Tyynen päivä huveja

Naapuri vaihtoi aamulla ennen lähtöään uuden kellertävän kevlarisen genuan. Se oli ilmeisesti ns. tyynen kelin purje, jota on todennäköisesti mukavampi katsella kuin vitivalkoista dacron-purjetta, kun painelee moottorilla kohti seuraavaa satamaa.

Pöristeltiin sinileväisessä vedessä jokunen maili pohjoiseen mutta juuri meitä ennen Länsmansgrundetin pieneen luonnonsatamalahteen kaarsi kaksi venettä paikalla olleen yhden lisäksi. Ei huvittanut tunkea enää neljänneksi. Käännyttiin takaisin ja kiinnityttiin Boxön pikkuruiseen laituriin. Ajettiin toisin sanoen 11 mailia päästäksemme noin mailin päähän Hamnsundetista.

Rantautuminen Boxön laituriin oli uusi kokemus. Laiturin pielessä oli soutuvene ja laituriarkun päällä aurinkoa ottamassa kaksi naista ja kaksi lasta, naiset ilman yläosia. Tuomas laski ankkurin ja Anu oli keulassa valmiina kiinnittämään keulaköydet. Naiset eivät tehneet elettäkään auttaakseen mutta eivät myöskään väistäneet, että Anu olisi paremmin päässyt astumaan laiturille. Tietysti "häiritsimme" heidän rauhaansa, mutta yleistä laituria ei ole tapana omia itselleen. Umpiruotsinkielisinä eivät tainneet ymmärtää sanaakaan meidän puheistamme.

Iltapuolella kävimme kävelyllä. Venäläisten 1890-luvulla rakentaman ja sittemmin kelvottomaksi räjäytetyn linnoituksen raunioista voisi löytää kiintoisaa kuvattavaa mutta tällä kertaa kävelimme melkein samantien Rövarkulanin luolalle. Vaikka se on nähty ennenkin, aina se jaksaa hämmästyttää.

Iltaletuista jäi viimeinen paistamatta, kun kaasu loppui. Pullonvaihdon piti olla rutiinitoimenpide, mutta kaasua ei uudesta pullosta vain tullut. Kaasuventtiili on niin yksinkertainen, kuin se vain voi olla, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se, että pullon neulaventtiili ei painu riittävän syvälle. Vaihdettu pullo on silmämäärin elinkaarensa loppupuolella ja neulaventtiili erittäin jäykkä.

Tyhminä olimme jättäneet Trangiankin kotiin, joten alkoi pohdinta, mitäs nyt. Lähimpään kauppaan on Hamnsundetista 13 km. Se on kävellen aika pitkä matka. Asia jäi silleensä, kunnes aamulla uusintayritysten jälkeen kaasua alkoi taas tulla. Sillä saatiin keitettyä aamukahvit mutta tiskaamisen kohdalla kaasu lakkasi taas tulemasta. Tarkan harkinnan jälkeen otettiin Tukesin ohjeiden vastaiset vippaskonstit käyttöön, ja avot, taas tulee kaasua!

Purjeilla olisi edetty tässä kelissä ehkä parisataa metriä tunnissa.

Veden lämmettyä mereen löysi uimareiden lisäksi tiensä myös sinilevä.

Lounaaksi tomaattikeittoa ja uunituoreita sämpylöitä.

Purjevene etenee 1 - 2 m/s tuulessa.

Rövarkulan, Ahvenanmaan suurin luola

Naminami Boxön laiturissa

Kohti pohjoista

Leppoisa jutustelu S/y Un3lman (ei ole kirjoitusvirhettä) miehistön kanssa, sitten ankkuri ylös ja väylää pohjoiseen. Getan suuntaan vievällä väylällä alkoi tuuli heiketä ja hetken satoikin. Sitten tuuli moinasi lähes kokonaan. Vauhti putosi alle solmuun, mutta meillä ei ollut kiire. Sinnikkäästi pidimme purjeet ylhäällä ja palkinnoksi siitä pääsimme lopun taas ihan kelvollisella vauhdilla ja laskimme purjeet aivan Saltvikin Hamnsundetin edustalla.

Olimme laiturin toinen vierasvene. Illan mittaan veneitä tuli toki lisää mutta mikään ylikansoitettu paikka satama ei varmaan koskaan ole. Palveluita löytyy mutta glamour puuttuu, ja paikalliset tuovat satamaan enemmän eloa kuin vierasveneilijät.

Iltapuolella Anu kävi juoksemassa ja Tuomas, Linnea ja Eppu kumiveneellä Boxön synkällä saarella. Sauna kruunasi rennon päivän, vaikka kokemus ei saunaentusiastin listan kärkipäähän mennytkään. Tosin missään ei pääse näin edullisesti saunomaan: 5 € / tunti.

Sadekuuro ei yllättänyt, kun sen saapumisen näki jo kaukaa.

Pari muutakin purjehtijaa oli päättänyt, että konetta ei käynnistetä vaikka tulisi pläkä.

Eppu ja Linnea Boxön saaren rannalla.

Kenguru... eiku Eppu loikkaa.

Välipäivä

Yöllä tuli herättyä jokunen kerta, kun naapurin kumivene vienosti kosketteli Naminamin kylkeä juuri keulahytin kohdalla. Erään kerran, jokunen vuosi sitten, meidänkin kumivene tökki naapurivenettä, mutta se oli silkka unohdus; tässä oli kyse väärään paikkaan sidotusta kumiveneestä.

Päivän mittaan veneitä lähti ja yksi uusi myös saapui. S/y Annina irtaantui ennen puoltapäivää. Autoimme heidät lähtemään ja vilkutimme laiturilta.

Iltapäivällä oli vuorossa treeniä. Anun kanssa juostiin urheilukentälle ja Linnea pyöräili. Ensin rantalentistä ja sitten lihaskuntotreenit. Anu ja Linnea jäivät vielä juoksemaan vetoja, kun Tuomas lähti juoksemaan kohti Simskälötä. Liikkumisen jälkeen tuntui hyvältä laskeutua veneen perästä uimaan. Oli taas kuin uusi ihminen.

Laiturilla ja satamassa järjestetään keskiviikkoiltana äkta bryggdans, joten irtaannumme ennen puoltapäivää, ja siksikin, että laituri on varattu juhlavieraille puoliltapäivin eteenpäin. Tanssi-intoinen voisi toki jäädä lahdelle ankkuriin ja soudella tanssikengät taskussa rannalle, mutta ehkä me jatkamme matkaa...

Anni Blomqvist ja poikansa Bengt on haudattu Vårdön hautausmaalle.

Vårdön kirkon paanukatteen alla on tuohinen aluskate.

Anu ja Linnea ottivat koulumuseossa tuntumaa reilu 100 vuotta vanhaan luokkatilaan.

Pois palvelusatamasta

Ei tuntunut yhtään pahalta jättää Itäsataman mölyjä taakse. Kaahattiin Lemströmin kanavasta taas Lumparnille. Ylitettiin allas koillisnurkalle reilun kuuden solmun keskinopeudella, kuten moni muukin purjevene, joka kanavan läpi tuli.

Suurin osa veneistä jatkoi Långnäsin suuntaan ja muutama Bomarsundiin mutta me kaarrettiin koilliseen ja laskettiin purjeet Vårdön Vargatan sataman edustalla. Pikkuruisessa laiturissa oli jo yksi purjevene, Maestro 35F (s/y Annina). Illan mittaan laituriin kiinnittyi vielä yksi moottorivene ja kaksi purjevenettä.

Rannasta löytyi jätepiste ja puusee. Miljöö rauhoitti hulinan jälkeen mieltä kummasti. Paikalliset tosin rakensivat laiturille tanssipaikkaa keskiviikon tansseja varten mutta ei se pahemmin haitannut. S/y Anninan miehistö kutsui veneeseensä lasilliselle, kun veneemme ovat melkein sukulaisia. Iltasella pihvinpaistoa ja neljän kilometrin pyöräily kirkonkylälle.

Päätettiin jäädä satamaan toiseksikin yöksi, sen verran kaunis ja viihtyisä paikka tämä on.

Näytti että illalla sataisi mutta ei satanut.

Lemströmin kanavan jälkeen mennään pitkään aika sumpussa.

Vargatan sataman pikkula

Vargatan laituri ja satama

Yllättäviä seurauksia

Aamukeskustelun tuloksena jäimme kuitenkin Itäsatamaan, vaikka tarkoitus oli vaihtaa Länsisatamaan. Vähän jäi kaivelemaan mutta onneksi jäätiin...

Aamupäivästä pitkälle ja kiireettömälle visiitille Pommerniin. Paljon tuli valaistusta purjelaivatietämykseen, jota syvensi vielä käynti merenkulkumuseossa. Aikaa olisi voinut viettää pidempäänkin mutta hyvä näinkin.

Iltapäivällä puhdetöitä, mm. uudet keulaköydet vanhojen hieman rispaantuneiden tilalle. Siinä lomassa Jani L:n (s/y Aloe) kanssa puhelimitse jutustelua retkien etenemisestä. Anu ja Linnea kävivät pallottelemassa ruohikolla.

Odotimme aiemman kokemuksen opettamana, että äänekästä äksöniä riittäisi tässä satamassa perjantaina pitkälle auringonnousuun mutta meno oli varsin vaatimatonta. Kummastusta lisäsi se, että satama oli silmämäärin arvioituna melkein täynnä.

Lauantai 12.7. valkeni aurinkoisena mutta ei tuntunut alkavalta hellepäivältä. Istumalaatikkoa siistiessä lippalakkipäinen mies koputteli keulakaidetta ja pyysi tulemaan laiturille. Kehui kaunista venettämme ja esitteli itsensä Pekka Hildéniksi, ja nimi oli kyllä tuttu. Hän on s/y Venlan (Jonmeri 33) omistaja, joka on miehistöineen ylittänyt Atlantin kolmesti.

Juteltiin pitkään laiturilla ja käytiin sitten porukalla katsomassa heidän venettään, jossa oli tietysti paljon samaa mutta paljon myös pieniä juttuja, jotka ovat syntyneet, kun veneessä on asuttu useita vuosia yhteen menoon.

Paljon olisi juttua riittänyt mutta eihän se juttelemalla lopu. Ehkä vielä näemme. Iltapäivä lähestyi, ja Tuomas pakkasi tavaransa ehtiäkseen Viking Gracen kyytiin. Tarkoitus on käydä Heinin konfirmaatiossa Maskussa ja palata sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaisin. Koko konkkaronkka lähti saattamaan, ja laivaan nousi Tuomaksen lisäksi myös Robi, joka jää loppuheinäkuuksi maaseudulle rentoilemaan.

Robi on totutellut vene-elämään pennusta lähtien, mutta harmiksemme ei ole tottunut. Urhoollisesti on jaksanut Selkämeren kierron ja monet muut retket, eikä ole oppinut, että veneessä ei tarvitse pelätä eikä säätää, koska hommat hoituvat. Robi ei nimittäin veneen kulussa ollessa juuri lepoa tunne. Jos mennään leppoisasti kallistelematta tuntikausia, saattaa olla, että Robikin hetkeksi rauhoittuu, mutta jos joku ottaa kartan kouraan, kääntää vinssiä, vyyhteää köyttä tai jotain muuta yhtä uhkaavaa, Robi alkaa heti kärppänä tepastella, vinkua ja joskus jopa haukkua. Siinä laimenee rauhallinen purjehdustunnelma aika tehokkaasti.

Mitä tapahtuu jatkossa, syksyn purjehduksilla tai ensi kesänä, jää nähtäväksi, mutta laivakoiraksi Robista ei ole. Eppu on tässä suhteessa toista maata.

Tutun laukun ja kupin vieressä pystyi nukkumaan, vaikka ympäristö olikin vieras.

Päivä Kastelholmassa ja taas Lumparnin yli

Anu heräsi aamuvarhaisella ja kävi järkevänä juoksemassa ennen hellettä. Lenkin jälkeen Anu ja Linnea pitivät juoksu- ja lihaskuntotreenit.

Aamupäivällä oltiin oikeaoppisia turisteja ja osallistuttiin opastetulle kierrokselle Kastelholman linnaan. Alkukierroksella ihmiset kuuntelivat kuuliaisesti mutta puolenvälin jälkeen osa alkoi pölistä omiaan ja osa oli jo jättänyt ryhmän, ihan kuten perusturistiryhmässä kuuluukin. Joku ryhmäläinen halusi näyttää tietävänsä hieman muita enemmän, kun kysyi, miksi Katerina Jagellonican vaakuna oli pohjoissiiven salin katossa, vaikka Katariina sitä ja Katariina tätä. Ulkotiloissa puolet joukosta toljotti taivaalle, kun nuorten miesten GoPro-kuvaushelikopteri pörräsi linnan yläpuolella.

Opas oli hyvä ja asiallinen eikä höpissyt liikoja. Paljon mielenkiintoista tarttui muistiin. Esimerkiksi se, että Erik XIV oli Kustaa Vaasan esikoinen, josta aatelisto ei pitänyt, koska Erik oli sitä mieltä, että  aateliston oli osallistuttava enemmän valtion kulujen maksamiseen. Erik puhui asiaa mutta aatelisto ei tajunnut. Eipä ole maailma siitä suuremmin muuttunut.

Sekin jäi mieleen, että noidaksi tuomittuja naisia teloitettiin Ahvenanmaalla seitsemän, mutta yhtäkään ei poltettu elävältä. Pyövelinä toimi Turusta paikalle tuotu toinen kuolemaan tuomittu, joka sai pitää henkensä sillä ehdolla, että suostui teloittamaan muita tuomittuja. Tässä suhteessa maailma taas on muuttunut.

Jan Karlsgårdenilla sai tutustua punamullan keittämiseen, kattopäreiden tekemiseen höyrykoneen voimalla ja moneen muuhun. Sai myös silitellä hevosia, ja tutustua eri aikakausien vankien oloihin ja kahleisiin. Tunnelma Jan Karlsgårdenilla oli kuin Strömsössä mutta helteen vuoksi kaikki tuntui liikkuvan kuin hidastetussa elokuvassa.

Meri kutsui uimaan. Iltapäivällä käveltiin koirien kanssa Kastelholman golfklubin parkkialueelle katsomaan, millaista elämää siellä vietetään. Muutamat harjoittelivat rangella drivea ja jostain kummun takaa kuului iloista huutoa, kun joku teki birdien, eaglen tai peräti holarin, kukaties.

Aamulla vetkutteluitta liikkeelle, Lumparnin yli hyvällä luovituulella, Lemströmin kanavan läpi tasatunnilla, kun silta avattiin, ja hieman vastentahtoisesti Maarianhaminan Itäsataman poijuun kiinni. Vastentahtoisesti siksi, että olisimme menneet ehkä hetikin Länsisatamaan tai yhden pysähdyksen avulla, mutta kaakkoon kääntynyt tuuli kapeassa ja runsaasti veneitä vilisevässä suntissa olisi tarkoittanut moottorilla ajamista.

Linnea näki satamassa pari luokkakaveriaan. Illalla lentopalloa, lihaskuntotreeniä ja sauna.

Kastelholman linnan keittiö, kaivo ja tulisijan jäänteet

Ikkuna josta Erik XIV tuijotteli ulos.

Kansallismaisema (ainakin kyltin mukaan)

Höyrykoneella käyvä pärehöylä Jan Karlsgårdenilla

Lemströmin kanavassa veneet kurinalaisesti oikeassa laidassa

Lotsudden, Degerby ja matka jatkuu

Ranta ja tienoo vaikutti niin kiintoisalta, että päätimme jäädä toiseksi yöksi. Kahvilassa nautittiin ahvenanmaan pannukakut, vuokrattiin pyörät ja poljettiin Föglön kirkolle. Puhelinsoiton myötä saatiin työtehtäväksi kuvata sekä urut että alttaritaulut. Terveiset Hannalle ja Pentille.

Palatessa syötiin eväät läheisen sillan pielessä ja haettiin yksi keogätkö. Kipaistiin myös uittamassa varpaita Föglön uimarannalla.

Ilma oli lämminnyt hellelukemiin. Jos kesäkuussa hytistiin Pohjanmaan rannikolla vahvasti pukeutuneina, nyt oli toisenlainen ongelma, kun vaatteita ei voi loputtomiin vähentää. Kuumuudesta seonneena Tuomas kävi 15 km:n juoksulenkillä ilman juotavaa ja kärsikin sitten krampeista yöhön asti.

Illalla saunaan, ikään kuin helle ei olisi ollut tarpeeksi. Saunarakennuksen yhteydessä oli joskus merivesiuima-allas mutta se on poistettu käytöstä. Päälle on alettu rakentaa lattiaa mutta sekin on kuulemma keskeytetty jo aikoja sitten. Saunassa joku tiesi, että koko satama rakennettiin muinoin EU-rahalla mutta rahahanojen tyrehdyttyä mm. uima-allas jäi vaille ylläpitorahoja, koska Föglön kunta ei sitä halunnut ylläpitää. Liekö totuus, mutta näitä uljaita EU-projekteja on muitakin, joilla on vähemmän uljas loppu.

Aamulla kauppareissun jälkeen nokka kohti Lumparnia. Långnäsissä ei ollut Ruotsin-laivaa mutta tuuli kääntyi vastaiseksi: pieni pätkä moottorilla ja sitten taas purjein. Lumparnin yli mentiin virsikirjalla. Utön paikkeilla merivesi oli vain 14-asteista, joten oli perusteltua epäillä lokin lämpötila-anturia vialliseksi, kun lämpömittari näytti Lumparnin luoteiskulmalla yli 20 astetta.

Kastelholman satamassa merivesi oli jo liki 24-asteista. Oli viimeinen hetki heittää talviturkki...

Kierros Kastelholman linnan ympärillä ja illan viilettyä lukemista ja blogin kirjoittamista istumalaatikossa. Kesälomassa on puolensa!

Ahvenanmaan pannukakkua ja kahvia!

Föglön kirkkopihaa

Föglön kirkko lahden takaa

Panoraama Föglön kirkosta.
Kuvaa voi tarkastella myös isompana.

Maanantaina alkoi jo olla veneitä Lotsuddenin satamassa.

Kastelholman satama

Jan Karlsgårdenin miljöötä

Kastelholman linna ja vierassatama taustalla

Kastelholman linna

Näkymä Kastelholman vierassatamaan