Vähä vähältä on järjestelty paikkoja, viety tavaraa ja mietitty toimivinta järjestystä kaikelle. Pohjaan vedettiin antifouling-maali, kyljet vahattiin ja asennettiin sitloodaan kallistusmittari, jollaista ei veneessä vielä ollut. Muutamia sisäpolttimoita vaihdettiin ledeiksi.
Esa on viimeistellyt kannen, ja täytyy sanoa, että kyllä kelpaa kiinnittyä muuallekin kuin luonnonsatamiin.
Moottorikin tosiaan tilattiin Espanjasta, koska maahantuojalla ei ollut sopivalla vetolaiteadapterilla varustettua konetta maassa. Tehtaalta tuli tilausvahvistus vasta viikko sen jälkeen, kun koneen olisi pitänyt jo olla Suomessa. Kone kuitenkin lähti kohti Suomea, ja näytti vahvasti siltä, että olisi tullut sen verran ajoissa, että Esa olisi ehtinyt sen asentaa.
Toisin kävi: Schenker otti moottorin kuljetettavakseen, mutta puolen kuun paikkeilla mikään taho ei kyennyt jäljittämään, missä kontissa tai perävaunussa moottori oli menossa. Edes maa ei selvinnyt. Tuntuu uskomattomalta, että nykyaikainen logistiikka voi pettää näin pahasti, että edes jäljittäminen ei onnistu. Ettei vain olisi Pablo hankalan viikonlopun jälkeen maanantaiaamuna napannut nuppinsa perään väärän perävaunun ja tuonut Helsinkiin moottorin sijasta kontillisen tomaatteja.
Tässä vaiheessa ei sitten voikaan muuta kuin käydä hakemassa sinkit vanhaan vetolaitteeseen ja kiinnittää potkuri akseliin ja toivoa, että wanha Volvo puksuttaa luotettavasti vielä 31. vuoden. Ja jos tekee tenän, lähtee maahantuojalle puhelu, että mitäs nyt tehdään.
Onneksi vanha kone tuli syksyllä huollettua säntillisesti; jokin ääni sanoi päässä, että varmuuden vuoksi... Ja mikä ettei Volvo toimisi! Hieman runsaasti se taitaa kuluttaa, mutta purjeveneellä on toki tarkoitus purjehtia eikä ajaa koneella. Aina voi jälkiviisastella mutta uusi Volvo olisi löytynyt varmasti suoraan maahantuojan varastosta ja jos ei, olisi tullut Ruotsista parissa päivässä. Sen olisi voinut vaikka itse hakea.
