tiistai 26. toukokuuta 2015

Olosuhteiden kirjo

Kukko ehti laulaa ennen kuin simmu aukesi, eli heräsimme vasta seitsemältä. Ehkä ihan oikeastikin kukko oli jo laulanut, Katanpäässä kun on tätä nykyä kotieläimiäkin, kukkojen lisäksi kanoja, koiria ja lampaita.

Purjeet ylös heti satama-altaassa ja kohti pohjoista. Jouduttiin samantien sotatoimien keskelle: merivoimien aluksia näköpiirissä ainakin viisi. Tuomas ei viime vuoden tapaan saanut kertauskutsua alkukesälle mutta vielä ei voi olla varma, ettei palvelukseen joudu silti astumaan... Erinäköisten alusten lisäksi niiden lähistöllä pörräsi kumiveneitä ja sukeltajien päät pompsahtelivat pintaan kuin korkit.

Leppeä myötätuuli kuljetti ohi Uudenkaupungin ja Lyökin pookin. Alkoi sadella. Tuulikin yltyi. Lähestyvä saderintama saattoi sekoittaa ennustetta, sillä iltapäivää ja iltaa kohden luvattiin heikompaa tuulta. Hetken kävi jo reivaaminen mielessä mutta ei kuitenkaan ruvettu. Alkumatkan 2 - 4 solmun vauhti unohtui hetkessä, kun kokka alkoi kohista, ja loppumatkan keskinopeus ylitti kevyesti 6 solmua. Vettä satoi kunnolla ja Eppu alkoi viihtyä enemmän sisätiloissa.

Tultiin purjeilla Rauman edustalle, sataman suulle. Siitä moottorilla vähintäänkin arveluttavaa väylää kohti Syväraumanlahtea. Arveluttavaa siksi, että suulla oli kyltti, jonka mukaan vettä olisi vähimmillään 1,2 metriä. Kun syväyksemme on 1,9 metriä, yhtälöstä tulee lähinnä epäyhtälö. Mutta koska mahduimme tulemaan viime vuonnakin, mahduimme nytkin.

Olisi voinut ottaa hyvänkin kuvan, mutta tuli otettua tällainen.

Eppu löytää veneen parhaat paikat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti