maanantai 1. kesäkuuta 2015

Asettumista, asiointia ja askareita

Vene ajautuu nopeasti kaaokseen, ellei kaikille tavaroille ole tarkasti omaa paikkaansa. Ja vaikka olisikin, epäjärjestys valtaa vähitellen paikat. Purjehtiminen on tässä hommassa parasta, mutta välillä on hyvä pysähtyä laittamaan paikat kuntoon, huoltamaan varusteita, pesemään pyykkiä ynnä muuta. Nyt on siihen hyvää aikaa.

WSF eli Wasa Segelförening on aiemminkin osoittanut ystävällisen luonteensa. Tultuamme paikalle, satamatoimiston edessä ei näkynyt polkupyöriä, joista olin jo reilusti aiemmin ollut yhteydessä. Ajattelimme, että asia hoituu varmasti heti alkuviikosta. Tuomas mainitsi asiasta jollekulle satamanosturin luona hääränneelle miehelle. Siltä seisomalta lähdettiin kohti "ylävajaa", josta pyörät löytyivät. Ne olivat kuitenkin lukossa. Mies sanoi, että soittaa seuraavalle yövahdille, että hoitaisi pyörät käyttökuntoon.

Asia vaikutti olevan siis hyvällä tolalla. Lähdimme kävellen kaupungille mutta emme olleet ehtineet kävellä kuin parisataa metriä, kun samainen mies pysäytti autonsa kohdallemme ja pyysi nousemaan kyytiin; hän veisi meidät keskustaan, kun oli muutenkin sinne menossa. Palattuamme parin tunnin päästä kolme polkupyörää odotti telineissä lukittuina, ja Anu sai avaimet käteen käytyään toimistolla. Mies oli sittenkin itse hoitanut pyörät meille valmiiksi.

Nyt meillä on kulkupelit, joilla on hyvä kulkea asioilla. Tänään maanantaina tulikin ajettua reilusti toistakymmentä kilometriä, kun oli asiaa sinne ja tänne.

Power cupkin lähestyy, ja sen merkeissä Tuomas tapasi maanantaina Timo Mustilan, joka on Vaasan Kiiston varapuheenjohtaja ja Power cupin tiedotusvastaava. Pari palaveria olisi vielä ennen Powerin alkua mutta aikaa jää onneksi muuhunkin. Anu ja Linnea kävivät ostelemassa viimeisiä tarvittavia varusteita.

Kovat tuulet jatkuvat. Puuskat ujeltavat mastoissa, ja vaikka satama on suojainen, vene huojuu puolelta toiselle kuin jolla. 

Sunnuntaina (31.5.) raskaat pilvet roikkuivat Vaasan yllä. Vettäkin tuli ajoittain rajusti.
Lopulta saatiin uusi invertterikin toimimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti