa poikittain, ajautui viereisen veneen poijuköyden yli ja jämähti siihen. Samassa hötäkässä veneen pakittaessa toisen veneen poijukoukku vääntyi melkein suoraksi ja oli pudota poijun lenkistä.

Tuomas hyppäsi kumiveneeseen estämään koukun putoamisen ja joutui sitten vartiksi auttamaan pulassa ollutta venettä viemällä köysiä muihin poijuihin, ettei vene ajautuisi kokonaan sivuun.

Loppputulos: Muiden köydet saatiin irti ja selväksi ja vene laituriin mutta köysi edelleen potkurissa. Myöhemmin illalla kuultiin, että sukeltaja oli tulossa irrottamaan köyttä. Toivottavasti ei tullut vaurioita minnekään.

Tuli taas opetus, että kaikki pitää valmistella huolella etukäteen ja varmistaa varmistamasta päästyäkin. Tästä huolimatta jotain voi tapahtua mutta eipähän tulisi mokia, jotka olisi voinut estää huolellisella valmistautumisella.

Illalla käytiin lenkillä ja kierrettiin paikallinen luontopolku ja käytiin näkötornissakin. Iltapalaksi syötiin paikallisen kahvilan Jurmoburgare, jonka pihvi on tehty paikallisen ylämaan karjan lihasta.




Linja kiinni

Brändön Jurmon kauppa-kahvila

5 kommenttia:

  1. Hienoja kuvakulmia! Millä nämä on kuvattu? Edellisviikolla Eckerössä kahdella veneellä meni potkurin ympäri poijuköysi saman päivän aikaka. Näitä sattuu, meillä meni ihan ensimmäisenä vuonna myös ankkuriköysi potkuriin (vuonna 2006) ja siitä kun opittiin, niin voin melkein vannoa että ei mene enää ikinä uudestaan. Sen verran tarkasti ollaan, että yksikään köydenpätkä ei meiltä putoa. Tuuliset rantautumistilanteet on jännittäviä, mitä vain voi tapahtua. Nyt loman alussa jouduttiin Taalintehtaalla poijun päälle ja poiju meni jotenkin peräsimen taakse, kun peruutettiin (poijuja oli tosi tiheässä). Siitä vene kääntyi poikittain poijurivistön eteen ja siinä ihmeteltiin varmaan 10 minuuttia, mutta pääsimme lopulta siitä irti. Hyvää tuulta teille!
    Terveisin
    Maarit, s/y Solsidan
    http://sy-solsidan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Veneen "ulkopuolelta" otetut kuvat on otettu suureksi osaksi kevyellä action-kameralla, joskin myös järjestelmäkameran saa laidan ulkopuolelle, mutta tukivarren pitää olla tukevampi ja käden vakaampi. Lähdöissä ja saapumisissa on mukavaa, jos tarvitessaan pyytää ja myös saa apua. Se on kuitenkin herkkää puuhaa, sillä auttaja voi myös aiheuttaa ongelmia, jos toimii väärin. Niinkin on tapahtunut. Mukavaa kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Paljon kun kuvaa, saattaa kennolle tarttua jokunen hyväkin.

    VastaaPoista
  4. Properly-written post. Sauna savvy. Value your information.     saunajournal.com

    VastaaPoista