lauantai 16. toukokuuta 2015

Keväthommia

Edelliskevään viimetippa-aikataulutusta ei nyt haluttu, joten paatti laskettiin veteen jo ennen vappua, että jäisi tarpeeksi aikaa erinäisiin asennustöihin. Sprayhood asennettiin vielä veneen ollessa pukeilla, muut vasta myöhemmin. Myös uusi akusto (83 kg) asennettiin vasta laskemisen jälkeen.

Telakoitsija veljineen naureskeli, kun kuuli, että asennamme tutkatolpan, kun vene on jo vedessä. "Puolet pulteista putoaa mereen", kuului yksituumainen tuomio. Ihan puolia ei pudonnut; vain asennusohjeiden yksi sivu putosi tuulessa mereen mutta sekin saatiin takaisin ylös.

Jos ensi keväänä sitten selvittäisiin tavanomaisilla kevätpuhteilla ja vesillekin näin ollen jo vaikka vapuksi. Mukavaa puuhasteluahan laitteiden asentaminen on, mutta olemme sittenkin ensisijassa purjehtijoita ja vasta toissijaisesti värkkääjiä.

Sprayhoodin kaavojen tekoa
Sprayhood valmiina!

Potkurinkiillotuskilpailun hyvä kakkonen. s/y Elegia vei voiton.

Vaha toi kiillon.

Kauhtuneet verhot vaihtuivat uusiin.

Paukkuliivit huollossa

Koekäyttöä

Ainahan mastoon pitää mennä...

Tutkan ja tutkatolpan asennuskamat laiturilla

Hieman sekainen työmaa

Tutka asennettu ja purjeet paikoillaan

2 kommenttia:

  1. Olipas kiva nähdä tuo teidän "kaava". Mietityttänyt omassakin veneessä että koska pitää saada uusi sprayhoodi mutta eipä ole tullut mieleen että noin kätevästi voisi tehdä kaavat! Oliko teillä vanhaa sprayhoodia laisinkaan?

    VastaaPoista
  2. Vanha sprayhood oli mutta se oli erimuotoinen, ns. kapeaa mallia. Tämä lisää mukavuutta kummasti! Uudet kaaretkin piti siis tehdä.

    VastaaPoista