sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kulkusilta

Kulkusilta on nyt siinä pisteessä, että enää tarvitaan renkaat ja kiinnityskoukut. Reisilankkujen liimaaminen ohuista tiikkisäleistä, melkein viiluista, vei ehkä eniten aikaa. Pienten kalikoiden jyrsiminen ja hiominen pienillä toleransseilla ei onnistu hetkessä. Toivottavasti silta palvelee kauan, ja Robikin suostuu kulkemaan sitä pitkin veneeseen ja sieltä pois.

Tuli kokeiltua, että kestää ritisemättä ainakin 73-kiloisen kulkijan.


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ompeluhommia

Takahytit ovat pienet, kuten 33-jalkaiseen veneeseen voi kuvitella. Ne on kuitenkin suunniteltu niin, että tiukan paikan tullen kummassakin voi yöpyä kaksi henkilöä ja melko kevyestikin, jos nukkujat ovat lapsia.

Hyttien kulkuaukoissa on taitettavat levyt, jotka alas käännettyinä mahdollistavat hyttiin kävelemisen (kumartuneena) mutta ylös taitettuina ne lisäävät nukkumispinta-alaa. Ainoa ongelma oli vain se, että levyihin ei ollut patjoja. Niinpä kävimme Raision Muovikumissa ostamassa mittatilauspatjat ja tarvikkeita verhoilua varten. Ompelukoneet surraamaan, ja nyt on patjat odottamassa nukkujia. Voi olla, että ovat sentin pari alkuperäisiä korkeammat mutta koska ovat pääpuolella, tuskin haittaa.



keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Pala kerrallaan

Perämiehen kaareva penkki edellytti toisenlaista työnkulkua kuin muut istumalaatikon osat, koska se on ainoa osa, joka ei ole tasomainen. Ratkaisuksi nousi vuorata penkki paperilla, johon yksittäin sahatut rimat liimattiin kuumaliimatipluilla kiinni, että kokonaisuuden voi saumata paikalleen. Koska rimat ovat reunaolaksia muutaman millin paksumpia, tiikit voi hioa koneella liimaamisen jälkeen.

Naminamissa ei ole ollut tiikkiä kulkuaukon edessä kynnyksenä. Nyt sellainen tulee. Joissain Joneissa sellainen on nähty, myös 30-jalkaisissa.


Perämiehen kaareva penkki rakentuu rima rimalta.

Kulkuaukon eteen tuleva tiikkikynnys.

Näistä kalikoista rakentuu kulkusilta.