torstai 18. kesäkuuta 2015

Tyyntyy

Viimeinen Kylmäpihlaja-päivä sujui sekä laiskottelun että liikkumisen merkeissä. Käytiin syömässä ravintolassa keittolounas, ja koska olemme olleet niin hyviä asiakkaita, saimme saunoa ilmaiseksi. Sehän kyllä kelpasi.

Illalla satamaan saapui Raumalta pieni purjevene. Vietimme Kylmäpihlajalla siis sekä ensimmäisen että viimeisen yön niin, että paikalla oli muitakin veneitä.

Ennusteet pysyivät: aamuksi leppoisaa 7—8 m/s luoteistuulta, mikä myös piti paikkansa. Irrotimme köydet ja nostimme purjeet sataman suulla. Kesäiseltä näyttävä päivä, mutta pitkät kalsarit ovat edelleen välttämättömät.

Mitä etelämmäksi tulimme, sitä enemmän alkoi näkyä muitakin veneitä. Yksi ulkomainen vene tuli vastaamme Lyökin kohdalla, muut näkemämme veneet menivät etelää kohti. Jäi muuten arvoitukseksi, mistä maasta muualta tullut vene oli. Lippu oli kuin Australiassa tai Uudessa-Seelannissa mutta ilman sinisellä pohjalla olevia tähtiä.

Uudenkaupungin kohdalla tuuli moinasi lähes kokonaan, ja vähäinen jäljelle jäänytkin kääntyi etelään. Aallonkorkeus putosi pienessä hetkessä nollaan.

Lootholma on muuttunut aika lailla sitten vuoden 2009, kun viimeksi kävimme. Laitureissa oli kuitenkin tilaa, kuten viimeksikin. Taisi olla viisi venettä saapuessamme, ja illan tullen tuli kaksi lisää.

Polkupyörillä Kustavi-cityyn ostamaan Salesta täydennystä jääkaappiin ja päivän ensimmäinen lämmin ateria klo 21.00. 

Meillä on oma laituri!

2 kommenttia:

  1. Se on Blue Ensign eli Brittien laivaston upseeri liikenteessä. Hyvää reissua - viikon päästä tullaan perässä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Saimme tästä toisaaltakin tiedon. Ne on nää merivoimien jutut vähän vieraampia meikäläisille. Olisi varmaan pitänyt järjestää oikein lipputervehdys, mutta kun heidän lippunsa näkyi vasta vierellä. Hyvää reissua teille myös!

    VastaaPoista