Tuttuun luonnonsatamaan ennen kotiutumista

Sunnuntai valkeni aurinkoisena, tuuli lounaasta ja menojalkaa vipattaen. Köydet siis laiturista, ankkuri mudasta ja nokka kohti luodetta.

Tuuli vaikutti voimakkaalta ja nousevalta, sellaiselta voimaa uhkuvalta. Nostettiin pian purjeet ja Högsåran kohdalla arvottiin, mennäkö pohjoiseen vai kääntyäkö Helsingholmenin suuntaan. Jälkimmäinen voitti.

Heti kun päästiin saaren katveesta, tuuli näytti voimansa. Eihän se mikään myrsky ollut mutta reivaamattomaan isoon se tarttui varsin mukavasti. Mentiin tiukassa laitavastaisessa, ja vaikka kallistus pysyi pääosin 20–25 asteessa, puuskissa mentiin mittarin takatappiin eli yli 30 asteeseen. Ei ruvettu silti reivaamaan eikä se siinä aallokossa olisi järkevästi onnistunutkaan.

Välillä vähän liikaakin kallellaan

Ei menty väyliä pitkin vaan haettiin hyvä keskimääräinen tuulikulma, jolla päästiinkin menemään pitkän matkaa. Ilman plotteria ja kaikuluotainta kyseinen taktiikka ei niillä vesillä olisi tullut kyseeseen. Jos plotteri olisi simahtanut, olisi turvauduttu varasuunnitelmaan, mutta siihen ei nyt tarvinnut mennä.

Viimeisen saaren kärjen takana aallot tasoittuivat, ankkuri tapasi pohjan ja loppuilta otettiin Veikko Lavin tyyliin löysin rantein. Tuuli kohisi edelleen saaren eteläpuolella mutta pohjoispuolella oli tyyntä ja rauhallista.

Aurinkopaneelit syöttivät virtaa akuille ja hiljaisuus meihin.

Iltapäivällä tuuli vei juhannuksen viettäjiä kohti pohjoista mutta illalla meri oli tyhjä veneilijöistä. Vaikka oltiin melko lähellä väylää ja palvelusatamaakin, tuntui kuin olisi oltu jossain tosi kaukana.

Henki on paennut.

Omassa rauhassa

Maanantaina purjehdittiin oikukkaassa tuulessa ja sadekuuroissa kotisatamaan. Nyt oli iso reivattuna ja vaikka täysin purjeinkin olisi voitu tulla, näin oli rennompaa ja keskivauhti silti kuuden solmun tuntumassa.

Kotisataman paalujen väliin ajettiin noin kolmelta.

Kotisatamassa