Jurmoon

Haarapääsky istui keulapurjeen heiluvalla jalusköydellä ja puhdisti itseään. Kattoluukku oli molemmin puolin märkä: ulkoa sadepisaroiden ja sisältä tiivistyneen hengitysilman kastelema.

Vastapäisellä kallioisella niemellä paikalliset polttivat roskia. Heikko läntinen tuuli vei savun merelle. Brunskärin hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa. Ei istunut enää ukko kalavajan kynnyksellä jallupullo saappaan vieressä eikä leiponut Anna sämpylöitä veneilijöille. Ehkä Anna palaa juhannuksena taas herättämään satamaa henkiin. Ehkä ei.

Musta lammas pitää sadetta pihlajan alla.

Brunskärin satama

Irrotettiin köydet, nostettiin ankkuri ja pian purjeetkin. Tuuli oli sen verran vastainen, että pari kertaa piti vaihtaa halssia ja purjehtia kohti länttä, vaikka suunta olikin etelään.

Muita kulkijoita ei liiemmin ollut. Yksi moottorivene nähtiin noin 20 metrin päästä: autopilotti oli varmaankin hirttänyt kiinni, kun tilaa olisi ollut kuitenkin mailitolkulla. Jurmon pohjoispuolella yllätti sumu. Näkyvyyttä oli heikoimmillaankin kuitenkin jokunen sata metriä eikä sumu kauaa kestänyt. Erikoinen ilmiö kuitenkin, sillä Utössä näkyvyyttä oli heikoimmillaankin 2,8 kilometriä eikä Jurmossakaan kovin huonoksi näkyvyys mennyt, ainakaan Klasin webbikameran perusteella.

Maili ennen Jurmoa tuuli yltyi nopeasti noin kuudesta liki yhdeksään metriin sekunnissa. Päästiin melkein seitsemän solmun vauhtia.

Huvudskärin takana laskettiin purjeet, samalla kun Eivor lähti Jurmosta kohti Pärnäistä. Laiturissa oli vain yksi purjevene kylkikiinnityksessä ja yksi moottorivene. Rantauduttiin reippaahkossa sivutuulessa laiturin päähän. Pian jälkeemme saapui kaksi saksalaista ja illemmalla pari suomalaista purjevenettä.

Päivän reitti

Kaffelan laajennus on lähes valmis, mutta kesäinen sataman työväestö loistaa poissaolollaan. Satamakonttorin virkaa toimittanut mökki on lasten leikkipaikkana eikä satamamaksuja kerää kukaan vaan sen voi halutessaan maksaa laiturin päässä olevaan laatikkoon. Ehkäpä juhannuksesta on sitten taas toinen meininki.

Illalla saunaan, jonka jälkeen katsottiin Yle Areenasta, kun Suomi nuiji Kuuban maanrakoon lentopallon Maailmanliigassa.

Aurinko laski, täysikuu nousi.

Aurinko laski pilven taakse.

Räystäspääsky tuo ruokaa poikasilleen.

Aamun aikana veneet yksi toisensa jälkeen lähtivät ja hetken aikaa olimme ainoa venekunta.

Koskaan ennen ei ole juostu Jurmossa. Nyt juostiin. Satamasta kohti kylää, näköalapenkin kautta ketunpesälle ja siitä munkinkehien ohitse kulotetun kanervikon vierestä ja takaisin. Mittariin tuli melkein 7 km. Juoksulenkkimme aikana Eivor kävi satamassa ja pudotti kaksi ukkoa tuomaan perhospyydyksiä Jurmoon. Trikooasuisten juoksijoiden ja maitokärryillä pyydyksiä kuljettavien perhosharrastajien kohtaaminen olisi ulkopuolisen silmin ollut varmasti mieleenpainuva elämys.

Makean veden määrä kannattaa tarkastaa aika usein. Emme tarkastaneet: jalkapoljin alkoi lyödä tyhjää. Asian ongelmallisempi puoli on siinä, että Jurmosta ei saa letkulla vettä. Sataman takana on kaivo mutta vesi ei ole aivan niin priimaa kuin voisi, eli koliformisia bakteereja on siitä havaittu. Herkkävatsaiset saattavat saada oireita. Niinpä saimme Klasulta lainaksi reilun satalitraisen tonkan ja omin lupinemme lainasimme lintuaseman maitokärryjä, joilla ajelimme hakemaan vettä kylän kaivosta puolentoista kilometrin päästä. Vajaa sata litraa tuli liruteltua ämpäristä tratin kautta tankkiin. Hyvä iltalenkki!

Anu ojensi vettä laiturilta ja Tuomas kaatoi veden tankkiin.

Jurmon satama iltavalossa