Pohjaremontti, osa 2

Kun pohjaa oli pesty riittävän monta kertaa, uuden pohjan "rakentaminen" alkoi reilusti ohennetun primerin levittämisellä ja kolojen pakkeloinnilla kesäkuun alussa 2019. Helle vauhditti paklaamista, sen verran nopeasti aine alkoi jähmettyä. Kolot olivat pieniä mutta niitä oli paljon: helpoimmalla pääsi, kun kittiä vedettiin leveillä lastoilla koko pohjaan.

Kittiä koloihin

Hionnan jälkeen paikkasin vielä kitillä muutamia kohtia. Sitten rullasin pohjaan ensimmäisen kerroksen Teknoksen Inerta Primer 5:ttä.

Uuden pohjan tekeminen maistuu jonkin verran paremmalta kuin hiominen! Kuitenkin primeria vedellessä mieleen hiipii epävarmuus: tuleeko sitä tarpeeksi vai jääkö kerros liian ohueksi. Tuli laskettua pohjan pinta-alakin, että pääsi laskemaan kalvonpaksuutta ja vertaamaan Teknoksen ohjearvoihin. En ainakaan vedä liian paksulti. Se saattaisikin olla ongelmallista, koska maalin ominaisuudet muuttuvat radikaalisti, jos kalvo jää liian paksuksi. Mutta voiko kerros jäädä liian ohueksi, vaikka sitä joka paikkaan tulisikin? Pitäisikö sittenkin vetää neljän sijasta viisi kerrosta?

Viisi kerrosta tuli maalattua, eli ohennetun primerin kanssa pohjaan tuli kaikkiaan kuusi kerrosta primeria. Joka toinen kerros valkoista, joka toinen harmaaksi värjättyä.

Heti viimeisen kerroksen jälkeen vedin ensimmäisen kerroksen antifoulingia eli myrkkymaalia. Jos olisin pitäytynyt alkuperäisessä suunnitelmassani, olisin vetänyt pohjaan kaksi kerrosta pehmeää myrkkyä, mutta keskustelut muuttivat mieleni.

Laituriparlamentti vannoo poikkeuksetta menneiden myrkkymaalien nimeen. Onpa joku saanut jostain tiskin alta runsaasti kuparia, sinkkiä tai tinaa sisältävää vanhaa myrkkymaalia, ja tyytyväisenä telailee sitä veneensä pohjaan. Sitten on myös niitä, jotka ovat saaneet laivatelakoilla työskenteleviltä tutuiltaan varastoonsa useita pöniköitä laivoissa käytettyä myrkkymaalia. Ympäristönäkökulman tuominen rakentavasti tällaiseen keskusteluun edellyttää antiikin retorikon taitoja, ja jos niitä ei ole, saa vastaukseksi lähinnä yliolkaisia heittoja, että ei näillä ole mitään merkitystä.

Olisi hienoa toimia ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Paras tapa olisi kai nostaa vene vesien lämmettyä parin kolmen viikon välein ylös ja pestä pohja painepesurilla. Operaatiolle tulisi kauden aikana hintaa aika lailla. Ultraäänilaitteiston asentaminen olisi myös yksi myrkytön vaihtoehto, mutta kovan asennushinnan lisäksi menetelmä ei – kuulemani mukaan – toimi yksistään riittävän hyvin; pohja olisi lisäksi kuitenkin maalattava antifouling-maalilla.

Koska tehty valinta sitoo monta vuotta ja maalin vaihtaminen edellyttää paksua lompakkoa tai väljää kalenteria, uusimpiin kotkotuksiin ei millään viitsisi lähteä ensimmäisten joukossa. Jos maali ei toimikaan odotusten mukaan, sen heikkoudesta saa kärsiä pitkään. Lisäksi uudet maalit tai ratkaisut ovat poikkeuksetta varsin hintavia.

Tosiasia kuitenkin on, että kuparin, sinkin ja tinan vähennyttyä tai poistuttua myrkkymaaleista, maalien teho kasvustoja vastaan on heikentynyt selvästi. "Perinteisiä" vaihtoehtoja on siis kaksi: pehmeä tai kova myrkky.

Vaikka pehmeä olisi ollut kai se oikein vaihtoehto, vedin pohjaan kovan myrkyn ja vieläpä kahteen kertaan: ensin sininen ja pintaan punainen. Ajatus on siis se, että kun pinnassa oleva punainen maali vähitellen ohenee, värimuutos kertoo, paljonko sitä on vielä jäljellä. Jos pohja alkaa olla melkein kokonaan sininen, on aika maalata uusi kerros punaista. Jos taas pohja on kauttaaltaan punainen, uutta maalia ei kannata maalata. Jos tällaista maalikerroksen paksuusindikaatiota ei ole, varmistelija vetää joka kevät aina uuden kerroksen ja vähitellen myrkkykerros paksuuntuu eikä enää lopulta pysy kunnolla pohjassa vaan lohkeilee ja irtoilee. Sitten on taas pian edessä reilun tuhannen euron pohjan puhallus.

Oikeasti Naminamin pohjassa on nyt kolme kerrosta myrkkyä, sillä ensimmäinen punainen maali ei peittänyt kunnolla alla olevaa sinistä, joten punainen oli vedettävä kahteen kertaan. Jälkimmäisen kerroksen vedin tosin noin 20 % ohennetulla maalilla.

Miljoonan työtunnin jälkeen pohja näyttää taas sellaiselta kuin pitää!

Tallojen ympäriltä voi maalatut kerrokset vielä laskea.

Pohjaremontti, osa 1

Naminami nostettiin vedestä 4. marraskuuta 2017, ja pohjanpesun yhteydessä huomattiin pieniä kohoumia. Puukonkärjellä kohouma rikki ja haju paljasti taudin: lasikuiturutto.

Myrkkymaali irtoili paikka paikoin.

Oli aiottukin puhaltaa syksyllä pohjasta myrkyt pois, koska vanha maali oli jo kerrostunut, kakkuuntunut ja hilseillyt. Etenkin vesirajassa maali oli paikoin jo lohkeillutkin, lähinnä varmaankin siksi, että vesirajaa oli nostettu joskus ilman huolellista pohjustusta. Ruttodiagnoosi tarkoittaisi siis – kuulemma – vain sitä, että puhallettaisiin vähän kovemmalla paineella, että rakot puhkeaisivat.

Tällä informaatiolla juteltiin sitten melkein paikallisen lasimurska- ja soodapuhaltajan kanssa, ja hän myönsi, että ei mitään ongelmaa: puhalletaan pohja talvikuntoon ja keväällä sitten vain uudet maalit pintaan. Hinta ei ihan mennyt siihen raamiin, jota oli ajateltu, mutta koska homma hoituisi kerralla kuntoon, työ sovittiin.

Jos tässä vaiheessa olisi tullut ammatti-ihminen kertomaan faktoja veneen pohjaremontista, olisi vältytty pahalta mieleltä. Noin 1400 € kevyempinä sitten rapsuteltiin veneen pohjaa ja todettiin, että hiomakonetta tarvitaan, koska lasikuulat eivät rikkoneet ruttokuplia eivätkä vieneet edes primeria mennessään, vain myrkyn. Kosmeettista hommaa siis, paitsi hinnan osalta, koska mitään alennustahan ei saatu, vaikka lopputulos ei ollut sovitun mukainen.

Lasimurska ei vienyt primeristä montaakaan grammaa...

...eikä puhkonut ruttokuplia kuin satunnaisesti.

Pienen pätkän hioinkin vesirajan tuntumasta, mutta pääasiassa telakoitsijan raskaalla nauhakoneella. Kävi nopeasti ilmi, että sillä ei voisi mitenkään hioa koko venettä. Eivätkä tienneet ammattilaiset sen enempää kuin laituriparlamenttikaan, että 24-karkeuksistakin paperia on markkinoilla, vaikka sellaista ei marketin hyllystä löydykään.

Festoolin 24-karkeuksista hiomapaperia

Opittiin, että suullisissa sopimuksissa, etenkin kun kyse on isohkoista summista, on syytä tarkasti käydä läpi, mitä halutaan ja mistä ollaan maksamassa. Myös siitä on syytä keskustella, mitä jos urakka ei etenekään odotetusti.

Pohjan kaapimisen vaihtoehtoja selviteltiin ja juteltiin muiden saman ongelman parissa taistelleiden kanssa. Hiekkapuhallusta, kutterikaavintaa, antaa vain olla ja uutta maalia pintaan -tyyppistä ohjetta ynnä muuta tuli vastaan.

Erityisen hämmentävää on, kuinka paljon löytyy ammattilaisten (lainausmerkeillä tai ilman) täysin toisistaan poikkeavia näkemyksiä oikeista menettelytavoista. Tuli jo mieleen, onko lasikuidun todellisen elämänkaaren tietämystä olemassakaan. On vain erilaisia näkemyksiä ja arveluja. Lasikuitua on käytetty kuitenkin jo 1930-luvulta lähtien, joten luulisi, että faktaakin olisi olemassa.

Useiden puhelinkeskustelujen jälkeen veneemme vierelle asteli sitten Valtteri Koistinen, joka kuultuaan tilanteemme antoi varmaankin säälistä hiekkapuhalluksen niin hyvään hintaan, ettei tohdi summaa julkisesti sanoa. Raa'an hiekkatulituksen jälkeen lopputulema oli rokonarpinen pohja, jossa oli satoja puhjenneita ruttokuplia. Näytti pahalta, eli diagnoosi huomioiden hyvältä. Puhaltajan ohje oli se, että pohja kuivuu talvella ja keväällä sitten vain kittaus, primer ja myrkyt.

Hiekkapuhallus rikkoi kuplat.

Talvi alkoi rysäyksellä pian veneen peittämisen jälkeen, mutta pakkasenkin keskellä asia nousi tämän tästä mieleen, että näinköhän tämä nyt oikeasti menee ja tuleeko pohja tällä tavoin kuntoon. Epävarmuutta talvi-iltoihin toi sekin, kun pimeydessä pohjan suuntainen taskulampun valo paljasti edelleen kuplia pohjasta. Pitäisikö siis sittenkin hioa...

Kevät alkoi sillä, kun telakoitsija soitti ja kertoi mitanneensa toisen projektin yhteydessä meidänkin veneen pohjan kosteuksia. Korkeita lukemia, viisari punaisella. Käytiin yhdessäkin. Vesirajan tuntumassa melko hyvä, muualla kostea.

Vaikka hiekkapuhallus oli vienyt iso määrän maalia pois, jäljellä oli edelleen suurimmalta osalta paksuhko kerros primeria ja tietysti geeli ennen kuitua. Pohjan kosteus tuli yllätyksenä, tai ehkei sittenkään: eihän ruttoa muodostu, jos pohja on kuiva. Vai voiko sittenkin muodostua? Joka tapauksessa pohjan kuivumiseen ruttokuplien kautta menisi useampi vuosi. Sitä ei jäätäisi odottamaan, joten...

...pikaperehtyminen hiomalaitteisiin ja kaupasta Mirka Deros 650CV, eli noin kilon painoinen tehokas, matalaprofiilinen kone. Tunteja en laskenut mutta käytetyt 24- ja 40-karkeuksiset hiomapaperit ja Abranet-verkot täyttivät sullottuina yhden muovipussin, kun homma oli tehty. Samassa nostettiin vesirajaakin viitisen senttiä.

Kosteus tunkee gelcoatin läpi.

Sander warrior

Satojen tuntien jälkeen melkein kaikki on poistettu, vain vesirajan nosto vielä edessä.

Hiominen venyi sen verran pitkälle kesän puolelle, että päätettiin pitää välivuosi purjehduksesta. Hiomisurakka oli niin valtava, että ei haluttu kiirehtiä uusien maalien kanssa. Talvi 2018–2019 oli onneksi kova pakkastalvi; kuulopuheiden perusteella pakkanen kuivattaa pohjaa parhaiten.

Keväällä 2019 ja aiemminkin pohjaa pestiin painepesurilla useita kertoja happojen ja suolojen laimentamiseksi. Mikä sitten on riittävä pesumäärä, jää toki hämärän peittoon. Ilmeisesti Naminamille on tehty iso pohjaremontti joitain vuosia ennen kuin me hankimme sen, mutta varmaa on, että tuolloin puhalluksessa tai hionnassa ei poistettu ainakaan gelcoatia, jos kaikkea primeriakaan. Jos siis pohjassa oli kosteutta jo tuolloin, se ei sieltä poistunut.

Pohjan pesua painepesurilla