Selkämeren kierto 30 päivässä

LÄHTÖTUNNELMIA

Vuonna 2011 kiersimme edellisellä veneellämme Selkämeren. Kiertäminen ei tosin ollut lähtiessä aikomuksena, vaan purjehdimme Vaasaan ja siellä syntyi ajatus pistäytyä Ruotsin puolella. Paikallisessa venetarvikeliikkeessä myyjä kertoi, että monet vaasalaiset purjehtijat käyvät lomalla ennemmin Höga Kustenilla kuin Saaristomerellä, kun se on niin paljon lähempänä. Jaa että missä Höga Kustenilla, mietin mielessäni. Hän availi karttoja ja näytti paikkoja. Alkoi kiinnostaa. Ostettiin Ruotsin rannikon karttoja ja suurempia suunnittelematta lähdettiin liikkeelle.

Yövyttiin Klobbskatin kalasatamassa Raippaluodon kärjessä ja sitten mentiin yli. Rantauduttiin Norrbyskäriin eli entisen sahasaaren sattumalta siihen satamaan, joka on lähinnä luonnonsatama eli maksuton. Meillähän ei siis ollut Ruotsin kruunuja yhtään mukana. Esimerkillistä valmistautumista! Seuraavaksi yöksi siirryttiin Örnsköldsvikiin, josta saatiin paikallista valuuttaa ja josta Höga Kustenin alue katsotaan alkavaksi.

Muutamana vuotena on pohdittu palaamista mutta on jäänyt menemättä. Viime kesä (2022) jäi purjehdusten osalta aika niukaksi, kun piti totutella shelttipentua vene-elämään. Nyt sitten päätettiin, että kun saadaan päättäjäisten jälkeen 3.6.2023 juhlapuku takaisin kaappiin, nokka suuntautuu välittömästi rantaan, ja näin myös tapahtui.

Niin on ihmisen mieli urautuva, että kun ensimmäisellä kerralla kierrettiin Selkämeri vastapäivään, niin nyt ei edes harkittu myötäpäivään kiertämistä. Mutta kun vallitseva tuulensuunta oli nyt ollut viikon päivät luoteen ja pohjoisen väliltä eikä ennuste tarjonnut lähipäiville muutosta, toinenkin suunta alkoi olla vaihtoehto.

KOTISATAMA - KATANPÄÄ (35 M)

Paikkakunta- ja koordinaattikohtaiset hienot sääennusteet harhauttavat pienen kulkijan mielen. Tulee vaikutelma, että tuulensuuntaa voitaisiin luotettavasti ennustaa 10 - 20 kilometrin välein 10°:n tarkkuudella. Samaan aikaan vanha kunnon Ilmatieteen laitoksen merisääennuste kohdennetaan merialueittain (Saaristomeri, Ahvenanmeri, Selkämeren eteläosa jne.) ja se pätee vallan mainiosti. Näin toimii myös Ruotsin vastaava eli SMHI.

Kohti Ströömiä tuulessa, jonka suunta vaihteli kovasti.

Ennusteista huolimatta päätettiin ensimmäisenä purjehduspäivänä maanantaina 5.6. lähteä kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kohti luodetta eli Kustaviin, Ströömiin ja Katanpäähän. Ajateltiin, että pohjoistuuli ei vaan voi kestää montaa päivää. Tuuliennuste piti lähtöpäivälle kutinsa yleisellä tasolla sekä suunnan että nopeuden suhteen. Mutta kuten aina: vaikka ennuste toteutui hyvin, paikallisia shiftauksia tuli aika monta, ja merkittävimmissä tuuli kääntyi yli 30° muutaman minuutin aikana. Siinä meni Länsiaukon saarisokkeloihin hyvin tehty vendasuunnitelma kerralla uusiksi, vastatuuleen kun mentiin. Vaikka kuinka hyvin valmistautuisi ja opiskelisi ennusteet, purjehtiessa on luonnollisesti mentävä oikeiden olosuhteiden mukaan, jotka saattavat poiketa aika paljon ennusteista.

Matkalla nähtiin vain ruokkeja, kyhmyjoutsenia ja merimetsoja. Hiljaista oli myös liikenteen osalta, sillä liikkeellä oli vain kolme muuta huvivenettä.

Katanpään satamassa

Katanpäässä on kaikkea: astioidenpesupiste, puuseet mutta myös vesivessat, suihkut, varaussaunoja, baari, näyttelytila plus kaikki luonto ympärillä. Paikka näyttää päällepäin paljon vaatimattomammalta. Palveluihin nähden 26 €/yö ei ole paha hinta.

Sovittiin että pyritään kuntoilemaan niin usein kuin kohtuudella mahdollista, ja vanhojen reissujen hengen mukaisesti treenejä tehtiin milloin missäkin. Tällä kerralla juostiin koirien kanssa Lypyrtin länsireunan silokallioille ja tehtiin kuntopiiri. Iltapuolella ennen saunaa Tuomas kävi polku- tai pikemminkin maastojuoksemassa muutaman kilometrin tutustuen samalla sekä Katanpään sotilashistoriaan että Lypyrtin luontoon.

Kauas näkymään tarkoitetut ylemmät linjataulut ovat vaikuttavia rakennelmia.

Jo aikoja sitten päättyneen sotilaallisen toiminnan jäljet näkyvät pitkään.

Tiistai-iltana meidän kanssamme samaan laituriin kiinnittyi hohtava Swan 37. Sivulaiturissa olleet kaksi moottorivenettä ja me olimmekin sataman ainoat yöpyjät.

Illalla tehtiin päätös, että jatketaan kaikesta huolimatta pohjoiseen, vaikka siihen menisi vähän enemmän aikaa.

Kaksi yötä Katanpäässä

KATANPÄÄ - ENKLINGE (25 M)

Aamulla tarkasteltiin tuuliennustetta uudestaan ja ihan pokalla päätettiin noin sekunnissa, että suunnataan sittenkin Ahvenanmaalle ja lähdetään kiertämään Selkämerta myötäpäivään. Tämä on ehkä parasta purjehduselämää: edetään oikeasti tuulen ja olosuhteiden mukaan eikä pidetä härkäpäisesti kiinni kauan sitten tehdyistä suunnitelmista.

Merellä oli tosi hiljaista. Keskiviikon 7.6. päivämatkalla nähtiin yksi ainoa moottorivene eikä muuta. Kiinnityttiin Enklingen tuttuun satamaan alkuiltapäivästä. Oltiin ainoa vene eikä muita päivän mittaan tullutkaan. Kauppareissulla tavattiin satamaisäntä Markku, jolle kerrottiin, että ollaan pari yötä ja saunotaankin. Häntä ei näkynyt koko iltana. Vähän tuntui oudolta pitää satamaa ja saunaa kuin omanaan ilman, että kukaan tuli pyytämään siitä mitään maksua.

Enklinge ei kuulu sädehtivimpiin vierasvenesatamiin: laituri on rempallaan, hieman värjääntynyttä mutta juomakelpoista vettä saa vain kaivosta ja muutenkin kaikki on minimaalista. Kuitenkin paikka on meidän yksi suosikkejamme. Kelluva puulämmitteinen sauna on huippu, ja nyt päästiin Markun mukaan korkkaamaan se kauden ensimmäisinä ja vieläpä ensimmäisen kerran uuden kiukaan kanssa. 

Enklingen kelluva sauna

Uimassa käytiin jo Katanpäässä, mutta kun siellä kroppa ehti viiletä saunan jälkeen jo ennen veteen pääsyä, Enklingessä matka pukuhuoneen ovelta veteen on varmasti Saaristomeren lyhin: kaksi askelta. Katanpäässä meriveden lämpötila oli +12°C ja yhtä viileältä se tuntui myös Enklingessä.

Kaksi päivää ja yötä oltiin ainoat Enklingessä. Sauna maistui torstainakin, lenkkien jälkeen. 

ENKLINGE - MAARIANHAMINAN LÄNSISATAMA (47 M)

Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena ja jos mahdollista, ehkä aavistuksen lämpimämpänä kuin aiemmat aamut. Purjeet ylös ja nokka kohti Lumparnia. Vauhti oli vaatimaton ja koska edessä oli matkaa melkein 50 mailia, Kumlingen nurkalla roudattiin spinaakkeri kannelle ja heti sen jälkeen alkoi tuulla ja vauhti kiihtyi liki kuuteen solmuun. Spinnu jäi odottelemaan heikompia tuulia.

Koska merenkulku on pelleilyä plotterin ja muiden sähköisten eli rikki menevien vimpainten kanssa, päätettiin määrittää sijainti perinteiseen tapaan. Menetelmäksi valikoitui kahden suuntiman ja kuljetun matkan menetelmä, jossa paikka määritetään yhden havaitun kohteen avulla. Välineinä tavanomaiset karttatyökalut, suuntimakompassi, eksymätaulukko ja kartta. 

Anu halusi paikanmäärityksen aikana autopilotin sijasta ohjata itse, ja gepsijäljestä päätellen autopilotti olisikin jäänyt tarkkuudessa kakkoseksi, sen verran piikkisuoraa viivaa syntyi. Paikanmäärityksen tarkkuutta helpotti olematon aallokko ja muutenkin hyvät olosuhteet. Suuntimisen kohteena oli hieman epäortodoksisesti kelluva merimerkki eli viittapoiju, mutta näytti olevan siellä, missä kartta kertoi sen olevan.

Tällä kertaa ero GPS:n ilmoittamaan paikkaan heitti vain yhden kulmaminuutin kymmenesosan, ja senkin longitudin osalta, eli heitto oli alle 100 metriä. Gepsi paikansi siis melkein oikein…

Toisinaan ihmettelee, miksi purjeveneet hyvälläkin tuulella etenevät joskus moottorilla. Näin ajatteli taatusti myös se vene, joka tuli meitä vastaan Lumparnin lounaiskulmalla. Hyvä laitamyötäinen olisi ollut, mutta me vain ajelimme moottorilla. Syy oli ilmeinen: loppu kolme mailia oli ajettava koneella, että ehdittiin kanavaan, kun silta klo 14 avattiin. Purjeilla n. 4,5 solmun vauhdilla olisi jouduttu odottamaan tunnin, ja lomalaisillahan on tunnetusti kiire.

Oltiin ainoa kanavan läpi mennyt vene.

Purjehdus jatkui heti kanavan jälkeen, koska haluttiin Länsisatamaan. Viimeiset seitsemän mailia edellämme ajoi yhdysvaltalainen purjevene, joka oli sen näköinen, että sillä oli hyvinkin voitu ylittää Atlantti.

Kaljaasi Albanus seilasi samalla reitillä.

Maarianhaminaan oli tullut kesä. Ei ollut tukalaa mutta menneisiin päiviin verrattuna tosi lämmintä. Länsisatama ei ollut sentään tyhjä, mutta siltä se näytti ja vaikutti, kun laitureissa oli yhteensä noin 20 venettä. Satamamaksu 35 €/yö alkaa olla aika kova. Siihen sisältyy kyllä lenkkisaunat aamuin illoin mutta pyykinpesu maksaa erikseen eikä mitään hiluja vaan 8 €/koneellinen.

Ennen reissua ostettiin satamakulkuvälineeksi sähköpotkulauta. Se on hieman periaatteen vastainen mutta se taittuu kuljetettaessa niin paljon pienempään kuin taittopyörä, että tällaiseen päädyttiin. Jos olisi isompi vene, taittopyörä olisi ilman muuta ratkaisu. Maarianhaminassa laudalle oli heti käyttöä, kun piti saada jotain kuuden kilometrin päässä olevasta ostoskeskuksesta. Olisi tietysti voinut ottaa kotoa kaiken tarpeellisen, mutta kaikkea ei vain voi muistaa.

MAARIANHAMINA - KÄRINGSUND (31 M)

Pari päivää ja yötä Maarianhaminassa riitti, vaikka kaupunki mukava onkin. Sunnuntaina startattiin kymmenen aikaan täydelliseen pläkään. Ei pienintä tuulenvirettä. Länteen päin lähdettyä horisontti katoaa nopeasti; maisema muuttui hyvin epätodelliseksi, kun taivaan ja meren rajapintaa ei voinut enää nähdä johtuen siitä, että taivaan ja meren rajapinnassa oli niin samat värit ja vaaleudet.

Koneella oli ajettava, mutta sen kesti, kun maisema oli niin huikaiseva. Tunnelma olisi tosin ollut vielä miljoona kertaa huikeampi, jos olisi sillä hetkellä ollut tiedossa, että juuri sillä merialueella vieraili samaan aikaan ryhävalas, josta ympärillämme kalastelleet uistelijat saivat hienoa videota. Havainto päätyi TV-uutisiinkin. Miksi ihmeessä emme voineet tätä nähdä?

Ajettiin Enskärin entiselle merivartioasemalle, mutta viimeisen tunnin aikana tuuli yllättäen virisi ja yltyi reippaaksi etelätuuleksi: ei voitu jäädä, sillä juuri etelätuuli ja vain se osuu vartioaseman laituriin eikä oleminen olisi ollut miellyttävää. Ajettiin Käringsundin pittoreskiin ja idylliseen satamaan, jossa oli muutamia uisteluveneitä ja vain kolme retkivenettä meidän lisäksemme. Yöpymiselle on löydetty hinta (35 €) mutta sen vastineeksi saa perusjuttujen lisäksi maksuttoman lenkkisaunan aamulla ja illalla ja maksuttoman pesutuvan.

Käytiin pitkähköllä iltakävelyllä Baggvik - Lånskärillä tarkastamassa yksi luonnonsatama ja kiinnittymiskallio, ja jopas olikin mahtava paikka. Sisäänajo on aika kivinen, mutta eiköhän siitä kolistelematta läpi pääse.

Käringsund on kaunis paikka.

Kaksi yötä viihdyttiin Käringsundissakin, tai niin kuvittelimme. Kävi nimittäin niin, että jostain ihme päähänpistosta päätettiin käydä superminiristeilyllä Grisslehamnissa, koska viinivarasto oli huventunut ja myöhästyimme lauantai-iltana Maarianhaminassa Alkosta, jonka piti mennä kiinni viideltä mutta olikin mennyt jo neljältä. Oikeasti naapuriveneen kippari mainitsi saunassa risteilystä. Koska sinne ei jaksanut lähteä koirien kanssa, Tuomas sai lähteä, ja vieläpä ilman mitään pitkää keskustelua. Paluureissulla turisti-image oli täydellinen, kun piti raahata perässä juomakärryä. Melkein hävetti.

Risteilyn jälkeen Käringsundissa veneiden määrä oli yli kaksinkertaistunut ja rannassa oli nyt viisi venettä, kaikki purjeveneitä.

KÄRINGSUND - ÖREGRUND (37 M)

Kello soitti kuudelta. Lomaa oli mennyt jo sen verran, että päivämäärä piti tarkistaa kalenterista. Oli siis keskiviikko 14.6.

Tiedossa oli vähätuulinen päivä. Maisema avautui Käringsundista ulos ajettuamme melkein heti samanlaisena kuin sunnuntaina Maarianhaminasta Käringsundiin. Mitä kauemmas päästiin Enskäriltä kohti Ruotsia, sitä epätodellisemmaksi maisema muuttui. Ei puhettakaan purjehtimisesta. Rahtilaivoja painoi etelään ja pohjoiseen ja uistelijoita oli siellä täällä Märketin ja Solovjevan tutkamerkin ympäristössä. Merenpinta oli tyyni ja tasainen. Jotenkin mieli osasi suodattaa moottorinkin äänen pois, ja olo oli kuin unessa. Silmät olivat kuitenkin tarkkoina, jos ryhävalas olisi vielä alueella. Ei ollut.

Ajoimme väylää pitkin Enskärin ohi: siellä oli tuulen käännyttyä kaksi venettä.

Satamatuttu jatkoi Ahvenanmaan kiertoa, kun me jatkoimme länteen.

Haahkat ja Märketin majakka

Solovjevan tutkamerkki Ahvenanmerellä

Ahvenanmerellä on toki syvää, mutta että ihan noin syvää!

Öregrundin sunttiin päästyämme tuuli heräsi sen verran, että purjehdittiin reilu pari tuntia. Päästiin välillä solmua, välillä paria kolmea ja paikoin jopa viittä solmua.

Öregrundin venetelakalla (Öregrund Båtvarv AB) on varsin katu-uskottava venenosturi.

Öregrundin uloimmassa vieraslaiturissa oli kaksi venettä, toinen Hollannista ja toinen Ruotsista. Satamahenkilö viittoi ruotsalaiseen tapaan jo kaukaa molemmin käsin, että tänne, tänne. Otti köydet ystävällisesti vastaan ja toivotti tervetulleeksi Öregrundiin. Muisteltiin, että Öregrundissa kaikki kiinnittymiset tapahtuu mooring linen avulla, mutta uloimmilla paikoilla olikin poijut, muilla paikoilla mooring linet. Hyvin kerrattiin etukäteen kiinnittyminen mooring lineilla mutta kertaus meni aivan hukkaan, kun mentiinkin poijupaikoille.

Öregrundin keskusta sijaitsee heti sataman tuntumassa.

Jossain opasvideossa käytetään mooring linelle nimeä keskusankkuriköysi, mutta se ei ole kovin hyvä suomennos. Ei ole kyse mistään keskusankkurista. Toisaalta englanninkielinen termi on monimerkityksinen, koska sanaparilla mooring line voidaan tarkoittaa myös kaikkia aluksen kiinnittämiseen käytettäviä köysiä. Toivottavasti sopiva suomennos vielä keksitään, vaikka tätä kiinnittymistapaa ei taida löytyä mistään Suomen satamasta.

ÖREGRUND - GÄVLE, HUSELIIHAREN (46 M)

Djurstenin loisto Öregrundin pohjoispuolella

Ennusteet pitivät kutinsa oikeastaan täsmälleen torstain 15.6. osalta. Aamu ja aamupäivä oli tyyntä ja sitten joskus hieman ennen puoltapäivää alkoi hieman tuulla. Päästiin ennakkoaavistuksien vastaisesti purjein yllättävänkin hyvin. Liikennettä oli niukasti, mutta joitain veneitä sentään. Öregrundista lähtivät meitä ennen yksi hollantilainen vene, ruotsalainen Amone ja saksalaisen pariskunnan Uns Hus, joka päätyi myös Huseliihareniin hieman ennen meitä.

Gävlen keskustaan ja syväsatamaan johtava väylä turvalaitteineen

Huseliiharen on iso paikallinen venesatama, jossa on vain 12 vieraspaikkaa. Satamassa on baari ja korkean tason (?) ravintolakin, ja menoa todennäköisesti riittää, kun on sellainen päivä. Onneksi vieraslaituri on hieman sivussa. Tämä oli muuten ensimmäinen satama, jossa maksaminen ja kaikki sellainen on ulkoistettu dockspot.comiin. Kännykällä tai koneella voi etukäteen varata paikan tai maksaa jo ottamansa paikan. Maksamisen jälkeen saa koodin vessaan, pesutupaan ynnä muihin palveluihin. Kaikki toimi jouhevasti ja luotettavasti. Mitään satamakonttoria ei paikassa edes ollut, kuten vielä 2011, kun viimeksi olimme täällä. Olisi ollut mukava jorista menemään vähän ruotsia, mutta nyt ei onnistunut. Onneksi Öregrundissa sai bamlata sentään muutamia lauseita.

Huseliiharenin vieraspaikat, kaikki aamulla jo tyhjinä

GÄVLE - STORJUNGFRUN (29 M)

Tiedossa oli ennusteen mukaan pohjoistuulta 3 - 8 m/s ja meidän suuntanamme tietysti juuri pohjoinen. Uns Hus lähti taas hieman meitä ennen, ja niin ajeltiin peräkanaa kuin köyhän talon porsaat kohti pohjoista. He nostivat pian pohjoiseen käännyttyä isopurjeen mutta jatkoivat koneella ajamista. Mekin nostimme ison ja pian perään genuankin. Kävi nimittäin niin, että syystä tai toisesta tuulikin pohjoiskoillisen puolelta.

Vaikka tuuli avomereltä, aallot eivät olleet vielä ehtineet nousta korkeiksi. Meno oli niin rauhallista, että tehtiin kuntopiiri keulakannella. Leo toimi valmentajana.

Näytti ilmeiseltä, että päästäisiin pitkiä siivuja styyran halssilla ja lyhyiden paaran halssien jälkeen taas pitkä siivu vendaamatta. Vaan kuinka ollakaan tuuli kääntyi vähitellen koilliseen ja aina itäkoilliseen asti. Ei vendattu kertaakaan. Vauhti ei toki päätä huimannut, vaikka välillä päästiin viittäkin solmua. Katseltiin kaukaisempiakin paikkoja mutta jäätiin kuitenkin Storjungfruniin.

Storjungfrun

Saavuttiin ensimmäisenä veneenä ison aallonmurtajan takana olevaan satamaan. Toki paikallisia mökkiläisiä oli veneineen omissa laitureissaan, mutta muita retkiveneilijöitä ei ollut eikä illan mittaan enää tullutkaan. Satama näytti heti vetoavalta ja houkuttelevalta. Veneestä nousu korkealle betonisen massiiviselle ”laiturille” vaati poikkeuksellista orientaatiota, mutta kukaan ei pudonnut.

Iltasella käytiin kiertämässä seitsemän kilometrin lenkki eli noin puolet saaresta. Matkan varrella vastaan tuli kliimaksivaiheen aarnimetsää, tuoreempaa männikköä, lehtomaisiakin kohtia ja rantakivikoita ja -kallioita. Saari yllätti täydellisesti, vaikka ei mitään ennakkokuvitelmia ei juuri ollutkaan. Harvinaislaatuisen hieno paikka.

Storjungfrun pohjoisrannalla käytiin katsomassa, että matkamme jatkuu tuohon suuntaan.

Suopursut kukkivat.

Storjungfrun kappeli

Päätettiin jäädä pariksi yöksi, varsinkin kun lauantaille luvattiin aika kovaa pohjoisen puoleista tuulta. Pitkät kävelyt, rauhalliset ruokailut, fenderien päällisten virkkaamista ja Tuomaksen polkulenkki illalla. Saari on kolmisen kilometriä pitkä, mutta merkittyä ja juostavaa polkua löytyy ainakin 14 kilometriä. Sataman tuntumassa olisi ollut saunakin, mutta makeaa ei vettä missään, ei edes sadevesitynnyreissä, joista ohjeen mukaan piti ottaa löylyvesi. Lenkin jälkeinen uiminen ei venynyt turhan pitkäksi, sen verran viileää vesi oli vielä.

Saaren itärannalta

Metsätähtiä saaren länsirannalta

Näkymä saaren eteläkärjestä

Illan mittaan rantaan saapui saksalainen mies koiransa kanssa HR 35 -purjeveneellään. Osasi aika huonosti englantia, mutta pohjoiseen oli hänkin suuntaamassa.

Tänne palataan vielä.

STORJUNGFRUN - AGÖ STORHAMN (33 M)

Ennuste lupasi 3 - 8 m/s pohjoisen puoleista tuulta. Luovimista olisi siis tiedossa, mutta ennusteen mukaan tuuli kääntyisi päivän ja iltapäivän mittaan koilliseen ja ehkä jopa itään. Kymmenen aikaan ajeltiin koneella satama-altaan ulkopuolelle nostamaan purjeet ja reivaamaan heti iso ykköseen, koska tuuli vaikutti ennustetta kovemmalta. Piti tehdä mallikelpoinen reivi mutta siitä ei tullut niin hyvä, kuin olisi pitänyt. Se verotti nousukulmaa aika paljon mutta sillä mentiin, koska parimetrisessä aallokossa reivin parantelu on hieman hankalaa. Aivan, parimetrisessä aallokossa. Ennuste ei ihan pitänyt kutiaan: tuuli oli 12 - 14 m/s.

Koirat pötköttelivät sisällä: Eppu salongin sohvalla mutta Leo kaivautui toisen takahytin perimmäiseen nurkkaan. Harmitti. Leon ensimmäinen kova keli, ja reaktio oli tämä. Mitään ei kuitenkaan voinut tehdä, koska sillä olisi ollut liian vaarallista avotilassa. Tuuli kuitenkin hiljalleen vaimeni niin, että kolmen neljän tunnin päästä purettiin reivit ja otettiin koirat avotilaan. Leokin tuli iloisena, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Tultiin yöksi kylkiparkkiin Agö Storhamnenin laituriin. Paikalla oli ennestään melojapariskunta, josta toinen otti köydet vastaan ja ilmoitti heti, että laiturin alussa kivikossa on isoja käärmeitä. Ei ollut tunnistanut. Vaikuttivat rantakäärmeiltä, mutta isoja tosiaan olivat.

Agö Storhamnin vaatimaton mutta riittävä laituri

Oltaisiin saunottukin, mutta makeaa vettä ei letkusta tullut, vaikka sellainen siinä oli. Jo toinen kerta, kun jää sauna veden puutteen takia väliin. Myöhemmin illalla laiturin toiselle puolelle tuli Uns Hus ja saksalainen pariskunta. Jo kolmas satama, jossa ollaan samaan aikaan. Muutama sana vaihdettiin, mutta osasivat niin huonosti englantia, ettei jutustelusta tullut oikein mitään.

x x x x x

Parisen viikkoa on oltu reissussa ja pääsääntöisenä suuntana on ollut pohjoinen, kuten tuulellakin. Kustavista lähdettiin länteen Ahvenanmaalle juuri pohjoisen tuulensuunnan takia sillä ajatuksella, että ei pohjoinen ilmavirtaus voi kovin kauan jatkua. Nyt ei ole pahemmin vaihtoehtoja vaan pohjoiseen on mentävä, mutta edelleen puhaltaa pohjoisesta, joka on kovin epätyypillinen tuulensuunta näin kesällä. Luoviminen tekee hyvää luonteelle, mutta välillä olisi mukava purjehtia mihin tahansa muuhun suuntaan kuin vastatuuleen. No, suora myötätuulikaan ei ole varsinaisesti toivelistalla. Ehkä tuuli sitten kääntyy etelän puolelle, kun lähdetään tulemaan Suomen länsirannikkoa etelään.

AGÖ STORHAMN - MELLANFJÄRD (37 M)

Samaan aikaan kun kello herätti viideltä, Uns Hus starttasi koneensa ja lähti jatkamaan. Saapa nähdä, vieläkö tavataan.

Agön lahdelle tuli illan ja yön aikana kaksi purjevenettä SXK:n poijuihin. Veneiden määrä on selvästi kasvamaan päin, vaikka sesongin alku on vielä edessä. Merellä on edelleen tosi hiljaista.

Aamuvarhaisella puhalsi ennusteen mukaisesti reippaammin pohjoiskoillisesta mutta iltapäivää kohden tuuli hiljeni. Kolmisen tuntia luovittiin mutta vauhdin pudottua alle kipurajan, ajettiin koneella loppu. Purjeinkin olisi ehditty, tietysti, mutta piti saada vaatteita pyykättyä ja saada jotain ostettuakin.

Mellanfjärden on pieni kylä Sundsvallin eteläpuolella. Rannassa on ravintola, pieni puoti ja jotain muutakin. Ostokset jäivät kuitenkin tekemättä, koska oikeaan kauppaan (ICA) on matkaa liki 15 km. Sähköpotkulaudan toimintasäteen olisi pitänyt riittää mutta mitään niin tärkeää ei ollut hankittavana, että olisi kannattanut lähteä. Sataman peruspalvelut ovat remontissa (vessa, suihku, pyykkitupa) mutta viereisen camping-alueen tuliterät tilat palvelevat myös sataman asiakkaita.

Rantaravintolan sisäänkäynti sijaitsi noin viiden metrin päässä veneen keulasta, mutta vältimme kuitenkin kiusauksen mennä syömään ulos. Oikeasti koirat olivat sitä mieltä, että syödään veneessä.

Iltasella viereen kiinnittyi s/y Amone, Öregrundista tuttu vene, jonka saksalais-sveitsiläinen kippari on niin kova puhumaan, ettei mitään rajaa. Pyyhälsi Öregrundin jälkeen spinnulla meidän ohi ja oli ottanut muutamia kuvia veneestämme. Jakoi ne auliisti ja me kiitollisena ne vastaanotimme ja pahoittelimme, ettemme tulleet ottaneeksi heistä kuvia.

Ei olla koskaan käyty karavaanarien huoltorakennuksessa tai vastaavassa. Muuten samanlaista juttua kuin satamien huoltotiloissa mutta eniten pisti silmään, että rakennuksesta löytyy ihan oikea keittiö. Miksiköhän? Kumipyörillä retkeilevillä on varmasti mukanaan jonkinlainen keittomahdollisuus kuten veneissäkin. Ehkä tuo oli vain luksusta eikä huoltorakennuksissa yleensä ole keittiötä.

MELLANFJÄRDEN - HÄRNÖSAND (55 M)

Kolme venettä jäi, kun lähdimme aamulta Mellanfjärdenistä.

Meri avautui aamukuudelta häkellyttävän kauniina, jos täydellisen tyyntä merta pitää kauniina, ja miksei pitäisi, mutta näitä tyyniä merenpintoja on nyt nähty. Koneella siis pohjoiseen. Sundsvallin kohdalla purjehdittiin puolisen tuntia mutta tuuli hiljeni taas. Jätettiin isopurje ylös mutta edettiin konevoimalla. Oli melkoinen yllätys, kuinka paljon yksi pienehkö purje toi lisävauhtia kevyellä tuulella: pelkällä koneella tyynessä 2500 rpm pääsee noin 6,0 - 6,2 solmua, niin nyt isopurjeen kanssa samaan vauhtiin pääsi jo 2000 rpm. Jotain virheellistä on silti edetä purje ylhäällä koneen kanssa.

Peräaallosta näkee, että edetään koneella.

Reissun eka sadekuurokin osui kohdalle, mutta aika vähän se kasteli. Muutamaa mailia ennen Härnösandia sähköinen kompassi alkoi sekoilla ja autopilotti putosi sitä myöten pois pelistä. Sähköise kompassin mukaan kompassisuunta pyöri muutamia kertoja vastapäivään täysiä kierroksia, vaikka edettiin suoraan. Piti oikein käydä katsomassa, onko kompassianturi paikallaan. Olihan se. Outo juttu kyllä. Kerran pari kesässä autopilotti on ilmoittanut ”no data”, mikä tarkoittaa meidän tapauksessamme ilmeisesti kompassidataa. Yhtäkkiä KS sitten asettui ja autopilotti alkoi taas toimia. Oli vahva toive, että pilotti toimisi jatkossakin, koska ilman sitä etenkin koneajo muuttuu aika rasittavaksi.

Reissun ensimmäinen sadekuuro yllätti muutamaa mailia ennen Härnösandia.

Rantauduttiin Härnösandin pohjoispuolen vierassatamaan, koska siitä on selkeämpi lähteä aamulla ilman sillanavausaikataulua. Oltiin ainoa vierasvene. Kaupungin meno ja vierasataman sijainti kuitenkin hieman vierastuttivat. Käytiin kaupassa ja päätettiin sittenkin vielä siirtyä, nimittäin kolmisen mailia koilliseen on Lustholmen, paikallisen veneseuran satama, joka tiedettiin ennestään hyväksi ja rauhalliseksi paikaksi. 

Lustholmenissa oli noin sata kertaa rauhallisempaa kuin Härnösandin keskustassa...

...vaikka satamassa oli muitakin.

Ilta-auringon valo punasi Lustholmenin männyt.

Illalla syötiin savusiikaa ja uusia perunoita. Yöksi tyyntyi täysin. Niin täysin, että mastokin oli aivan hiljainen; yksikään falli tai muukaan köysi ei osunut mihinkään vaan seinäkellon tikitys oli ainoa korvin kuultava ääni.

LUSTHOLMEN - TROLLARVIKEN (32 M)

Ei ollut kelloa soittamassa. Aurinko paistoi. Oli lämmin. Käytiin aamukävelyllä lähiteillä ja rannassa heittelemässä keppiä Leolle.

Aamusta oli aika tyyntä, mutta tuuli virisi puolenpäivän nurkilla. Ajeltiin Höga Kusten -sillan läheltä ja sitten kohti Högbonden-majakkaa. Tuuli kuljetti sivutuulessa reipasta seitsemää solmua. Huipuksi tallentui 7,9 kn. Sitten yhtäkkiä stoppi, ei tuulenvirettäkään. Vartin kökkimisen jälkeen taas alkoi tuulla ja sitten mentiin. Konvektiot, korkeat kukkulat, merituuli ja ties mitkä sotkivat vallitsevan tuulen, ja pieni purjehtija raapi päätään, kummalle puolelle purjeet pitäisi nyt jalustaa, kun genua oli vasemmalla ja iso oikealla.

Käytiin kellumassa hetken Bönhamnin satama-altaassa. Kaksi suomalaista purjevenettä oli laitureissa eikä muita. Ei huvittanut jäädä, kun etelätuuli osui niin hyvin ja olisi pitänyt jäädä peräankkurin varaan. Purjeveneet olivat kylkiparkissa mutta eihän sellainen käy päinsä: Leo voisi hypätä omin nokin maihin ja toisekseen on se vähän arroganttia parkkeerata sillä tavalla.

Bönhamn on kaunis kuin Trysunda mutta tänne emme silti jääneet.

Merikotka ja sektoriloisto

Seuraavaksi vuorossa oli tarkastaa Edsättersviken, joka partiolaisten kirjassa mainitaan mahdollisena luonnonsatamana. Kiinnittymispaikat ovat kuitenkin ihan pöpelikköä. Vettä varmasti on riittävästi, vaikka sillä etäisyydellä ei käytykään, mutta muuten ei näyttänyt hyvältä. Jatkettiin pelkän keulapurjeen voimalla Trollarvikeniin, jonka kallioon sitten kiinnityttiin ja ankkurikin tuntui pitävän hyvin. Tosin vasta kolmas lähestymisyritys tuotti tyydyttävän lopputuloksen. Aikamoista pöpelikköä oli nämäkin rannat mutta paikka oli kuitenkin hyvä, ja saatiin olla todellakin omassa rauhassa. 

Edsättersviken oli maisemiltaan upea mutta kiinnittymisranta ei vetänyt puoleensa.

Kiinnittymispaikan kohdalla kalliossa on ainakin neljä erittäin tukevaa kiinnityslenkkiä ja hieman omituisia betonisia pieniä porrasmaisia rakennelmia. Paikassa on varmasti joskus ollut jotain satamatoimintaa, varsinkin kun heti rantametsän laidasta löytyi vanha sähkötolppa.  Iltakävelyllä jokunen kilometri vaikeakulkuisessa rinteessä ja sen päätteeksi uimaan. +18° C. Tortilloja. Tuuli tyyntyi illaksi. Mahtava paikka. Uni maistui makeasti.

Trollarvikenin suojaisa lahti. Ankkuriliinasta voi lukea, että vettä on riittävästi isompaakin venettä varten.

Rannasta lähti epämääräinen polku rinnettä ylöspäin.

Tiheä, rehevä rinnekuusikko vaihtui niemen eteläpäässä avokalliomänniköksi.

TROLLARVIKEN - NORRFÄLLSVIKEN (2 M)

Aamuyöllä satoi. Sumunriekaleet hyväilivät rinteitä. Siirryttiin isohkossa mainingissa mutta lähes tyynessä pari mailia viereisen lahden pohjukassa olevan Norrfällsvikenin laituriin. Oltiin taas ainoa vierasvene. Kaunis kylä mutta aika hiljaista meininkiä, mikä toki sopi meille.

Trollarvikenin rantakalliossa oli jotain outoa.

Aamun sumu kätki vuorien laet.

Norrfällsvikenin kylä, satama ja yksi huvivene

Maksaminen on näissä syrjäkylien satamissa aina pieni kysymysmerkki. Nytkin selkeimmin ja helpoiten maksaminen onnistuisi Swishillä eli ruotsalaisten MobilePayllä, mutta sehän ei ulkomaalaisille onnistu. Toinen vaihtoehto oli maksaa läheisen camping-alueen infoon kortilla. Käytiin käppäilemässä parisataa metriä sinne nähdäksemme, että info on auki aamulla vain tunnin pari. Kolmas vaihtoehto oli maksaa suoraan tilille, ja sehän onnistuu toki aina, kunhan vain mobiiliverkko toimii. Neljäntenä vaihtoehtona ei ole maksaa käteisellä, mutta ei meillä sellaista olisikaan, siis kruunuja.

Lähdettiin patikoimaan. Tuomaksen piti käydä sitä ennen vessassa, mutta miesten vessa-suihkutilan ovi olikin yllättäen lukossa, vaikka naisten vessa oli auki. Kävin sanomassa, että vessa on lukossa. Ravintolan työntekijä sanoi, että avain pitäisi noutaa camping-alueen infosta, kun satamamaksu on maksettu. Mitään satamakonttoriahan ei täälläkään ollut. Sanoin maksun olevan maksettu ja että info on suljettu. Hän kysyi, miten maksu on maksettu, mihin vastasin, että suoraan tilille. En voinut näyttää tästä kuitenkaan mitään tositetta. Hän uskoi ja antoi vessan avaimen hyllyltä ja pyysi palauttamaan sen ja jättämään oven lukitsematta. Että näin. 

Mukavaa kun pystyi maksamaan tilille, mutta eivät nämä ihan ongelmattomia juttuja ole, varsinkaan kun mitään keulaan kiinnitettävää lappua ei näin saa. Jos joku tulisi kysymään, onko maksettu, ei olisi mitään, minkä voisi suoraan näyttää todisteena maksusta.

Patikointireitti osoittautui mahtavaksi, paljon hienommaksi kuin ennalta oletimme. Kompassbergetiä ympäröivä niemi on iso ja lähes luonnontilainen. Polku kiemurtelee vaihtelevien maisemien ja biotooppien läpi. Mitään helppoa tepastelu ei ollut, sen verran isoa kivenmurkulaa, pirunpeltoa ja rakkaa reitillä on ainakin puolet sen pituudesta. Paikalla on viihdytty jo rautakaudelta lähtien; hylkeenpyytäjät, kalastajat ja linnunmunien keräilijät ovat pitäneet enemmän tai vähemmän väliaikaista majaansa siellä.

Näköalapaikka patikointipolun varrella

Näkymä itärannalta pohjoisen suuntaan

Palatessa jyrisi ukkonen ja vartin verran tuli vettä niin kuin Esterin koko perheestä. Tilattiin läheisestä ravintolasta Weiq Order -nimisellä sovelluksella pitsat haettavaksi tiskiltä veneeseen. Kaikki meni hyvin maksamista myöten, mutta koskaan ei tullut ilmoitusta pitsojen valmistumisesta, kuten kai olisi pitänyt, joten haettiin sitten hieman viilenneet pitsat. Hyvin kuitenkin maistuivat.

Iltapäivällä tuuli yltyi ja ankkuriliina oli kireällä kuin banjon kieli. Samaan aikaan, kun liinaa kiristettiin, ettei vene olisi ollut ihan vinossa, viereen parkkeerasi omalla peräankkurillaan pienehkö purjevene täynnä nuoria. Tulivat vajaan veneenmitan päähän tuulen yläpuolelle, eli jos heidän ankkurinsa rekaisi, veneen takakulma osuisi meidän veneemme kylkeen. Oli kyllä puhuttu kylkiparkista jo aikaisemmin ja jo laituriin tullessa, koska tuuli tuli suoraan sivusta. Nyt oli sopiva hetki. Käännön jälkeen yritettiin saada kumiveneellä ankkuri ylös, kun sille ei enää ollut tarvetta, mutta ei puhettakaan, että nousisi. Jäi siis seuraavaan päivään. Eikä ollut muuten mikään ihme, että ankkuria ei kumiveneeseen saatu.

Iltakävely venyi yllättäen taas aiottua pidemmäksi, tosin 7 km illalla helppokulkuisia polkuja ja hiekkateitä pitkin meni paljon nopeammin kuin sama matka päivällä. Kävely paljasti, kuinka valtavan laaja alue camping-alueen käytössä on. Siellä oli jo juhannusaatonaattona aikamoinen meno ja vilske. Porukka peruutteli vaunujaan puiden väliin ja kuunteli naapurivaunulaisten musiikinpauhausta varmasti ihan tyytyväisinä.

Satama oli hiljainen, vain rantaravintolasta kuului ajoittain pientä rupattelua. Saatiin olla hyvinkin rauhaksiin.

Aamuyöllä herätessä tajusi heti, että luoteinen tuuli oli kovin puuskainen. Välillä vantit ujelsivat, välillä oli äänetöntä. Teki mieli nukkua, mutta tuuli teki olon levottomaksi. Miten lähteä aamulla, miten saada ankkuri ylös, ovatko fenderit paikoillaan ynnä muita unta karkottavia ajatuksia. Liian tuulisissa olosuhteissa veneessä nukkuneet tietävät fiiliksen.

NORRFÄLLSVIKEN - MJÄLTÖN (7 M)

Lähtö sujui laiturista ihan hyvin, vaikka tuuli oli edelleen navakka ja ankkuriliinakin piti huomioida. Sitten peruuteltiin ankkuripaikalle suoraan ankkurin yläpuolelle, ja koska oli tiedossa, että ankkuri oli lujasti pohjassa, jätettiin käsivoimin nostaminen väliin: liina kiinni knaapiin ja aallot hoitaisivat homman. Eivät hoitaneet. Pakki päälle ja vähän kaasua. Vene alkoi kääntyä poikittain, vaikka navakka tuuli piti keulaa melko vahvalla kädellä tuulen alla, mutta koska knaapi ei ole veneen keskilinjalla, peruutuksen voima väänsi veneen sivutuuleen. Ei auttanut peruuttaminen. Liina kiersi knaapin kolme neljä kertaa mutta kovimman vedon hetkellä se alkoi luistaa. Hetkeksi tuli olo, että entäs jos ankkuri ei vain irtoa. Se oli pohjassa kuin betoni. 

Koska ei irronnut peruuttamalla, sitten eteenpäin, koska taittolapapotkuri vetää paremmin siihen suuntaan. Vaihde silmään ja tyhjäkäynnillä. Ei tulosta. Lisää kaasua mutta varovasti. Alkoi arveluttaa. Entä jos joku muu paikka pettäisi? Liinan solmu, lukko, ankkurileikari… Pitkään ei ehtinyt pohtia, koska yhtäkkiä perä nyökkäsi raskaasti ja ankkuri oli irti. Vai oliko liina mennyt poikki? Ei ollut liina poikki, vaan päässä tuntui painoa. Puhdas ankkuri nousi vedestä, joten saven sisällä se ei ollut. Perän nyökkäys viittasi ankkurin olleen ison kiven alla, hyvin ison, ja jäljetkin löytyivät Bruce-ankkurin keskimmäisen sakaran päästä. Olisipa mukava tietää, millaisen lohkareen alla ankkuri oli ollut ja kuinka painavaa kiveä Solé liikautti, että ankkuri lähti. Huojennus oli kuitenkin käsinkosketeltava. Olin jo ehtinyt pohtia, että jos menettäisimme peräankkurin, pitäisi ajella Örnsköldsvikiin ja ostaa uusi ja mahdollisesti myös ketjua.

Ajettiin Mjältönin Baggvikeniin. Paikalla oli ennestään vajaa kymmenen venettä, olihan juhannusaattoiltapäivä. Saatiin oma vene lähes optimaaliselle paikalle. Illan mittaan tuli lisää veneitä mutta täyteen paikka ei tullut.

Sisäänajo Mjältönin Baggvikeniin

Saatiin tuulensuojainen paikka laituririvin vasemmasta päästä.

Illemmalla kiivettiin Mjältötoppenille ja juhannusaattopäivällisen jälkeen käytiin vielä Baggsandsbuktenin uskomattoman hienolla hiekkarannalla uimassa. Kaksi kajakkia oli vähän etäämmällä, muuten oli aivan tyhjää. Eppu ja Leo juoksivat irti toistensa perässä ja nauttivat kesäillasta. Ei ollut lämmin mutta ei kylmäkään. Merivesi oli uimista ajatellen aika viileää. Baggvikenissä veden lämpötila oli +15° C ja varmaan jotain sellaista oli myös täällä.

Näkymät Mjältötoppenille vievän polun varrelta ovat huikaisevat.

Yhdestä kohtaa näkyy myös Baggviken, mutta sen verran loivassa kulmassa, että mastot eivät näy.

Huipulle vievän polun puolivälistä lähtee lyhyt pisto luolalle, joka on käymisen arvoinen. 

Ruotsalaiset olivat kokoontuneet grillipaikalle pitämään hauskaa. Ihan selvästi testasivat, olenko terävänä, sillä kun ripustelin pyyhkeitä mantookiin kuivumaan, sanoivat kovaan ääneen ”koskenkorva”. Hymyilin etäisesti ja vilkaisin grillipaikan suuntaan mutta mitään juttua ei syntynyt.

Lahdella oli yön tultua kolme suomen lippua liehuttavaa venettä, kaksi saksalaista ja loput eli noin 10 ruotsalaista. Juhannusaatto sujui rauhallisesti eikä kukaan örveltänyt, metelöinyt eikä viritellyt mitään allsång på Skansen -tyylistä hyvän mielen musiikki-iltaa. Täydellistä siis!

Juhannuspäivänä porukka lahdella ryhdistäytyi ja lähti kipuamaan vuoren päälle kivet taskussa tai kädessä. Tuomas lähti tekemään mäkitreeniä. Tavoitteena oli viisi kertaa mutta aikaa olisi sittenkin mennyt liikaa, joten tyydyin kolmeen. Eka nousu hölkättiin Leon kanssa, joka jaksoi olla veturina 150 metrin korkeudelle mutta sitten alkoi tassu painaa. Alas tultiin hyvää kyytiä. Kolmen nousun ja noin kahden tunnin jälkeen lähdettiin koko porukalla Baggsandsbuktenin hiekkarannalle jumppaamaan ja uimaan. Hiekka oli polttavan kuumaa jalkapohjien alla mutta vesi edelleen aikas kylmää.

Baggvikenin "yläpuolella" on lähdeperäinen suojärvi, joka laskee lahteen ja laskee näin myös lahden veden lämpötilaa.

Illalla järjestettiin ruotsalaisia naapuriveneitä vastaan hajuhyökkäys paistamalla vino pino räiskäleitä. Avattiin kaikki veneen luukut ja annettiin mennä. Eikä mitään rypsiöljyä vaan voita, oikeaa kunnon voita pannulle ja ripsireunalättyjä sarjatulella. Hieman harmitti käryttää veneen sisällä, mutta kaikkiin voittoihin sisältyy uhrauksia. Tämä hinta maksettiin mielellään. Pino kasvoi ja lätyntuoksu levisi vaivihkaa ympäristöön ilman, että kukaan sai tietää, mistä sulotuoksut tulivat. Saatettiin kuulla vaimeita huokauksia ja sadatteluja tuulen alta: nautinto oli täydellinen. Lätytkin olivat toki hyviä mutta synnytetyn kateuden aiheuttama mielihyvä ylitti kulinaristisen nautinnon melko selkein lukemin.

Kun lätyt oli syöty, käytiin ottamassa lippu pois ja nähtiin, että grillipaikalle oli ryhmittynyt juhannusaaton tapaan porukkaa. Nuotiosta nousi jo kelmeä savu. Yhtäkkiä tajuntaan räjähti pelonsekoinen epäilys: he olivat käynnistämässä vastahyökkäystä. Miten härskiä, törkeää ja poikkeuksellista käytöstä diskuteeraajilta ja yön yli nukkujilta: välitön reaktio ja täydeltä laidalta. Ei mitään hissuttelua eikä salaatin puremista vaan suurin kaliiperi heti käyttöön suomalaisia vastaan: grillimakkaroita. Vaikka grillipaikka olikin tuulen alapuolella, illaksi tyyntynyt tuuli pyöri epämääräisesti, ja juuri kun kuunneltiin uutista Ukrainan vastahyökkäyksen etenemisestä, avoimien veneen luukkujen kautta kulkeutui grillautuvan A-luokan makkaran melkein rivo tuoksu. 

Hajun kulkeutumisen veneen sisälle melkein näki. Se luikerteli ikään kuin muina miehinä rantaviivalla mutta kuitenkin päämäärätietoisesti kohti sinivalkoista venettä, ja vaikka osa siitä jatkoi matkaa lahdelle alleviivaten muka toiminnan satunnaisuutta, niin merkittävä sivujuonne ajautui veneen avotilan ja kannen luukun läheisyyteen ja siitä sisälle. Ei tullut mukava tunnelma tästä. Meni uutisetkin vähän ohi. Eikä auttanut ajatus siitä, että maha oli jo täynnä. Ruotsin olisi kuvitellut ei-NATO-maana olevan hieman nöyrempi näissä kekkereissä, mutta ei.

MJÄLTÖN - TÄRNÄTTHOLMARNA (6 M)

Naapuriveneen ukkeli sanoi jo edellisenä päivänä, että ankkurimme saattavat olla ristissä. Heilautin vain kättä, että ei ongelmaa, selviää sitten. Olimme lähdössä ja hän muistutti ankkurista. Nyökyttelin ja totesin: ”Ingen problem”. Ankkurimme nousi pienen väsytyksen jälkeen, olihan ollut ajoittain reilu sivutuuli, mutta liina painoi aika paljon. Naapuri löysytti omaa ankkuriliinaansa, joka oli meidän ankkurimme lavassa. Puoshaalla se lähti ankkuriin koskematta. Aurinko jäi kimmeltämään Baggvikenin pinnalle, kun me poistuimme lahdelta.

Jälkeemme jäivät vilkuttamaan myös porilainen pariskunta Finngulf 33:n sitloodasta. Juteltiin pariin otteeseen juhannusaattona. Veneen nimi jäi ikävä kyllä tarkastamatta.

Ajettiin koneella pohjoiseen muutama maili ja rantauduttiin Tärnättholmarnan laidalle. Santalan Jussille kiitos vinkistä. Vettä oli niin paljon, että millä tahansa purjeveneellä olisi päässyt. Ankkuri tuntui tarraavan hyvin, joten kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Tärnättholmarna, ja vettä kölin alla ainakin pari metriä

Reppu selkään ja Skuleskogenin reiteille. Kansallispuisto tarjosi upeita elämyksiä niin kiipeilyn kuin maisemienkin osalta. Leo ja Eppu hyppivät taitavasti ja luotettavan oloisesti jyrkkien kivikanjonien kivillä. Leollakaan ei edellisen päivän juoksulenkki tuntunut enää painavan jaloissa, kuten lenkin toisella osapuolella. Reitin maisemallinen huipentuma oli ilman muuta Slåttdalsskrevan, muinaisen maanjäristyksen myötä syntynyt murroslaakso: 7 metriä leveä, 30 metriä korkea ja noin 200 metriä pitkä rotko, jonka seinämät ovat kuin veitsellä leikatut. Vajaa yhdeksän kilometriä käveltiin ja nousumetrejäkin kertyi yli 300. Uiminen piristi kovasti. Merivesi oli tosin yllättäen vain +15° C eli samanlämpöistä kuin Baggvikenissä, johon kuitenkin laskee lähdeperäinen järvi.

Alkuun helppoa vaikkakin kulunutta polkua.

Vähitellen eteneminen hidastui... Rinteen jyrkkyys ja lohkareiden koko ei oikein välity kuvasta.

Vaikka huippu ei ole Mjältötoppenin korkeudella, maisemat ovat vielä näyttävämmät.

Slåttdalsskrevanin rotko mykistää.

Tärnättvattnenin järvi rotkon suunnalta katsottuna...

...ja edellinen kuvauspaikka järven suunnalta katsottuna.

TÄRNÄTTSHOLMARNA - RÖNNSKÄR (64 M)

Kello soitti neljältä. Illalla Ulvön suunnalla näkynyt sumu oli levinnyt lahdenpohjukkaamme asti. Oli kaunista, mutta vähätuulisuus kalvoi mieltä. Oli tiedossa koneajoa. Muuten olisi voinut sinnitellä vaikka pitkälle yöhön purjeilla, mutta koirien takia oli pidettävä päivä kohtuullisen mittaisena, koska ylityksessä ei ole mahdollisuutta poiketa maihin tarpeille. Niitä ei ole opetettu vielä tarpeidentekoon kannelle. Pitäisi.

Tällaista maisemaa katseltiin noin 10 tuntia eli lähes koko ylityksen ajan.

Välillä aurinko näkyi sen verran, että nähtiin sumukaari, vaikka näkyvyyttä olikin meren pinnassa edelleen korkeintaan 100 metriä.

Trysundan kohdalla hetkellisesti kirkastui mutta se oli vain muutaman minuutin harhaa: seuraavat 10 tuntia mentiin sumussa. Onneksi on tutka. Ilman sitä ei olisi toki lähdettykään. Näkyvyyttä oli vaihdellen alle 50 metristä noin 200 metriin. Koneella ajaminen ärsytti mutta maisema ja tunnelma olivat omituiset ja epätodelliset.

Parikymmentä mailia ajettuamme tutka kertoi, että jokin alus oli muutaman mailin päässä lähestymässä etelästä. Mobiilidata toimi vielä sen verran, että AISista näimme sen olevan hinaaja. Ei tosin ollut tietoa, oliko hinaus vai vain hinaaja. Tutkan EBL-viivalla saatiin aika nopeasti selville, että alus tai yhdistelmä olisi ohittamassa meidät takaa. Näin kävikin, ja kun pian sen jälkeen nostimme hetkeksi purjeet, hiljaisuus paljasti hinaajan äänen, vaikka mitään ei näkynyt. Etäisyyttä oli hieman alle mailin.

Kymmenisen mailia ennen Rönnskäriä tuli samanlainen tapaus, tosin AIS ei ollut käytettävissä, koska olimme mobiilidatan ulottumattomissa eikä meillä ole vastaanottavaa AISia VHF:ssä. Tällä kertaa alus meni edestämme, mutta mitään näkö- tai kuulohavaintoa ei saatu. Ilman tutkaa olisimme olleet autuaan tietämättömiä, mutta niinkin olisi voinut käydä, että sumun keskeltä olisi vain työntynyt laivan keula… Tosin torvi olisi soinut sitä ennen jo muutaman kerran, kun alus olisi meidät havainnut omalla tutkallaan.

Rönnskär on huippupaikka. Ei mitään krumeluureja vaan tarvittavat palvelut yksinkertaisimman kautta. Sauna kestää lämmetä reilusti yli tunnin mutta löylyt ovat makoisat ja pehmeät.

Rönnskär

Kolme venettä yöpyi Rönnskärillä.

Pooki on vaikuttava, kun ottaa huomioon, kuinka vanha se on. Saapuessamme Rönnskäriin oli sumun hälvettyä hieno nähdä, kun pookin yläosa alkoi näkyä kymmenisen meripeninkulman päästä, kun mitään ei muuta ei vielä rannikolta näkynyt.

x x x x x

Vuonna 2011 ei olisi ilman käteistä pärjätty Ruotsissa alkuunkaan. Silloin suihkun ja pesukoneen käyttöön tarvittiin kasa kolikkorahoja, kun nyt ainakin niissä paikoissa, joissa vierailimme, kyseiset aktiviteetit sisältyivät satamamaksuun. Jos omistaisi Swish-tilin, maksut onnistuisivat helpoiten. Luotto- ja pankkikortillakin pärjää ja viime kädessä tilisiirrolla. Yhteen satamaan oltiin etukäteen yhteydessä mutta kysymyksemme korttimaksun mahdollisuudesta taisi mennä hieman ohi, kun vastaus oli, että euroillakin voi maksaa. En kuitenkaan usko, että kovin moni paikka olisi ottanut euroja vastaan. 

Ainoastaan Agö Storhamnissa ja Mjältönissä oli lippaat, joihin oli maksettava käteisellä. Swish-numerokin siinä saattoi olla.

RÖNNSKÄR - GÅSHÄLLAN - KASKINEN (40 M)

Edettiin vuoroin purjein, vuoroin moottorilla. Hetki myös isopurjeella ja moottorilla, tosin myötäiseen tuuleen ei isosta ole koneajossa juurikaan hyötyä. Puolenpäivän nurkilla rannan suunnalla alkoi jyristä. Otettiin hyvissä ajoin purjeet pois, kannettiin kaikki kastumiselle altis sisälle, pukeuduttiin sadeasuun ja jäätiin odottamaan. Sadetutkaennuste näytti, että pienehkö mutta raju ukkoskuuro osuisi väistämättä meihin. Venetutka sen sijaan näytti sadetutkaksi säädettynä, että ei tulisi sade osumaan, ja näin myös kävi: kuorittiin sadeasut ja jatkettiin purjehdusta.

Svettgrundin tunnusmajakka Vaasan vesillä

Kovasti näytti, että kohta sataa ja kovaa, ja ukkosta kaupan päälle.

Sadetutka oli sitä mieltä, että olisi pitänyt jo sataa. Ei vaan satanut.

Labiili ilmamassa tuotti ukkospilven laidalle hyvin matalalla roikkuvia pilvenhattaroita.

Parin tunnin päästä ilmaantui seuraava ukkospilvi näköpiiriin. Etäisyyttä ensimmäiseen sadeseinämään oli vielä kahdeksisen meripeninkulmaa, joten mitään kiirettä ei ollut. Päätettiin kuitenkin mennä Gåshällanin laituriin pitämään mahdollista kuuroa ja ukonilmaa. Ei ollakaan siellä ennen oltu, joten ehkä vähän siksikin mentiin tutustumaan. Pilvi sekoitti tuulen, eikä vallitsevaa pohjoistuulta juuri huomannut.

Merkille pantavaa näissä kuuroissa oli se, että meren päälle tultuaan kuivuivat kasaan, mikä on tietysti ihan loogista ja ymmärrettävää, kun on kyse ilmamassaukkosesta. Kun energiaa ei pilveen enää virtaa, ei se voi pitkään mellastaakaan. Toista on sitten rintamaukkosen kanssa, mutta nyt ei ollut kyse siitä.

Gåshällan on hieno paikka, juuri sopivan kälynen ja elämää nähnyt mutta kuitenkin viihtyisä ja toimiva. Käveltiin myös pohjoispäähän. Olisi mielellään jääty ainoana veneenä, mutta jotenkin oli veto Kaskisiin, josta on niin monet muistot menneiltä vuosilta.

Melkein jäätiin Gåshällaniin. Jatkettiin kuitenkin Kaskisiin.

Kaskisissa käytiin hankalaa katseiden vaihtoa, kun kaksi veneilijää, saksalainen ja suomalainen, olivat jättäneet purjeveneensä kylkiparkkiin juuri a) sähköjen ja b) poijujen kohdalle, vaikka laiturissa olisi ollut tilaa kylkiparkkiin muuallakin. Saksalainen yritti viittoa, että meidän veneemme keulan saisi heidän veneidensä väliin, jossa sopiva kolo olisikin ollut. Suomalainen taas viittoi, että tuolla peremmällä olisi poijupaikka. Mistä tämä yhtäkkinen auttamisen halu, jollaista ei yleensä koeta tarpeelliseksi. Ei kai vain syyllisyys kalvanut? Ei kai vain kummunnut päivältä ajatus juuri ennen kylkiparkkiin laittoa, että tuskin tänne enää ketään tulee, jätetään vain kylkiparkkiin?

Veimme veneemme sitten kauemmas kylkiparkkiin mekin, mutta paikkaan, jossa ei ole poijuja ja oli jo myöhäinen ilta. Suomalainen tuli ottamaan köyden vastaan. Ei ollut mukava tunnelma. Mutta meilläpä olikin nyt rauhallinen paikka. Sähkötolppaan ei johto yletä, mutta ei haittaa: litiumeissa riittää virtaa. Huomenna siirrettäisiin vene poijupaikalle.

Pää työntyi luukusta vasta joskus aamukahdeksan aikoihin. Suomalainen vene oli lähtenyt. Koirien aamulenkin jälkeen saksalainenkin lähti. Jäimme satamaan yhden suomalaisen Scyllan kanssa, joka oli laiturin toisessa päässä poijupaikalla. Aamupalan jälkeen siirrettiin perä poijuun.

Tuli helteinen päivä. Pyykinpesua, kaupassa käyntiä ja kumpikin juoksi lenkit pitkin Kaskisten niemeä, jos siitä nyt sellaista nimeä voi käyttää. Illalla pihvipäivälliselle Siniseen hetkeen, joka osoittautui oikein mainioksi paikaksi, eikä vähiten siksi, että myös koirat olivat tervetulleita ravintolaan. Saunomista ja iltakävelyä pitkin järjettömän pitkiä katuja.

Illalla satamaan saapui m/y Geomari, Geologisen tutkimuskeskuksen ja Merivoimien yhteinen tutkimusalus, 20 metriä pitkä katamaraani. Parkkeerasi septityhjennyspaikalle ja tyhjensi septinsä ja tankkasi vedet ja dieseliä. Septin tyhjennyksestä aina toisinaan leijuu aivan tietynlainen haju, mutta tällä kerralla syy hajuun ei ollut imuletkun huonossa sovituksessa tai sataman tankin huohotusputkessa vaan sataman keruutankin rikkinäisyydessä tai putkiyhteen viallisuudessa. Ilmeisesti siis kävi niin, että Geomarin septi tyhjeni mereen pumpun avustuksella. Ei tehnyt mieli uimaan. Toivottavasti Kaskinen tarttuu heti härkää sarvista ja saa septityhjennyksen pian kuntoon.

KASKINEN - MERIKARVIA, KASALA (33 M)

Kaskisista etelään on kuin pujottelurinnettä, rinne vain puuttuu.

s/y Alca Torda jäi vielä Kaskisiin, kun lähdimme.

Vähätuulinen aamu enteili taas koneajoa, vaikka ennusteen mukaan iltapäivällä piti vähän tuullakin. Alkuun vajaa tunti koneella mutta sitten purjeet vetämään. Pieni pätkä vielä koneella, kun tuuli moinasi hetkeksi ihan tyystin, mutta lopulta tuli oikein mainio purjehduspäivä ja päästiin 5 - 6 solmun vauhtia pääosa matkasta.

Aiemmin oli puhetta, että mentäisiin Merikarvian Krookkaan, kun ei ole siellä koskaan oltu, mutta sitten päätettiin kuitenkin mennä Kasalaan, vanhaan kunnon karuun kalasatamaan, jossa on oltu monet kerrat ja joka suojaa kaikilta mahdollisilta tuulilta ja aalloilta. Yllätys oli melkoinen, kun rannassa olikin Kasalan Kahvila, joka kahvin lisäksi myy kalatuotteita, burgereita, juotavaa ynnä muuta. Paikalla oli porukkaakin ihan mukavasti. Kontrasti entiseen tosin hämmensi, mutta ihmiset vaikuttivat mukavilta ja oli helppo astella katetulle terassille tilaamaan syötävää ja juotavaa eteläpohjalaisten ihmisten keskelle.

Vene laiturin kylkeen ja syömään. Syötiin uskomattoman hyvät briskettiburgerit, jonka ytimessä pullotti yli puoli vuorokautta savustunutta naudanlihaa. Paikan pääjehu Pasi Jokinen antoi ruokailun jälkeen hyviä vinkkejä eteläisen Itämeren kalasatamista, hän kun on niitä ikänsä kiertänyt kalastusalusten mukana, ja kiertää edelleen.

Kasalan päälaituri

Iltasella ihmiset poistuivat ja Kasala hiljeni. Jäljelle jäi vain naapuriveneen tuuligeneraattorin hyrinä, joka sekin vaimeni, kun tuuli iltaa kohden laantui. Olimme taas ainoa huvivene, ellei paikallisten veneitä ja kalastusaluksia lasketa. Yöllä olimme omin nokin.

KASALA - KYLMÄPIHLAJA (55 M)

Aamuviideltä oli edelleen hiljaista: ei ihmisen ääniä, ei tuulen huminaa, ei tuuligeneraattorin hyrinää, ei moottorien ääniä, ei mitään. Aurinko kurkisti puiden latvojen yläpuolelta; noussuthan se oli jo reilua tuntia aiemmin.

Kasala aamuauringon valossa

Aamiaisen tekeminen merellä mahdollisti lähtemisen heräämisestä alta tunnin. Meriaamiaiseen päätymiseen vaikutti myös se, että oli pakko ajaa koneella. Tasainen kyyti varmistaa puuron pysymisen kattilassa ja lautasella ja kahvin mukissa.

Reposaaren edustan tuulimyllyjä

Tyyni rannaton meri oli jälleen huikaiseva näky. Muita kulkijoita ei ollut, ennen kuin Porin paikkeilla. Hieman ennen Säppiä tehtiin kuntopiiri veneen keulakannella, kuten Ruotsin puolellakin pari viikkoa aiemmin. Silloin tosin purjehdittiin kevyessä tuulessa. Anu taikoi Kasalasta ostetusta pippurilohesta herkkulounaan.

Kymmenisen mailia ennen Kylmäpihlajaa tuuli virisi sen verran, että päästiin loppu purjein, ja päästiinkin oikein mukavaa kyytiä aivan majakkasaaren sisääntulon viereen. Pari kolme yöpyvää venettä oli laitureissa ja muutamia päiväkävijöitä, joita riitti iltaan asti. Perimmäisenä oli Kaskisissa nähty s/y Alca Torda, joka oli saapunut paikalle jo edellisenä yönä, koska oli vielä torstai-iltapäivällä Kaskisissa. Jotkin huviveneet lähettävät AIS-informaatiota, jolla reaaliaikaisen sijainnin voi halutessaan katsoa.

Kesäkuun viimeinen päivä oli majakkasaarella tukahduttavan kuuma. Merellä pärjäsi siedettävästi, mutta ranta ja tuulensuoja muuttivat olon lähes sietämättömäksi. Heinäkuun alkuun on onneksi luvattu viilenevää säätä. Makuasioita… 

KYLMÄPIHLAJA - KATANPÄÄ (37 M)

Aamulla satoi. Melko tuulistakin oli, tuulisempaa kuin ennusteessa oli luvattu. Muut yöpyneet veneet (2 kpl) lähtivät aamupäivän aikana. Me katselimme tilannetta.

Puolenpäivän jälkeen irtaannuttiin poijusta ja suunnattiin kohti etelää. Satoi. Rahtilaiva tuli Rauman satamasta luotsin ohjaamana. Nostettiin purjeet ja edettiin mukavaa vauhtia runkoväylää pitkin. Tuuli länsilounaasta ajoittain 7 - 9 m/s mutta pääosin 6 - 7 m/s. Sade väheni ja venetutkalla saattoi nähdä pienialaiset lähestyvät kuurot. Rihtniemen edustalla kellui kuollut hylje.

Runkoväylä siksakkaa monin paikoin, ja välillä ajettiin moottorilla, kun väylä kulkee lounaan suuntaan. Sade taukosi ja loppui sitten kokonaan. Isokaria lähestyttäessä alkoi kirkastua. Edettiin lyhintä mahdollista reittiä Katanpäähän. Lopussa melkein jo paistoi aurinko, ja paistoikin.

Laiturin päässä oli Jonmeri 33, s/y Margarita, joten meidän oli lähes pakko laittaa oma vene laiturin vastakkaiselle puolelle. Venemissikilpailun finalistit paalupaikoilla. 

Katanpäässä oli viitisentoista venettä. Kesäkuun alkuun verrattuna tuntui täydeltä, mutta yllättävän tyhjää oli, onhan jo heinäkuu. Tehtiin pienimuotoinen juhlaillallinen, reissun viimeistä iltaa kun elettiin, tai todennäköisesti viimeistä iltaa.

Tiskin jälkeen jyrähti ukkonen ja hetken satoi rajusti. Satama kääriytyi salaperäiseen valoon, ja ihmiset vetäytyivät veneisiinsä. Oliko joku vielä merellä? Kaipasiko joku sataman turvaa? Oliko jollain ongelma? Sitä ei voinut tietää. Salongeissa kuunneltiin sateen ropinaa, joku katsoi uutisia, joku selasi somea, joku kaatoi kurkkuunsa iltanapsut ja joku kirjoitti blogitekstiä.

Alkoi olla jo hämärää.

KATANPÄÄ - KOTISATAMA (33 M)

Yöllä satoi. Aamulla oli epävakaista mutta ei enää sateista. Katanpää tyhjeni kymmenen aikoihin. Satamaan jäi vain kourallinen veneitä, kun lähdimme ennen puoltapäivää. Nostettiin heti purjeet ja purjehdittiin Ströömi läpi. Pari vendaparia oli pakko tehdä, mutta yllättävän hyvin päästiin menemään, vaikka tuuli oli melkein etelästä.

Ströömillä oli tosi puuskainen tuuli: välillä kelluteltiin solmua paria ja välillä yli kuutta solmua yli 30 astetta kallellaan.

Monia veneitä tuli vastaan. Lomakausi oli alkamassa, mutta meidän retki oli päättymässä.

Ihan lopussa saatiin kuuro niskaan, mutta eipä siitä paljon haittaa ollut. Kotisatamassa tehtiin kunnon ruoat ja käytiin saunomassa. Olo oli kuin olisi jo kotona. Päätettiin yöpyä veneessä vielä yksi yö ennen kotiin menoa.

Nuorempi vintiö löysi hyvän lekottelupaikan kansiluukun päältä.

x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x

Matkaa kertyi noin 700 meripeninkulmaa ja purjehduspäiviä 20. Lyhin päivämatka oli 2 ja pisin 64 meripeninkulmaa. Liki kolmasosa matkapäivistä oli tyyntä tai lähes tyyntä. Moottorilla ajoa kertyi siis aika paljon, vaikka paljon myös sinniteltiin purjein kevyissä tuulissa. Yhtenä päivänä reivattiin, muuten mentiin täysin purjein.

Huomiotaherättävintä oli hiljaisuus merellä. On selvää, että heinäkuussa on eniten liikennettä, mutta ero kesäkuuhun on valtava. Kaikkiaan 18 satamasta, jos kotisatamaa ei lasketa, käytännössä kymmenessä oltiin joko ainoa tai lähes ainoa huvivene eikä missään ollut tunkua eikä lähellekään edes puoliksi täyttä.

Vene toimi täydellisesti eikä mitään vahinkoja tullut. Autopilotti lakkasi toimimasta muutaman kerran mutta tuli aina kuntoon, ja käytännössä ilman mitään korjaustoimenpiteitä, mikä ei toki ole hyvä juttu, koska vian syy ei selvinnyt. Se on tehnyt tuota aiempinakin vuosina, mutta suurta ongelmaa siitä ei ole tullut, koska 99,9% käyttöajasta se toimii moitteettomasti. 

Huvittavinta Härnösandiin tullessamme oli sähköisen kompassisuunnan hidas pyöriminen vastapäivään useita kierroksia. Vaikea kuvitella, että jokin voima saisi kompassianturin oikeasti kääntymään ympäri, ellei tärinä, mutta kun anturi toimii lähes aina kunnolla, miksi se yhtäkkiä alkaisi pyöriä ja mikä sitä pyörittäisi. Magneettinen häiriöalue ei tuollaista myöskään voi aiheuttaa.

Kuukausi hujahti lopulta kovin nopeasti, ja paljon jäi sellaisia paikkoja käymättä, joissa olisi ollut mukava käydä. Seuraavan kerran sitten. Yksi tavoite matkalla oli kuntoilla reilusti. Reilusta määrästä ei ehkä voi puhua, jos verrataan tavalliseen arkeen, mutta useita kuntopiirejä tuli tehtyä, käveltyä yli sata kilometriä ja juostuakin aika paljon.

Koko reitti ja pysähdykset