keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kaupat

Ilta on pimentynyt yöksi. HSK:n satama Helsingin Lauttasaaressa on hiljainen. Vain yhden veneen kajuutan ikkunoista kajastaa valoa pimeyteen...

s/y Naminami siirtyi omistukseemme iltayhdeksältä.

Päivään on mahtunut niin paljon asiaa, ettei kaikkea ihan vielä hahmota. Hämärässä salongissa istuessa on vaikea uskoa, että aamulla lähdettiin töihin, iltapäivällä vietiin Robi hoitoon ja annettiin Tatulle ja Päiville Eppu nauttimaan Koivunotkon paratiisista muutamaksi päiväksi. Sitten vielä kauppareissu, tavaroiden rahtaaminen junaan ja Helsingin asemalla myyjän autoon, josta satamaan...

Huominen menee tutustuessa veneeseen, ja tutustumista tosiaan riittää.

Nyt kutsuu punkka.