perjantai 1. marraskuuta 2013

Ensimmäiset tiikit lähtevät

Viimeisten kansihelojen eli taaimmaisten kaidejalkojen poistamiseen meni pari tuntia. Perähyteistä piti poistaa hylly, kolme listaa ja sisäverhoilua. Muttereista kaksi lähti vaivattomasti mutta kolmas oli äärettömän ahtaassa kolossa puulistan ja kansilaminaatin välissä. Kolmannen käden lisäksi korvaamatonta hyötyä olisi ollut ylimääräisestä nivelestä kyynärvarren puolivälissä.

Pilssipumpun kansi lähti melko helposti, mutta ruoripylvään tukikaide ja varaohjausjärjestelmän suojakansi jäivät vielä ottamatta. Illan viimeiseksi puhteeksi tuli poistettua tiikkirimoja paapuurin puolen kannelta. Esan tekemästä tellingistä oli suuri hyöty: ei tarvinnut konttailla.