Horisontti näkyy

Ensimmäinen näky kansiluukun ikkunasta: naapuriveneen mies 20 metrin korkeudessa kiinnittämässä tuulimittarin anturia. Toinen näky: ei sumua!

Sivutuulilähtö pohditutti hetken mutta hyvin suunniteltiin ja melkein meni kuten aiottiin. Melkein siksi, että tuulen puolelle kieltokyltin vastaisesti ankkurin varaan kiinnittynyt vene ei ollutkaan ankkurin varassa vaan nojautui meidän veneeseemme ja painui lähdettyämme meidän toisella puolella olleen veneen kylkeen.

Sää oli mitä mainioin. Purjehdimme myötäisissä tuulissa välillä niukkaa, välillä vähän parempaa vauhtia. Muuten painelimme miten tuntui parhaalta mutta Sottungan kohdalla oli pakko palata ruotuun ja väylän oikeaan laitaan, kun kaikki Ruotsin-laivat ja pari kolme muutakin isompaa alusta tuli vastaan.

Rantauduimme Degerbyn Lotsudden-nimiseen satamaan, jossa oli useita saksalaisia ja ruotsalaisia veneitä (ja yksi, jonka lippua emme tunnistaneet). Satamamaksu maksettiin satamavahdille, joka piti konttoriaan omassa veneessään. Satamamaksu (25€) on hieman korkea, mutta toisaalta sillä pääsee saunaan ja saa sähköäkin.

Iltasella Anu ja Linnea kävivät puolen tunnin lenkillä, jonka päätteeksi sauna ja rantaravintolassa iltapala.

Kihdin etelälaidalla alkoi tuntua kesäiseltä.

Viking Grace oli vastaantulleista laivoista suurin.

Sumun saartamina

Ei herätty epäinhimillisen aikaisin, vaikka kelloon herättiinkin. Tarkoitus oli purjehtia Kökariin tapaamaan Tuomaksen vanhempia. Ensimmäinen vilkaisu ulos paljasti kuitenkin karun faktan: sumu. Vaikutti päivänselvältä, että sumu haihtuisi hetkenä minä hyvänsä, kun aurinko vain pääsisi kunnolla lämmittämään. Eipä haihtunut. Jurmon webbikamera paljasti samat olosuhteet myös sieltä. Aluksi vaikutti siltä, että Kökarissa olisi ollut selkeää, mutta sumua oli sielläkin, ainakin merellä. Sosiaalinen media toi lisätietoa mm. Bänöstä, että sumua sielläkin.

Tuli puolipäivä, eikä sumu ollut hälvennyt. Lauttamaiset sumumuodostelmat (Stratus fractus) ajelehtivat saaren päältä ohentuen samalla tiivistyäkseen taas meren päällä sankemmiksi. Etelään kääntynyt tuuli toi lämmintä kosteaa ilmaa suhteellisen viileän meren päälle, jolloin kosteus tiivistyi sumuksi. Advektiosumu ei hetkessä hälvene: oli pakko jättää Kökar ja jäädä Utöhön toiseksi yöksi.

Kävelimme saaren eteläkärkeen katsomaan armeijan bunkkereita ja Draken-laivan uppoamisen muistomerkkiä. Tiirat puolustivat reviirejään kiivaasti. Jäkälikössä paineli metrinen kyy. Majakka kuulsi sumun läpi, välillä heikommin, välillä selkeämmin.

Palatessa kiipesimme majakan juurelle, ja kuin pyydettynä majakkaopas (paljasjalkainen utöläinen Hanna Kovanen) tuli kyselemään, olimmeko tulossa opaskierrokselle. Emme olleet mutta saimme yksityiskierroksen. Paljon tuli juttua, ja jotain ehkä tarttui muistiinkin.

Veneitä lipui illan mittaan tasaiseen tahtiin. Paikkoja on rajoitetusti mutta veneilijä käyttää mielikuvitustaan. Osa jäi ankkuriin lahdelle.

Tylli

Drakenin muistomerkki

Näkymä Utön eteläkärjestä kohti etelää

Utön eteläkärjestä

Utön majakka sumun läpi

Naapurisaareen

Ihan kuin kesä olisi alkanut, kun pärjäsi T-paita päällä.

Parin tunnin merimatkan jälkeen kiinnityimme Utön Havshotelin laituriin. Tepastelua ja tutustumista, syömistä ja pallottelua. Laituri täyttyi iltapäivän aikana, samoin kylänlaituri, joskin hajapaikkojakin jäi vielä käytettäväksi. Iltasella käytiin sipaisemassa viinilasilliset hotellin terassilla, Linnea imaisi kaakaon.

Jurmoon jäi kaksi huvivenettä, joista toinen oli myös lähtöä tekemässä.

Utö-panoraama

Kylänlaituria ja hotellin laituri taustalla

Utön majakka

Viiniä, merimaisema ja cirrus fibratus vertebratuksia

Päivä Jurmossa

Päivä valkeni naapuriveneestä kailotettuihin huutoihin. Vieressä ollut Dufour 40:n perä oli jumiutunut sivutuulessa toisella puolella olleen veneen kylkeen. Keulapotkuri ei auttanut, kun olivat perä laiturissa. Joku antoi laiturilta ohjeita englanninkieliselle kipparille. Isohko vahinko ei ollut kaukana mutta lopulta mitään vaurioita ei tullut.

Vessareissu ja aamupala, jonka jälkeen toisella puolella ollut Baltic 38 päätti lähteä. Vene oli tuulen yläpuolella meihin nähden, joten sovimme strategian laiturista irtaantumiseksi. Lähtö sujui hallitusti, kiitos taitavan ja harkitsevan miehistön.

Sitten koirien kanssa lenkille...

Aamupäivän jälkeen laituriin jäi vain yhdeksän huvivenettä ja yksi majaili edelleen pengerpaikoilla. Suotuisammalla säällä satama-altaassa olisi ollut ainakin 50 venettä. Rauha ei tietysti meitä haitannut. Puolenpäivän aikaan noin 50-jalkainen saksalainen vene yritti jäädä ankkuriin satama-altaan ulkopuolelle mutta ilmeisesti ankkuri ei pitänyt, kun jatkoivat matkaa.

Kyhmyjoutsenperhe vieraili poijujen luona.

Kirjallisuuskritiikki

Vieraslaituri sateen jälkeen

Jurmo!

Tuuli oli yöllä kääntynyt länteen, kuten ennusteen mukaan pitikin. Suunnitteilla lyhyehkö päivämatka, joten ei pidetty kiirettä.

Purjeet nostettiin heti laiturista irtaantumisen jälkeen ja purjehdittiin leppoisassa sivutuulen eri variaatioissa hyvää kyytiä kohti etelää. Pikkuinen Heline jäi melkein kaikkien veneiden kyydistä mutta tänään Naminami jätti useimmat kanssaveneilijät taakseen. Hanse 40:ssä vedettiin genuakin esille, kun menimme ohi, mutta sepä ei genuankaan turvin päässyt ohi vaan kitkutteli rinnalla ainakin pari mailia. Pientä eroa tuli suuntaan ja toiseen, kunnes reittimme erosivat.

Jurmoon saavuttiin puoli viideltä. Satamassa oli yllättävän vähän veneitä. Pengerpaikoillakin vain yksi vene. Illan mittaan tuli muutama vene lisää mutta heinäkuun illaksi veneitä oli tosi vähän. No, eipä haitannut. Saunoimme, söimme ja leivoimme muffineita. Liikunta jää huomiselle.

Nokka kohti etelää

Pari päivää valmistautumista uuteen reissuun, pientä levottomuutta, läpikäyntiä, olenko unohtanut jotain -hetkiä, pakkaamista, kauppareissu, kamojen järjestelyä veneessä, jutustelua rannassa Räsäsen, Raikan, Esan ja Mikan kanssa, ja lopulta klo 13.30 köydet irti ja hirmuisessa 3 m/s -tuulessa koneella Airistoa alas.

Nyt on paatissa uuden gepsin modifioitu teline, Robille uusi askelma keulaan (jonka herra itse hyväksyi mutinoitta), lisäpistoke sähkövimpainten lataamista varten, uudet keulaköydet odottamassa pleissaajaa ja korjattu kikkatalja. Viikon paussi retkien välissä tuli siis tarpeeseen, vaikka toki pieniä uusimisia jäi vielä listallekin.

Tuuli moinasi entisestään, joten luovuttiin kauemmasta kohteesta ja suunnattiin Pähkinäisiin. Iltasella lihan ja maissin grillausta ja uusia pottuja. Maha täynnä pelattiin lentopalloa. Laiturissa yllättävän paljon veneitä.

Pilvinen sää jatkui iltaan asti mutta ei juurikaan satanut. Tuuli tyyntyi iltaa kohden kokonaan.

Merivoimat sahasi edestakaisin ja viihdyttiin meitä aalloillaan.

Vanhaa tai uutta historiallisen laivan puolikasta hinattiin Airistolla.

Koti kutsuu

Tuuli oli yöllä kääntynyt lounaaseen, joten Pähkinäisten lahti oli peilityyni herätessämme. Kiersimme Robin aamulenkiksi potentiaaliset lammaspaikat mutta villarullia ei näkynyt. Kone käyntiin ja kohti Airistoa. Tuuli oli hyvin mieto.

Aluksi oli kuvitelma, että Airistolla pääsisimme laitamyötäiseen laiskasti pelkän genuan turvin mutta tuuli osoittautui niin heikoksi, että jatkoimme koneella. Sekä Airiston pohjois- että eteläpäässä satoi. Pohjoisen sade eteni koilliseen mutta eteläpuolella oleva sadealue tuli uhkaavasti kohti. Sitä oli hauska seurata. Näki selvästi, missä sateen etureuna kulkee.

Ei siitä mitään hurjaa ryöppyä tullutkaan, vaikka jossain Kaarinan suunnalla salamoikin. Kunhan nyt kansi kastui ja tuuli nosti veneen vauhdin 6,2 solmusta parhaimmillaan seitsemään.

Tuli liikuttua 766 merimailia eli noin 1420 km hölkkävauhdilla. Ollaan me vain aika kärsivällisiä...

Sade lähestyy vääjäämättä.

Nurmikko oli hieman kasvanut...