Vaikea sanoa makasimmeko koko yön kölin varassa mutta missään tapauksessa kölin alla ei ollut kymmentä senttiä enempää vettä. Lähtö sujui kaikesta huolimatta kohtuullisesti, vaikka veteen sekoittuikin potkurin nostamaa mutavellin ruskeaa väriä. Kaikki vaikutti hyvältä mutta kuin surkean muiston huipentumaksi Reposaari yllätti vielä kerran: Naminami nyökkäsi vielä satama-altaan ulkopuolella pohjakontaktissa. Onneksi vauhtia oli niukasti eikä vene edes pysähtynyt. Palaammeko joskus Reposaareen? Ei ole vaikea arvata.
Tiedossa oli jälleen vastatuulipäivä ja kaiken lisäksi navakkaa tuulta. Tuntuu kohtalon ivalta, että neljästä päivästä kolmena on ollut pohjoisen puoleista tuulta, ja kaiken lisäksi koko viime viikko oli uskomattoman hienoa lounaistuulta. No, kaiken ei tarvitse olla helppoa. Leppoisiakin päiviä vielä tulee.
Etenemisen vaikeudesta johtuen jäimme Merikarvian Kasalan kalasatamaan, joka olikin tuttu paikka kesältä 2011. Olimme ainoa huvivene eikä paikalla paljon muitakaan ollut. Koska aikaa oli, huolsimme tavaroita, järjestelimme paikkoja ja pidimme lentopallotreenit. Sataman alueelta löytyi myös kaksi geokätköä. Rantaan on vuosi pari sitten rakennettu lintutorni EU-rahalla, jolla koko satamakin on joskus rakennettu.
Meriveden lämpötila painui Merikarvian kohdalla alle 10 asteen. Ruokatarvikkeet säilyvät siis pilssissä entistä paremmin; jääkaappi onkin aika pieni.
