Tankarin majakalle

Aamu valkeni Raippaluodon sillan pielessä sumuisena. Yksinäinen teeri pulputti lähisaaressa ja kurjet huutelivat. Ensimmäiset kalaukot saapuivat sillalle onkineen.

Jos olisi ollut tutka, sitä olisi käytetty. Sade vihmoi naamaa. Olimme menossa veneellä pohjoisemmas kuin koskaan aiemmin. Tuntematon väylä ja huono näkyvyys terävöittivät navigointia: kumpikin tähyilivät sumusta vähitellen esille putkahtavia merimerkkejä. Vihreä vai punainen? Miksi tässä on kardinaalimerkki, vaikka kartassa on lateraalimerkki?

Kymmenen mailia kuljettuamme sade taukosi, sumu hälveni ja horisontin yläpuolella yhdellä suunnalla näkyi jo rantu sinistä taivasta. Ja kuin ihmeen kaupalla yhtäkkiä oli lähes pilvetöntä ja aurinkoista. Vaikka aurinko jo hieman lämmitti, vaatteita ei voinut vähentää. Merivesi oli alle 10-asteista ja ilma kaikesta huolimatta viileää. Sinänsä aika huvittavaa, että vaikka oli ensimmäinen kesäkuuta, päällä oli enemmän vaatetta kuin tavallisena talvipäivänä.

Pietarsaaren edustalla purjehti iso purjevene tummine purjeineen. Siivu yhteen suuntaan ja toinen takaisin. Seuranaan sillä oli moottorivene. Etäisyyttä oli useampi maili, joten mitään tarkempaa ei voinut nähdä, mutta vaikutti vahvasti siltä, että Nautorilta oli laskettu vasta valmistunut Swan vesille ja siitä käytiin ottamassa markkinointia varten valokuvia. Tai Baltic tai Maestro tai Finnflyer ja onhan niitä valmistajia näillä nurkin.

Kokkolan vedet vaikuttavat paikoin vielä kivisemmiltä kuin Merikarvian edusta. Linjatauluja on toki kiitettävästi, mutta tietyissä valaistusolosuhteissa niiden näkeminen kiikareillakaan ei ole helppoa. Kiviä on rykelmissä ja yksittäin, isoja ja pieniä; mitään logiikkaa ei voi huomata. Välinpitämättömyys kostautuisi välittömästi. Saaret ovat retkeilijän näkökulmasta houkuttelevia, valoisia mäntykankaita.

Tuuli tyyntyi iltapäivää ja iltaa kohden lähes kokonaan. Tankarin majakkasaari alkoi näkyä hyvissä ajoin mutta sinne piti ajaa mutkan kautta. Satama-altaassa oli liuta erinäköisiä laitureita, joista saattoi valita houkuttelevimman. Valtaosa paikalla olleista veneistä oli moottoriveneitä, joiden katolla sojotti veneestä riippuen 10 - 40 vapaa.

Illalla saunottiin, paistettiin letut ja kierrettiin luontopolku. Majakka teki vaikutuksen, kuten ne aina.

Raippaluodon silta aamusumussa

Pietarsaaren majakka

Tankarin majakka näkyvissä

Majakka ja yläpilveä

Tankarin satama-allas iltavalossa

Ensimmäinen leudon tuulen päivä

Kello soi puoli viideltä. Tiedossa oli vähätuulinen päivä ja ensimmäisen kerran jostain muusta suunnasta kuin vastaisesta. Jätimme Kaskisen taakse mutta pakko oli vilkuilla taakse, sen verran lämmin muisto paikasta ja satamasta jäi. Miehistölle huippupaikka ja veneellekin, jos tuulee jostain muusta suunnasta kuin pohjoisesta tai etelästä.

Tuuli oli tosiaankin leutoa. Tovin kuitenkin etenimme purjeinkin, mutta aikataulu pakotti kitkerään päätökseen ajaa koneella. Onneksi uusi pata hyrisee tyytyväisesti ja kuljettaa venettä jo pienillä kierroksilla riittävää vauhtia. Kaskisissa tankattuamme saimme vahvistuksen valmistajan kulutuslukemille: 2,6 litraa tunnissa (2500 rpm). Se ei ole paljon.

Pohjanmaan rannikon mataluus ja kivisyys pakottivat vilkuilemaan karttaa ja gepsiä tämän tästä. Huonommalla kelillä ja etenkin näkyvyydellä ilman sähköisiä vimpaimia jo pelkän runkoväylän ajaminen on erittäin vaativa suoritus. Reimareita on harvassa ja linjatauluja joutuu etsimään kiikareilla milloin mistäkin pusikosta muutaman mailin päästä.

Oltiin kahden vaiheilla mennä yöksi Vaasaan, WSF:n tuttuun laituriin mutta 15 mailin ylimääräinen ajo ei houkuttanut, joten ajelimme Raippaluodon sillan pieleen ravintolan laituriin. Satamapalveluja ei ole, paitsi sähkö, mutta eipä tässä nyt sen kummempia tarvittaisikaan.

(Nämä kuvat käsittelemättöminä suoraan pokkarista.)

Välipäivä Kaskisissa

Tuuliennuste lupasi 12 m/s vastatuulta merenkurkun alueelle: päätimme pitää välipäivän. Tutustuimme Kaskisiin, pelasimme lentopalloa, Tuomas kävi 13 km juoksulenkillä ja ihailimme kaupungin kurinalaista ruutukaavaa ja puutaloidylliä.

Hiljaisuus kuvaa tätä cityä parhaiten. Vasta kun Korsnäsin ja Kaskisten 4. divisioonan jalkapallojoukkueet alkoivat lämmitellä paikallisella urheilukentällä, jotain tuntui tapahtuvan. Katsojia pelissä oli ehkä 5-10 % Kaskisten väkiluvusta. Se ei ole paljon mutta tunnelma oli vahva. Korsnäs vei pelin kaskislaisten harmiksi 0 - 1.

Oululainen purjehtija tarjosi vinkkejä Perämeren satamiin. Tuli vihkoon pitkät listat mielenkiintoisista paikoista, joista vain osa mainitaan satamaoppaissa.

Iltaa kohden sää kirkastui, ja aurinko värjäsi rantakadun varren puutalot ja sataman säihkyvin värein.

Kaskisten vierasvenesata ja sitä pitävä perhe ansaitsevat erityismaininnan. Palvelu oli tosi ystävällistä ja lämmintä.

Kaskisten vierasvenesatama

Vastatuuleen - taas

Kasala oli auringon noustessa rauhan tyyssija. Ajeltiin sataman ulkopuolelle ja pohjoiskoillista tuulta hyödyntäen luovittiin kohti pohjoista. Ulompana aallonkorkeus nousi selvästi, kun taas matalan veden vuoksi ihan lähelle rantaa ei voinut tulla.

Oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun luovimme Naminamilla. Kesti hetken, että saatiin purjeet hyvin vetoon. Tuuli navakoitui, kuten ennusteen mukaan pitikin. Hienosti mentiin korkeista aalloista huolimatta.

Kevään ensimmäiset keikutukset tekivät kuitenkin tehtävänsä aluksen miespuoliseen jäseneen: merisairaus hiipi hitaasti mutta varmasti. Laskettiin purjeet, Anu siirtyi ruoriin ja Tuomas keskittyi olemaan olemassa. Siinä olikin tekemistä, sillä kun vielä tuntia aiemmin isot aallot herättivät pienen sisäisen seikkailijan, nyt olisi voinut maksaa ison summan päästäkseen kovalle maalle. Eikä oloa parantanut se, että horisontissa siinsi pienenä pisteenä Stora Enson Kristiinankaupungin tehdas ja Kaskinen oli vasta sen takana.

Onneksi olo normalisoitui noin kolmen tunnin kärsimisen jälkeen. Ajettiin Kaskisten satamaan toteamaan, että kylkikiinnitys ei ylikorkean laiturin ja matalan veden vuoksi onnistu, joten jouduttiin jättämään vene poijuun, keikkumaan kylki tuuleen, joka puhalsi esteettä Kaskisten sunttiin ja satamaan. Tiedossa siis heiluva yö.

Satama ei ole vielä virallisesti auki mutta satamaisäntä kävi ystävällisesti tervehtimässä ja kyselemässä, kelpaisiko sauna. Ai että kelpaisiko! Käytiin kävelemässä Kaskisten ruutukaavakeskustassa ja vedettiin paikallisessa pitseriassa mahat piukeiksi. Mutta mutta, sauna odottaa...

Pori - Merikarvia

Vaikea sanoa makasimmeko koko yön kölin varassa mutta missään tapauksessa kölin alla ei ollut kymmentä senttiä enempää vettä. Lähtö sujui kaikesta huolimatta kohtuullisesti, vaikka veteen sekoittuikin potkurin nostamaa mutavellin ruskeaa väriä. Kaikki vaikutti hyvältä mutta kuin surkean muiston huipentumaksi Reposaari yllätti vielä kerran: Naminami nyökkäsi vielä satama-altaan ulkopuolella pohjakontaktissa. Onneksi vauhtia oli niukasti eikä vene edes pysähtynyt. Palaammeko joskus Reposaareen? Ei ole vaikea arvata.

Tiedossa oli jälleen vastatuulipäivä ja kaiken lisäksi navakkaa tuulta. Tuntuu kohtalon ivalta, että neljästä päivästä kolmena on ollut pohjoisen puoleista tuulta, ja kaiken lisäksi koko viime viikko oli uskomattoman hienoa lounaistuulta. No, kaiken ei tarvitse olla helppoa. Leppoisiakin päiviä vielä tulee.

Etenemisen vaikeudesta johtuen jäimme Merikarvian Kasalan kalasatamaan, joka olikin tuttu paikka kesältä 2011. Olimme ainoa huvivene eikä paikalla paljon muitakaan ollut. Koska aikaa oli, huolsimme tavaroita, järjestelimme paikkoja ja pidimme lentopallotreenit. Sataman alueelta löytyi myös kaksi geokätköä. Rantaan on vuosi pari sitten rakennettu lintutorni EU-rahalla, jolla koko satamakin on joskus rakennettu.

Meriveden lämpötila painui Merikarvian kohdalla alle 10 asteen. Ruokatarvikkeet säilyvät siis pilssissä entistä paremmin; jääkaappi onkin aika pieni.

Parin kolmen päivä harmaus ja sade vaihtuivat Merikarviaan tullessamme aurinkoon ja lämpöön. Sai luopua pitkistä tupla-alusasuista purjehdusasun alla. Nyt riittää enää vain pitkät housut ja pitkähihainen, tai ehkä takkikin, jos ulkona aikoo pidempään viipyä. Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt mutta vähäluminen.

Anu navigoi.

Pohjanmaan rannat ovat kiviset.

Merikarvian Kasalan kalasatama

Naminami Kasalan laiturissa

Rauma taakse jää...

Toinen huvivene Syvänraumanlahden satamassa oli viikkoa aiemmin Ruotsista ostettu Comfort 30, jonka miehistö kyseli suunnitelmiamme jo illalla. Kuultuaan samasta suunnasta ehdottivat, että menisimme näköyhteydessä. Oli luvattu kovahkoa tuulta, joten ehdotus oli ymmärrettävä. Sovimme alustavasti.

Aamulla pieni kävelyretki paikalliselle telakalle ostamaan rikki menneen kulkuvalon polttimoa ja heti sen jälkeen lähdön valmistelut. Naapuriveneessä oli hiljaista. Olimme jo kutakuinkin lähtövalmiudessa, kun ukot tulivat veneestä laiturille. Päätimme mennä omia aikojamme.

Luvassa oli navakkaa pohjoiskoillista tuulta. Tiedossa siis rannikkolinjan suojainen väylä ja konevoimalla etenemistä. Tästä syystä näimme liian läheltä Eurajoen ydinvoimalat ja myös sen yhden rakenteilla olevan, jonka piti olla valmis jo joskus vajaa 10 vuotta sitten.

Porin Säpin kohdalla aallokko kasvoi pidemmän pyyhkäisymatkan vuoksi kohtalaisen isoksi. Raskaan massansa vuoksi Naminami otti aallot rauhallisesti vaikka välillä syvään nyökkien. Vastatuuli heitti pärskeet kannelle. Merikihu kävi näyttämässä, että kovassakin tuulessa taitolentoliikkeet onnistuvat vaivatta.

Kahden metrin katkoviivaväylä oli jännitystä täynnä, kun kartan väylä ei kohdannut linjataulujen näyttämää väylää. Lisäksi väylän välittömässä läheisyydessä oli kareja, joista ei kartassa ollut tietoakaan. Vettä oli kölin alla niukimmillaan puolisen metriä.

Jäimme Porin Reposaaren satamaan, jonka mataluus yllätti noin 10 kertaa. Köli pohjassa ihmettelimme, mitä kautta pääsisi eteen- tai taaksepäin. Tuli sahattua edestakaisin ja kirottua huonoa informaatiota. Hetkessä tuli vastenmielisyys koko paikkaa kohtaan ja melkein jo teki mieli lähteä pois mutta jäimme kuitenkin uloimpaan laituriin, kun oli jo ilta.

Mielipahan karkottivat pihvit, uudet perunat ja tilkka punaviiniä oman veneen salongissa.

Syvänraumanlahden keskeneräinen satama

Kapea kanava Rauman luoteispuolella

Ykkönen, kakkonen ja puolikolmonen

Isokarilta aamuvarhaisella

Kukonlaulun aikaan ylös ja köydet irti ennen seitsemää. Yön aikana noussut sumu salli näkemisen vain noin parinsadan metrin päähän. Tuuli oli vaatimaton.

Pitkien pohdintojen jälkeen päätimme mennä Raumaan, koska seuraavasta päivästä saattaisi tulla välipäivä yltyvän tuulen vuoksi. Ajattelimme, että Rauma merikaupunkina tarjoaa hyvät vieraspaikat.

Poroholma olisi ollut muuten ihan ok, mutta yön aikana pohjoiseen kääntyvä tuuli osuisi juuri sopivasti niihin laitureihin. Syvänraumanlahti vaikutti lupaavalta, myös tuulen suunnan suhteen, mutta vieraspaikoilta puuttuivat poijut, koska kaupunki ei ole niitä vielä asentanut. Uskomatonta kylläkin, että toukokuun lopulla eivät vieraspaikat ole valmiina.

Laiturin toisella puolella olisi ollut rauhallista mutta ne paikat olivat paikallisten omia paikkoja. Jätimme veneen tuulen puolelle mutta kylkikiinnitykseen. Tuuli yltyi, ja alkoi tulla sääli fendereitä, jotka ottivat veneen painon vastaan. Iltapäivällä vedimme kevennysköyden sivulaiturin päähän. Sillä saimme painetta pois fendereiltä, vaikka vene heilui edelleen voimakkaasti.

Pari paikallista äijää kävi esittelemässä parempia paikkoja ja tarjoamassa yöpaikaksi paikallisten tyhjiä paikkoja, mutta päätimme kuitenkin jäädä. Tuli kirjoitettua lievästi kriittinen tviitti aiheesta ja osoitettua se myös Rauman kaupungille. Ettei vain...

Isonkarin riskilä yhteyslaiturin päässä.

Sumu hälveni aamupäivällä mutta oli edelleen vahvahkoa.