maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pettymysten kautta huippuhetkiin

Tuuli oli yöllä kääntynyt itäiseksi ennusteen mukaisesti. Karlbyssä vallitsi rauha vielä kahdeksalta aamulla.

Valmisteltiin vene lähtökuntoon ja irrotettiin köydet. Tamperelainen s/y Primavera lähti peräämme. Sisäänajoväylän suulla nostettiin purjeet ja päästiin heti reipasta kuutta solmua. Kökarin luoteispuolella tehtiin pari vendaa, koska tuuli kiertyi saaren tuntumassa hieman itäkoilliseksi.

Viimeinen vilkaisu Karlbyhyn

Karlbyssä oli mukava poiketa. Sataman ehkä ainoa miinus liittyy septitankin tyhjennykseen. Satamaoppaassa mainitaan sekin palvelu olemassa olevaksi, mutta emme kuitenkaan löytäneet mistään tyhjennyspumppua. Tyhjennystarvetta ei tosin ollut mutta hyvähän se on tietää. Eilen sitten näimme pumpun, kun ravintolan edessä kylkiparkissa ollut Primavera tyhjensi tankkiaan liikuteltavalla septityhjennyskärryllä. Näytti kompaktilta ja toimivalta paketilta.

Täydellisen ilmatiiviistihän kyseistä työtä ei voi tehdä, joten ravintolan terassin lämpimässä ja tyynessä ilmatilassa ruoansulatuksen alku- ja lopputuotteet löivät toverillisesti kättä.

Mainio purjehdus keskeytettiin toviksi, kun ennusteen mukaan etelästä piti tulla reipas sadekuuro mahdollisine ukkosineen. Päätettiin pitää pieni tauko, tarkastella sään kehittymistä ja syödä siinä samalla. Ajettiin toisen veneen perässä Husön lahdelle mutta ei ehditty vielä edes kiinnittyä, kun tajuttiin, että laituri on kunnostettu ja se on siirtynyt - Merikarhujen hallintaan. Mikä valtaisa pettymys!

Monet kerrat on vietetty yö Husön massiivisen, vaikkakin heikkokuntoisen laiturin kyljessä, kävelty pitkin kauniin saaren lammaslaitumia ja hiljennytty kuuntelemaan illan hämärryttyä menneen maailman lähes äänettömiä ääniä. Enää se ei ole mahdollista.

Meitä ennen rantautuneet Merikarhut antoivat kuitenkin laupiaasti meidän pitää pienen tauon heidän laiturissaan huonon sään uhatessa. Jos sää olisi siitä oikeasti voimakkaasti huonontunut illaksi ja yöksi, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisivatko ajaneet meidät pois tyylikkäästi vai suorasukaisesti.

Pilvet lupailivat sään muutosta.

Arvatenkin rannalle nousee lähiaikoina Merikarhujen sauna, jonka terassilta voi tuopin kallistamisen lomassa kiikaroida lähestyvien veneiden viirejä.

Jätettiin Husön lahti todennäköisesti viimeisen kerran ja purjehdittiin leppoisassa myötäisessä ja hentoisessa tihkusateessa Sottungan ohi ja siitä Bänö Önin lahdelle ankkuriin hollantilaisen ja suomalaisen veneen väliin. Rantakalliossa oli tullessamme kiinni neljä ruotsalaisvenettä kylki kyljessä; kaksi lähti pian ankkuroiduttuamme. Lemlannin sääasemalla on itätuulta 8 m/s (puuskissa 9 m/s), mutta tässä on lähes tyyntä ja leppoisaa.


Aurinkopaneeli kohti aurinkoa

Eppu tarkastaa, että ankkuri on asennettu asiallisesti.

Iltamyöhällä katsottiin lentopallon maailmanliigaa, kun Suomi kukisti Japanin 3 - 1. Ensimmäinen voitto Japanista yli 30 vuoteen! Pelin aikana lahdelle oli noussut sankka sumu. Lähimmät veneet näkyivät mutta kauempia ei. Tuuli tyyntyi yötä myöden. Oli siis tiedossa rauhallista ja levollista unta.

x x x

Oliskohan mahdollista perustaa vaikka sellainen patikkaretkeilijöitten oma yhdistys, joka hankkisi hallintaansa kansallispuistoista, luonnonpuistoista, luonnonsuojelualueilta ja muilta luonnonarvoiltaan arvokkailta paikoilta koko joukon nuotio- ja leiriytymispaikkoja ja joka varaisi ne vain omien jäsentensä käyttöön? Paikat olisivat erityisen hienoja maisemiltaan ja rauhallisuudeltaan. Leiripaikan keskelle pystytettäisiin seuran viiri, joka viestittäisi muille, että tämä ei ole teidän käyttöön, menkää muualle.

Seuran jäseneksi pääsisi a) kahden jäsenen suosituksesta, b) maksamalla muodollisen vaikka 3000 euron liittymismaksun ja c) jos olisi todistettavasti vaeltanut sanotaan vaikka 200 kilometrin vaelluksen 10 päivässä. Jäsenet kantaisivat rinkkojensa tai reppujensa läpässä seuran tunnusta.

Aiheeseen vielä palatakseni: Mitenkähän suomalaiset reagoisivat, jos - ihan vain ajatusleikkinä - joku tai jotkut isorikkaat, siis todella rikkaat, alkaisivat ihan vain yksissä tuumin ostaa Saaristomeren huippuhienoja saaria paikallisilta niin sikahintaan, ettei yksinkertaisesti kukaan maanomistaja voisi kieltäytyä? Vähitellen kaikki Saaristomeren arvokkaimmat ja upeimmat kohteet olisivat näiden ökyjen omistuksessa, eikä muilla olisi rantautumisesta puhettakaan. Kauempaa voisi kiikaroida näitä kohteita, mutta siihen se sitten jäisi.

Jos luontokohteilla on todellakin vain rahalla mitattava arvo, niin tämä olisi looginen seuraus. Mikään ei voisi estää tällaista kehitystä, ja siihen olisi kaikkien sopeuduttava.

Yön tunnelma sumun noustua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti