torstai 23. heinäkuuta 2015

Koti kutsuu

Pidettiin välipäivä Jurmossa. Tuli liikuttua: juoksulenkit ja kuntopiiri.

Aamupäivän mittaan laituri tyhjeni niin, että oltiin ainoa purjevene, ja vain yksi moottorivene oli lisäksemme. Pian tosin veneitä alkoi taas kiinnittyä ja iltaan mennessä ehkä yksi paikka oli vapaana, ja sekin siksi, että laiturissa sillä kohdalla on epämääräinen ja aiheeton kyltti veden syvyyteen liittyen. Saattaa tosin olla, että laiturin vierellä on aiemmin ollut matalaa, ainakin jossain satamakirjassa syvyyslukemat ovat ihan toista kuin todellisuus. Lieneekö satamaa ruopattu vai mitä, mutta vettä riittää varmasti isoimmillekin purjeveneille.

Jurmossa on ylämaan karjaa.

Luontopolulla oli mm. Barbapapa.

Satama by night



Herättiin aamulla puoli viideltä ja viideltä oli jo köydet irti. Aurinko näyttäytyi samalla hetkellä. Tienoo nukkui mutta Jurmon maatilan kukko jo huuteli aamun valjenneen. Aurinko kuikuili pilvien lomasta värjäten maiseman punaiseksi. Aamupala syötiin liikkeellä.

Iniönaukon länsilaidalla tuli vastaan yksi rahtilaiva, muuten olimme ainoat kulkijat. Pyytinkarin kohdalla, neljä ja puoli tuntia purjehdittuamme, nähtiin ensimmäinen liikkeellä ollut huvivene. Airistolla sen sijaan oli kymmeniä veneitä.

Tuuli oli aluksi mietoa ja vähäistä, ja jo hetken pohdimme moottorilla etenemistä, mutta siitä se sitten taas virisi ja yltyi niin, että päästiin pitkiä pätkiä 6 - 7 solmua. Airistolla paineltiin virsikirjalla ylikin seitsemää solmua. Tuuli oli sen verran kova (10 - 14 m/s), että jiippaamiseen piti suhtautua erityisellä kunnioituksella.

Kotisatama näytti entiseltä. Vene paalujen väliin ja tavaroiden pakkausta ja autoon roudausta. Tuntui muuten varsin oudolta ajaa autoa kuukauden tauon jälkeen.

Aurinko nousee.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Koilliselle Ahvenanmaalle

Maanantaiaamu oli ennusteen mukaisesti lähes tyyni mutta aurinkoinen. Aamun edettyä taivas pilvistyi ja tuulikin hienokseltaan virisi. Köydet irrotettiin puoli seitsemältä. Ahvenanmeren ylitykseen lähti Rödhamnista muutamia veneitä, kun ajoimme siitä ohi.

Purjehtiminen oli kuitenkin nihkeää, tuulta kun ei oikein ollut ja sekin vähäinen tuli suoraan takaa. Välillä siis ajettiin koneella. Sottungan länsipuolella tuli reipas kuuro niskaan.

Sottungan pohjoispuolella alkoi sitten tuulla. Päästiin hyvää vauhtia ja Seglingen kohdalla oli jo aika reivata. Enklingen satama oli kuitenkin hyvin suojassa tuulelta. Liityimme noin kymmenenneksi veneeksi satamaan, jossa tuntuu aina olevan hyvin tilaa.

Kelluva sauna oli edelleen paikallaan. Tuli saunottua ja uituakin. Tavattiin yllättäen myös yksi Loimun peleissä aktiivisesti käyvä mies ja nainen. Nimi ei nyt vain palaudu mieleen...


Vettä sataa ja roiskuu.

Samalla kun sade loppui, tuuli yltyi.

Heinäkuu: kumisaappaat ja sadevaatteet


Tiistaiaamu valkeni täydellisen hiljaisena ja aurinkoisena. Lähdimme ensimmäisenä veneenä liikkeelle ja nostettiin purjeet heti sataman edustalla. Heikohko tuuli vei parin kolmen solmun vauhtia kohti pohjoista ja koillista. Kapeita mutta hyvin merkittyä väylää puikkelehdittiin kohti Brändön Jurmoa. Lopussa tuuli jo reilummin ja paineltiin reilua kuutta solmua.

Rantauduttiin hankalahkossa sivutuulessa laiturin päähän. Tilaa oli reilusti.

Juuri kun oli ruoanlaiton aika, laituriin saapui purjevene, jonka poijukoukun köysi juuttui lähestyttäessä kelalle, mistä seurasi äkkipysähdys, raju pakitus ja köyden kiertyminen potkurin ympärille. Vene kääntyi tuulessa poikittain, ajautui viereisen veneen poijuköyden yli ja jämähti siihen. Samassa hötäkässä veneen pakittaessa toisen veneen poijukoukku vääntyi melkein suoraksi ja oli pudota poijun lenkistä.

Tuomas hyppäsi kumiveneeseen estämään koukun putoamisen ja joutui sitten vartiksi auttamaan pulassa ollutta venettä viemällä köysiä muihin poijuihin, ettei vene ajautuisi kokonaan sivuun.

Loppputulos: Muiden köydet saatiin irti ja selväksi ja vene laituriin mutta köysi edelleen potkurissa. Myöhemmin illalla kuultiin, että sukeltaja oli tulossa irrottamaan köyttä. Toivottavasti ei tullut vaurioita minnekään.

Tuli taas opetus, että kaikki pitää valmistella huolella etukäteen ja varmistaa varmistamasta päästyäkin. Tästä huolimatta jotain voi tapahtua mutta eipähän tulisi mokia, jotka olisi voinut estää huolellisella valmistautumisella.

Illalla käytiin lenkillä ja kierrettiin paikallinen luontopolku ja käytiin näkötornissakin. Iltapalaksi syötiin paikallisen kahvilan Jurmoburgare, jonka pihvi on tehty paikallisen ylämaan karjan lihasta.




Linja kiinni

Brändön Jurmon kauppa-kahvila

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Ahvenanmaalle taas

Tiistaina 17.7. herättiin puoli viideltä ja aamupalaa syömättä lähdettiin liikkeelle. Satama ja lähitienoo nukkui, aurinko nousi arasti saaren takaa ja vain yksinäinen robottiruohonleikkuri jäi nyhtämään nurmikkoa, kun me puksuttelimme halki tyvenen veden.

Tuuli ei virinnyt moneen tuntiin. Liikennettä alkoi näkyä Kapellskärin kohdalla, niin laivoja kun veneitäkin. Avomerelle päästyämme alkoi olla melkein jo ruuhkaa. Vasta puolessavälin ylitystä tuuli virisi ja saimme purjeet ylös.

Maarianhaminan Länsisatamassa oli runsaasti tilaa. Saatiin hyvä paikka. Päivällistä ja saunaa ja iltakävelyä. Alkoi olla päivä pulkassa.

Aurinko nousee Husarössä

Haahkaparvi lentää auringonsillan läpi

Loisto, saksalainen risteilijä ja Viking Rosella

Viimeinen merimerkki Ruotsin puolella ennen ylitystä

Keskiviikkoa (15.7.) vietettiin liikunnallisissa merkeissä: Anu ja Linnea tekivät oman treeninsä urheilukentällä ja Tuomas juoksi Lemlannin kanavalle ja takaisin, 18 km. Illalla käytiin pelaamassa puolisentoista tuntia beachia Lilla Holmenin kentällä. Ehdittiin vielä sataman lenkkisaunan jälkilämpöihin.

Torstaille luvattiin sadetta mutta tyyntä. Kumpikin toteutui. Vuokrattiin polkupyörät ja ajeltiin Maarianhaminasta etelään. Alkumatkasta sade lakkasi ja välillä jo melkein aurinkokin paistoi. Eppu oppi olemaan polkupyörän etukorissa, vaikka välillä aikoikin hypätä pois. Kapeat olivat pientareet mutta autoilijat huomioivat mukavasti.

Iltapäivällä Tuomas kuljeskeli laitureilla ja löysi viimeisestä laiturista s/y Jonegan. Juttelimme omistajien kanssa (Hartman) hyvän tovin ja paljon tuli taas uutta tietoa ja näkemyksiä veneestä. Pian satamaan kaarsi kolmaskin Jonmeri 33, kun Janin ja Johannan s/y Aloe löysi paikkansa. Jooan iltapäiväunien jälkeen kävivät vierailulla veneessämme. Mukavaa oli!

Ukkonen jyrisi mutta kulki ohitse.

Jonmeri 331, one-offina tehty "ensimmäinen" Jonmeri 33 vuodelta 1979
Vaihtelevat säät ja mukavat olot pitkittivät olemistamme täällä. Maarianhaminassa on helppo ja mukava järjestää tekemistä ja liikunnallisia aktiviteetteja. Perjantaina käytiin juoksemisten ja kuntopiirin jälkeen illalla pelaamassa beachia Maarianhaminan kylpylän kentällä. Päätteeksi mentiin kylpylään toviksi polskimaan ja koska rikottiin päivän 1000. asiakkaan raja, saatiin kolme pehmoleluhyljettä kiitokseksi.

Päivällä nähtiin myös Jania, Johannaa ja Jooaa, nyt heidän veneessään. Saatiin juotua kahvit ihan sitloodassa, kun sattui olemaan niin lämmin. Kotimaiset mansikat maistuivat myös.

Perjantaista huolimatta satamassa oli rauhallinen tunnelma. Iloinen puheensorina kantautuu muutamista veneistä mutta rantaravintolasta ei Itäsataman tavoin kuulu jympytys eikä örvellys.

Sunnuntai-iltana käytiin katsomassa IFK Mariehamn - FF Jaro-jalkapallo-ottelu. Paikalliset kannattivat omiaan hillitysti ja asiallisesti. Ei voinut peliä syyttää ainakaan tylsäksi, maaleja kun tehtiin kaikkiaan seitsemän. Onneksi kotijoukkue kuitenkin voitti maalein 4 - 3.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Tukholma jää taakse

Ei lähdetty kiireellä mutta herätyskellon avustuksella kuitenkin. Viikko Navisin tunnelmassa teki sen, että lähtemisessä oli ripaus haikeutta. Viivan alle jäi kuitenkin  iso annos lähtemisen halua. Aurinkoinen sää alleviivasi hyvää tunnelmaa.

Ennen ulos suuntaamista piti kuitenkin käydä tyhjentämässä septitankki Wasa Hamnenissa, Navisissa kun ei tyhjennysmahdollisuutta ole. Saatiin vene tyhjennyslaituriin, korkki auki ja tyhjennysletku paikalleen, mutta kone ei hyrähtänytkään, kuten tavallisesti vihreästä napista. Kokeiltiin kaikkia laitteen kahta liikkuvaa osaa mutta mitään ei tapahtunut.

Satamakonttorin tyttö kertoi, että Patrik, joka osaa laitetta käyttää, oli tulossa vasta puolen tunnin päästä paikalle. Kertoo jotain satamahenkilöstön taidoista, jos vain yksi henkilö hallitsee kahden napin ja yhden lukon käytön.

Siispä köydet irti ja koneella tyvenessä Vaxholmin kautta Grindaan, jossa tyhjennyspumppu totteli kouluttamattomia sormiamme. Matka jatkui suorinta tietä Husaröhön, jossa yllättäen olikin veneitä enemmän kuin menomatkalla, kaikki  kylkikiinnityksessä siten, että veneitä ei enää mahtunut. Ajeltuamme laiturin ympärillä tovin, yksi ruotsalainen siirsi venettään hieman taaksepäin, että mekin mahduimme kylki edellä laituriin.

Tuntui hieman röyhkeältä jättää heinäkuussa vene kylkikiinnitykseen, kun monet paikat ovat täynnä. Husarö ei kuitenkaan houkuttele massoja, joten kylkikiinnityksestä huolimatta tilaa jäi ja sitä olisi triplamäärälle veneitä lisää, jos kaikki jättäisivät perän ankkurin varaan. Miinuksena satamalle on kylläkin laskettava se, että melko aktiivinen yhteysalusliikenne aiheuttaa aaltoilua vieraslaituriin.

Jotain oli kuitenkin tapahtunut sitten viime käynnin, sillä satamamaksu oli nyt 120 kruunua, kun se menomatkalla oli 50 kruunua. Palvelut olivat ennallaan. Halpa silti verrattuna moniin muihin paikkoihin.


Viimeinen vilkaisu Navigations Sällskapetin satamaan

Kirahvinosturi

Vaxholmin taivas

Husarön taivas

Maanantaiaamu (13.7.) oli taas aurinkoinen ja täysin tyyni. Päätimme jäädä toiseksikin yöksi olemattoman tuulen vuoksi.

Edellisenä iltapäivänä käytiin puoliluvattomasti pelaamassa partiolaisten lentopallokentällä, kun ketään ei näkynyt. Nyt siellä oli kuitenkin porukkaa, selvästi joku leiri alkanut. Hetken pohdittiin, käytäisiinkö kysymässä lupaa pelata, mutta ei viitsitty häiritä. Sen sijaan löydettiin saaren jalkapallokenttä - kyllähän kaikissa saarissa sellainen pitää olla - ja pientä pallottelua saatiin siellä aikaiseksi.

Koko päivä oli aurinkoinen mutta ei erityisen lämmin. Tämä on nyt tällainen kesä.

Vaskitsa Husarön poluilla. Ei pudottanut häntäänsä.

Rahtialus toi soraa ja hiekkaa

Espanjansiruetana varuillaan (kuvattu iPhone 6:lla)

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Päivät Tukholmassa

Lomalainen nukkuu pitkään tai sitten ei. Mahdollisuudet olisi, mutta viereisen veneen keulapotkurin pärinä voi herättää aikaisin, eikä uni enää sen jälkeen välttämättä tule. Keskiviikkoaamuna (8.7.) heräsimme kylläkin sateen ropinaan. Joskus kun herää syvästä unesta ja tuijottelee kansiluukusta ulos, voi kestää pitkäkin tovi, ennen kuin muistaa ja tajuaa, missä satamassa on.

Eppu-parka joutuu joskus odottamaan pitkäänkin aamulenkille pääsyä, kun me laiskimukset valmistaudumme tulevaan päivään hitaasti ja hartaasti. Keskiviikkona tosin aamulenkki tarkoitti 15 kilometrin kävelyä sateessa ensin vanhaan kaupunkiin ja sitten Norrmalmin kautta venetarvikeliikkeeseen Östermalmille. Jo maistui pötkötysasento Epulle lenkin jälkeen.

Joukkoliikennekortin hankkiminen on käynyt mielessä mutta toisaalta kävellen näkee ja oppii paikkoja. Metrolla kun hujauttelee sinne ja tänne, ei jää minkäänlaista kokonaiskuvaa paikoista. Vaikka Tukholmassa on toki oltu ennenkin, tutuksi kaupunkia on vaikea sanoa.

Päivät ovat kuluneet kävellessä, juostessa, lukiessa ja laiskotellessa. Myös päivittäisiin velvollisuuksiin, ruoanlaittoon ym. menee aikaa. Ulkona ei ole käyty syömässä, ellei sellaiseksi lasketa paria vierailua nakkikioskilla.

Djurgården tarjoaa lähes täydelliset lenkkimaastot: löytyy asvalttitietä, soratietä, hiekkapolkuja ja metsäisempiäkin polkuja. Voi juosta kanavan vartta, merenrantaa, pellon pieltä, metsässä ja melkein missä vain. Liikkujia on paljon, viikonloppuisin melkein ruuhkaksi asti.

Linnea saapui satamaan perjantai-iltapäivällä käytyään ensin shoppailemassa keskustassa isänsä ja tätinsä kanssa.

Tukholmassa vietetyt päivät ovat nyt takanapäin. Lähtö on edessä. Lähtemisessä on aina lähtemisen vaiva mutta merelle päästyä on taas vapauden tuntu.


Navisin satama ennen sadetta


tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kuvakooste tiistailta

Järeinkin palohaka taipuu, kun sitä käytetään väärin.

Yksi syy olla tulematta Wasa Hamneniin

Baltic Yachtsin telakalla Pietarsaaressa 1999 kyhätty 73-jalkainen pursi s/y Bramora

Sorsillakin on oma ranturinsa vesiskoottereiden tapaan.

Viking Amorella saapuu Tukholmaan.

Navis Gästhamn i Stockholm

Djurgårdenin pohjoisreunaa

Djurgårdenin etelärantaa

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Grinda ja Tukholma

Sunnuntaiaamu meni pohdiskellessa, mitä tehtäisiin: lähdettäisiinkö vai jäätäisiinkö. Tukholmassa ei haluaisi olla kovin monta yötä mutta toisaalta sopivat purjehdussäätkin olisi hyvä huomioida.

Niinpä nostimme koukun pohjasta ja ajelimme Finnhamnin läpi, nostimme purjeet ja lähdimme etenemään joko täysmyötäisessä tai muuten vain myötäisessä kohti länttä ja lounasta. Tuuli oikutteli tuttuun tapaansa sunteissa, kapeikoissa ja saarien vierillä. Anu huhki purjeiden kanssa, Tuomas pyöritteli ruoria.

Liikennettä oli selvästi enemmän kuin tähän asti. Tukholman läheisyys vaikuttaa, sillä lomapurjehtijoiden lisäksi vain viikonlopuksi lähteneitä oli selvästi mukana.

Purjehdimme Grindan saaren itäpuolelle ja katsoimme sopivan kallionnokan, johon kiinnittyisimme. Kaikki oli valmista: ankkuri roikkui pidikkeessään, keulatikkaat asennettuna ja pitkät keulaköydet odottamassa sitomista rantamäntyyn. Hieman ennen h-hetkeä (ankkurin pudottamista) väylältä saapui ison moottoriveneen hillittömät aallot, jotka keinuttivat 50 metrin päässä vastaavanlaisessa paikassa ollutta purjevenettä kuin kaarnapurtta.

Tulimme toisiin aatoksiin kiinnittymispaikan suhteen. Vaikka väylällä oli sillä kohdalla 7 solmun nopeusrajoitus, kaikkia se ei näemmä koskenut. Ankkuriin olisi voinut jäädä mutta siihenkin paikka oli aika avoin. Ajelimme siis Grindan satamaan ja kiinnityimme sattumoisin sataman ainoan suomalaisveneen viereen. Yllättäen kävi vielä ilmi, että heidän edellinen veneensä oli sillä hetkellä Viheriäisen satamassa, siis Naminamin kotisatamassa.

Satama vaikutti aluksi trendipellejen chillailupaikalta, mutta kun viikonloppuveneilijät lähtivät iltapäivästä takaisin kotikonnuilleen, satamaan laskeutui rauhallinen ja hyvä tunnelma.

Luontopolun kiertäminen avarsi näkemyksiä entisestään. Grindan saari on erikoinen sekoitus historiaa, maaseutua, hotellitoimintaa, luontoa ja satamatoimintaa. Satamasta on noin 300 metriä maatilalle ja matkalla on varsin korkeatasoisen oloinen hotelli. Kaikki on ruotsalaiseen tapaan hyvin järjestyksessä, hoidettua ja asiallista, ilman mitään sarkasmia tai ironiaa.

Ainoa miinus on se, että sataman editse kulkee vilkas veneilyväylä, josta tulee aaltoja niin tiuhaan tahtiin, että vene ei juuri lainkaan ole paikallaan. Välillä tulee isojakin aaltoja mutta poijuankkuriin on vain luotettava ja pidettävä peräköysi kireällä. Kyljittäin olevilla heilutus on varmasti vielä suurempaa.

Laiturin molemmin puolin kiinnittyville on ns. pohja-ankkurikiinnitys eli oman ankkurin käyttö on kielletty. Käyttö on helppoa ja vaivatonta, jos vain tietää, mitä tehdä. Laiturilla päivystää satamavahteja, jotka auttavat kiinnittymisessä.


Grindan laiturit

Iltatunnelmaa luontopolulta

Grindan hotellin sisäänkäynti

Maanantaiaamu (6.7.) valkeni harmaana ja pian sateisenakin. Ympäriltä lähti veneitä yksi toisensa jälkeen. Niin lähdimme mekin. Purjeet ylös ja hentoisessa laitamyötäisessä etenimme kahta, kolmea solmua kohti länttä. Ruotsin-laivat olivat jo menneet mutta muuta liikennettä oli aika paljon.

Vaxholmin satama näytti täydeltä ja täysi se olikin. Laiturit olivat niin lähellä toisiaan, että U-käännöksen tekeminen sumpun perällä kohtalaisessa tuulessa vaati ajoittain keskittymistä. Tyhjiä paikkoja oli mutta ne oli etukäteen varattu. Satamavahdin kanssa tovi juteltiin mutta jo äänensävystä selvisi, että paikkaa ei taida irrota. Hetken harkittiin veneen jättämistä aallonmurtajan ulkopuolelle mutta ohiajavan liikenteen aallot tekivät aikeet tyhjiksi.

Sitten soitettiin Tukholman Navis-satamaan mutta sieltäkään ei luvattu paikkaa, tosin vastaavanlainen ulkopaikka irtoaisi kyllä. Wasahamneniin ei viitsitty edes soittaa, koska se jos mikä olisi jo täynnä eikä muutenkaan haluttu sinne.

Sade tiheni ja alkoi näyttää sumuiselta. Heikosta tuulesta johtuen ajoimme moottorilla. Leppoisasti keskustellessamme alkoi kaikuluotain yhtäkkiä huutaa. Lukema putosi 40 metristä 2,5 metriin, vaikka kartan mukaan piti kaikkialla olla ainakin 30 metriä. Kun käden sai kaasukahvalle, lukema oli jo 1,7 metriä. Naminamin syväys on 1,85. Sydän kurkkuun. Sitten yhtäkkiä lukema palasi noin 40 metriin. Siis harhakaiku, vika tai välivedessä kellunut jokin. Ei osunut eikä mitään muutenkaan tapahtunut, paitsi että sydämen palauttamiseen kurkusta meni pieni tovi.

Tukholman keskustan ääriviivat alkoivat vähitellen erottua. Kaarsimme Navisin edustalle emmekä edes käyneet sataman sisällä katsomassa vapaita paikkoja vaan parkkeerasimme toisen suomalaisen veneen taakse uloimman laiturin ulkopuolelle. Liikenteen synnyttämä aallokko oli melkoista. Viritimme kaikki seitsemän fenderiä laituria vasten ja vaikka vene pysyi niiden avulla irti laiturista, höykytys oli välillä melkoista. Naminamin keula nyökki kuin villillä hevosella. Fenderit näyttivät huutavan armoa, kun painuivat välillä aivan littaniksi.

Oltiin jo varauduttu järjestämään yöksi valvontavuorot mutta sitten kävi onnekkaasti: satamavahti lainasi omasta veneestään kaksi hervottoman isoa pömpötintä. Vaikka vene jatkoi teutomistaan, mielenrauha saapui. Onneksi tuli kysyttyä.

Nyt sitten ollaan Tukholmassa useampi päivä, vaikka ihan vielä ei pitänyt tulla. Vaxholmissa olisi ollut urbaania valokuvattavaa ja nähtävää mutta ehkä sitä löytyy täältä Stokiksestakin.

Tukholma sateessa ja sumussa. (Toimitus pahoittelee kuvanlaatua.)


Omat ja lainatut pömpöttimet pitävät veneen irti laiturista.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

23 mailia etelään

Tyynetön, aurinkoinen ja kuuma aamu, tosin aamupäivän aikana tuuli tyyntyi ja virisi ennusteen mukaisesti pohjoisesta. Samalla tuli pilvistä ja viileämpää, tosin vain hetkeksi.

Rupattelimme laiturilla tovin Immosten kanssa, täytimme vesitankin ja irtaannuimme Gräddön mukavasta tunnelmasta. Lähdimme pelkän keulapurjeen voimin myötätuuleen eli etelään. Ohi Kapellskärin ja kapeahkoa sunttia lounaaseen. Välillä tuuli lähes tyyntyi, välillä taas puuskissa puhalsi kovempaa.

Rullasimme keulapurjeen sisään ja prutkuttelimme Husarön saaren edustalle pohtimaan, mistä voisi johtua se, että laiturissa oli vain kolme venettä kiinni. Epäluuloisina kiersimme ympyrää ja pohdimme tulevia tuulensuuntia, pohjan pitävyyttä ja mitä kaikkea. Näihin aikoihin tuntuu kaikissa paikoissa olevan veneitä kasapäin ja nyt kun täällä ei ollut, sen täytyi johtua jostain mitä emme vielä tajunneet.

Laskimme kuitenkin ankkurin ja kiinnityimme kahden purjeveneen väliin. Toinen Ruotsista, toinen Saksasta. Olimme aamulla vaihtaneet kohtuullisen kokoisen Suomen lipun tilalle oikein kunnon lakanan, ihan vain merkiksi ruotsalaisille, että suomalaisiltakin löytyy kaapeista isoja lippuja. Ei olisi kannattanut: kummallakin viereisellä veneellä oli tangossa sellainen A4-kokoinen lippu. Mutta eihän sitä nyt enää voinut ruveta vaihtamaan...

Iltapäivällä oli taas helteisen kuuma ja illaksi tuulikin tyyntyi. Ruotsalainen purjevene lähti iltapäivällä eikä iltaan mennessä tullut enää ketään, joten yöpyjiä jäi kokonaista kolme venettä, vaikka ainakin 30 mahtuisi. Ei haitannut yhtään, emmekä löytäneet lopultakaan hyvää syytä epäsuosioon, ellei sellaiseksi lasketa olematonta satamamaksua (50 kruunua).

Kävimme kävelemässä saaren poluilla ja pienillä teillä. Joka puolella oli idyllisiä kesämökkipaikkoja hoidettuine puutarhoineen, osa meren rannalla, osa metsän keskellä. Yhtään autoa ei nähty, sen sijaan polkupyöriä ja tavarakärryjä. Kaikki näytti siistiltä, hyvin rakennetulta ja kaikki oli sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa. Metsäkauris pisti päänsä heinikon keskeltä ja vanhaa maisemaa hoitamaan tuodut naudat märehtivät aitauksessaan. Metsäpoluilla oli ajoittain lähes taianomainen tunnelma.

Ei tuntunut siis yhtään omituiselta lukea myöhemmin veneessä, että saarella on ollut asutusta jo keskiajalla ja luotsitoimintaakin 1400-luvulta lähtien. Elsa Beskow on asunut saarella ja mm. satu Puten seikkailu mustikkametsässä on saanut innoituksensa juuri Husarön saarelta.


Hyvänä pidettyä vanhaa

Mökkisaaren kylätieidylliä

Näkymä yhteysaluslaiturilta

Ruotsalainen moottorivene, saksalainen purjevene ja me. Vasemmalla paikallisten vene.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Pieni siirtymä Gräddöön

Herättiin puoli seitsemältä mutta ankkuri nostettiin vasta yhdeksältä. Maissa ollut ruotsalaisvene lähti kuudelta, muut jäivät vielä lahdelle.

Ajoimme Arholman editse ja tsekkasimme sekä Idön että Lidön luonnonsatamat, joista jälkimmäisessä oli aikalailla veneitä, johtuen tietysti suojaisammasta paikasta sillä tuulella. Pieni matka kohti Norrtäljeä ja siitä etelän puolella olevaan Gräddön vierasvenesatamaan. Tilaa oli reilusti.

Käytiin tankkaamassa paikallisessa kebabbilassa mahat täyteen ja palattiin veneelle. Toiselle puolelle oli juuri kiinnittynyt sataman toinen Suomen lippua liehuttava vene, ja kuinka ollakaan sattui olemaan Jon 33. Esittäydyimme ja samalla selvisi, että olimme olleet näihin Immosiin yhteydessä silloin, kun Naminamin ostaminen oli harkinnassa. He tekivät veneellään (s/y Suvisussu) muutama vuosi sitten noin vuoden mittaisen reissun Välimerelle.

Iltapäivällä uskaltauduimme kokeilemaan juoksemista, me liikuntaelinvammaiset. Juoksua kertyi hurjat 4 km mutta kävelyä sen perään 12 km. Hyvältä tuntui, ei siinä mitään. Vähitellen taas kohti huippukuntoa...

Päivä on ollut taas helteinen mutta myös varsin tuulinen, varsinkin puolenpäivän jälkeen. Tuuli viilensi niin, että uimaan ei tullut pakottavaa tarvetta. Tosin täällä on päässyt myös suihkuun.

Illalla käytiin rantakahvilassa syömässä pienet iltapalat. Terassille saapui ruotsalainen perhe tai pikemminkin suku. Nauru raikasi, juomat hupenivat ja kaikilla oli niin mukavaa. Ihan kuin olisi oltu Strömsön kuvauksissa.

Satamaan saapui illalla hyvin pieni puinen purjevene. Se näytti epätodelliselta ja sai osakseen runsaasti katseita. Omistajakippari istui vain tyynesti sitloodassa ja touhusi omiaan. Modernia purtta vasten vaikutelma oli koomisen ja hellyyttävän välimaastosta.


torstai 2. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen hellepäivä

Herättiin pari kertaa yöllä tarkistamaan ankkurin pitävyys. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Oli lähes tyyni. Ruotsalainen vene oli lähtenyt varmasti jo pian auringon noustua, kun ei enää kuuden aikaan näkynyt.

Edellisiltana lahdelle tuli yksi purjevene, joka etsi sopivaa ankkuripaikkaa mutta päätti kuitenkin yrittää rantautumista. Pääsikin lopulta rantaan muttei aivan ilmaiseksi.

Rantautumisesta tuli kouluesimerkki siitä, miksi rantaan ei hypätä ennenaikaisesti vaan astutaan vasta, kun vene on riittävän lähellä. Pariskunnan nainen odotti keulassa kärsimättömästi köydet käsissään ja kun ponnistusvoima näytti riittävän, hyppäsi ja kaatui. Ensin näytti oikeasti pahalta, kun ei noussut heti ylös mutta taisi kuitenkin selvitä pyörähtäneellä nilkalla, kun veneen kiinnittämisen jälkeen istui uimatasolla jalka vedessä.

Aamu oli vastakohta palvelusatamien kuhinalle: kurkipari lensi lahden yli, kampela läpsytteli laiskasti pohjassa ja hirven vasa tuli lahden pohjukkaan kahlailemaan. Päivän mittaan lahdelle saapui niin pieniä moottoriveneitä päiväksi kuin myös kolme uutta yön yli viipyvää.

Ei uskottu edellispäivän ennustetta, jossa povattiin Norrtäljeen jopa 30 asteen lämpötilaa. Toisin kävi: mittari näytti alkuiltapäivästä sitloodan varjoisimmassa paikassa 32 astetta. Onneksi 15-asteinen merivesi viilentää tukalaa olotilaa. Tulevat päivät eivät näillä näkymin ole yhtä kuumia.

Iltasella lahti melkein rauhoittui, vaikka veneitä oli useita. Melkein siksi, että viimeisenä paikalle saapuneen purjeveneen myöhäisteinit soutelivat kumiveneellä pitkin lahtea ja mölysivät eli puhuivat huutaen ja selvästi nauttivat, kun ympäröivät kalliot toistivat huudot kaikuna.





keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Ahvenanmeren yli

Käytiin kaupungilla asioilla hieman liian aikaisin, jotkut kaupat kun avasivat ovensa vasta kymmeneltä. Odottelua ei helpottanut myöskään ajatus jäätelön nuolemisesta, koska jätskikiskakaan ei ollut auki. Aamutorkkua porukkaa. Torggatanilla liikuskeli lähinnä neljä Unifecin feissaria.

Täytettiin polttoaine- ja tyhjennettiin septitankki. Aurinko lämmitti ehkä lämpimämmin kuin vielä tähän mennessä. Ajeltiin koneella ulos ja nostettiin purjeet. Suuntana oli Arholman saari Tukholman saariston pohjoisreunalla mutta kuinka ollakaan, tuuli tuli täsmälleen sieltä. Tavoitteesta ei luovuttu vaan otettiin tiukka vastainen kurssi Arholmasta etelään.

Vähitellen Ahvenanmaa katosi horisontista. Samoihin aikoihin myös tuuli loppui. Ennusteen mukaan tuulen pitikin moinata, viritäkseen etelän puolelta uudestaan. Ja näin kävi, ihme ja kumma. Pian sen jälkeen alkoi Ruotsikin näkyä. Ylityshän ei ole pituudeltaan kuin noin 25 mailia.

Kierros Arholman Österhamnilla mutta menimme kuitenkin läheiseen Villösanin luonnonsatamaan ankkuriin. Paikalla oli ennestään yksi saksalainen ja yksi ruotsalainen vene. Myöhemmin illalla paikalle saapui vielä yksi ruotsalaisvene, joka ei halunnut jäädä ankkuriin vaan kiinnittyi kallioon.

Poistuimme vain kerran veneestä, nimittäin kumiveneellä käyttämään Eppua asioillaan lähisaaressa, jonka toiselta puolelta näkyi Ahvenanmaan horisonttiviiva. Aurinko laski pilvettömältä taivaalta ja lahteen laskeutui täydellinen rauha.

Aamunäkymä veneen kannelta

Viimeinen merimerkki ennen ylitystä

Rennosti

Ruotsin-laiva ja purjevene kohtaavat


Naminami toinen vasemmalta 
Luodon takaa horisontista tulimme

Metsätähti