Suomea kohden

Kello soitti seitsemältä mutta silmä aukesi kuudelta. Sitä ei voi ymmärtää.

Vaikka lahti oli suojainen, ankkuri ketjuineen huippupitävä, ketjua riittävästi ulkona ynnä muuta, tietynlaiset äänet vain kiinnittävät huomion. Joskus kynnys ylittyy, ja on mentävä katsomaan, mistä äänet tulevat.

Jos herää aamuhämärissä ja alkaa miettiä, missä ja miten vene kelluu, ajatusta ei saa katoamaan, ellei asiaa selvitä. Punkasta ei välttämättä tarvitse nousta selvittääkseen asiaa, sillä kännykän GPS ja kartta kertovat sijainnin ja kompassi veneen asennon ja sitä kautta tuulensuunnan. Tosin vasta ulos kurkistaminen ja tuttujen luotojen, metsänreunojen ja rantamuotojen näkeminen tuo lopullisen mielenrauhan.

Omituisinta on, että täysin tyynessäkin asia voi alkaa mietityttää.

Lådnafladenin yksi poukama

Mukava lounainen tuuli kuljetti meidät ulos Lådnafladenilta, Finnhamnin läpi kohti koillista. Paikoin oli varsin reipas tuuli, tosin Blidön ja Yxlanin välissä tuuli kanavoitui myötäiseksi ja eteneminen oli sitä myöden aika laiskaa.

Myötätuuleen

Kaarrettiin Kapellskärin kohdalta pohjoiseen ja edelleen länteen, tuttuun Gräddön satamaan. Konttorin puoleinen laituri oli suhteellisen täynnä eikä huvittanut ängetä, joten jäätiin suosista toiseen laituriin. Ei saatu siksi sähköä eikä vettä, mutta maksukin oli pienempi. Uudet paneelit ovat sen verran tehokkaat, että ulkopuolista sähköä ei välttämättä tarvita ollenkaan. Rannassa on kuitenkin vessa, eikä kävelymatka suihkuun kestä viittä minuuttia kauemmin.

Langettiin kauppareissulla roskaruokaan, eli vedettiin kaupan viereisessä kuppilassa pitsat naamaan.

Yksi suomalainen vene taisi satamassa olla meidän lisäksemme. Ja yksi hollantilainen. Muut ruotsalaisia. Aamulla suomalaisten veneiden määrä kasvoi yhdellä, paitsi että me lähdimme samaan aikaan pois, juostuamme aamulenkin läheisillä poluilla.

Gräddön sataman vetonaula: kertaalleen uponnut läpiruostunut laiva

Satamanäkymä omalta kannelta

Gräddön erikoisuus: vuokrattava kelluva sauna

Siirtymämme oli vajaa kymmenen mailia: purjehdittiin jo tuttuun Villösanin lahteen, jossa oli vilskettä, eli jopa kolme venettä ennen meitä. Tosin heti peräämme tuli neljä venettä, jotka jostain vain kaivoivat paikan itselleen. Yksi jäi kylläkin suosista ankkuriin, kuten mekin, muut tunkivat vieri viereen keula kallioon.

Villösan

Näkymä saaren toiselta puolen kohti Suomea

Eppu viihtyi metsässä: söi mustikoita!

Kesäkeittiö sitloodassa: lehtipihvit paistuvat

Iltakävelyn jälkeen vetäydyimme ajoissa yöpuulle, koska oli tarkoitus herätä vähän tavallista aikaisemmin. Nyt ei ollut lisäksi mitään mahdollisuutta nähdä viimekesäiseen tapaan hirviä polskimassa rantavedessä auringon laskiessa, sen verran paljon oli ihmishyörinää siellä täällä. Lähes täysi kuu kuitenkin helli esteetikon silmää ennen sen sulkeutumista.

Kello piipitti neljältä, ja varttia vaille viisi ankkuri irtosi tällä erää viimeistä kertaa Ruotsin maaperästä. Nostettiin heti lahdesta ulos ajettuamme purjeet ylös ja suuntasimme nokan melko lailla länteen.

Aamuaurinko ja aamukasteinen kansi

Rahtilaivoja löytyi taas AIS-palvelusta aika monta. Muut painelivat riittävän kaukaa mutta suomalainen Baltica jumiutui niin tukevasti samalle keulakulmalle, että meidän oli pakko tehdä asialle jotain. Tutka oli korvaamaton apu. Vaikka laiva oli kymmenen mailin päässä, törmäyskurssi oli helppo havaita; paljain silmin ei olisi ollut mitään mahdollisuutta. Hidastimme vauhtiamme ottamalla keulapurjeen pois noin kolme mailia ennen kohtaamista. Suunnan muuttaminenkin olisi voinut olla hyvä ratkaisu, mutta niin tai näin, rahtilaivan ARPA-tutka paljasti keinomme komentosillalla samantein.

Ruotsalainen trimaraani seurasi meitä.

Baltica (Suomi)

Tornedalen (Iso-Britannia)

Muzaffer Ana (Turkki)

Ylitettyämme laivojen käyttämän väylän käänsimme suoraan etelään. Aaltojen lisäksi venettä keikuttivat pitkät mainingit samalla, kun tuuli  hiljeni. Purjeet paukkuivat laiskasti ja vauhti putosi alle kolme solmun. Alkoi melkein ärsyttää, mutta onneksi vain melkein.

Cinderellalla alkaa koneremontti lähestyä.

Kävimme kääntymässä Lågskärin edustalla, sen verran paljon on siitä saaresta kuullut juttuja. Harmi kun ei voinut rantautua, niin hienolta saari vaikutti. Juha Laaksosen kirja Kevät lintusaarella (2004) kertoo juuri tästä saaresta. Anu on sitä suositellut, mutta nyt viimeistään.

Lågskärin majakka

Lågskärilta jatkettiin suotuisaan sivutuuleen. Vauhtia olikin taas jo yli kuusi solmua. Vähän Ruotsin-laivojen väistelyä ja loppu koneella, kun tuuli kääntyi vastaiseksi Föglön läpäisevässä kapeassa suntissa, jossa on vettäkin lähinnä vain nimeksi.

s/y Jonie, ensimmäinen koskaan valmistunut Jonmeri 33, oikeammin JON331, nykyään partiolippukunta Navigatoresin vene

Yritettiin löytää sopivaa ankkuripaikkaa Bänö Önin lahdelta, mutta ei oikein löytynyt. Tilaa siis kyllä oli mutta ei hyvää suojaista paikkaa. Sen sijaan löydettiin suorastaan loistava kallioranta, ja niinpä kiinnityttiin ensimmäistä kertaa tänä kesänä luonnonrantaan niin, että keula on rannassa. Rantautumiskohdalla on kaiken lisäksi juuri keulan korkuinen laakea kallio, jolle voi vain astua keulasta.

Loppuilta meni uiden, syöden ja laiskotellen.

Mastoja siellä, mastoja täällä...